Hormonikierukasta

hm

Minulla on ollut nyt vajaan kuukauden hormonikierukka ja alavatsa kipuja jonkin verran ja joskus saattaa olla huono olo mutta muita oireita ei pahemmin ole ainakaan tähän mennessä ollut paitsi vuoto on alkanut olemaan tosi runsasta hyytymiä ihan kamalasti!. Onko tämä vuoto normaalia? Ja kauanko tällaista vuotoa mahtaa kestää :/

13

8656

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kierrrukka.

      Hei, minulle lääkäri sanoi, että ovulaation aikana kierukka saattaa aiheuttaa lisävuotoja. Itselle kävi niin, että heti kierukan laitettua alkoi todella runsaat kuukautiset, sen jälkeen tuli parin päivän tauko ja sitten alkoi "kuukautiset" taas, soitettuani lääkärille asiasta, he epäilivät että kyse on ovulaatiosta. Vuoto oli sellasta hyytynyttä juuri. Eli käytännössä minulla oli kuukautiset kolmisen viikkoa. Lääkäri neuvoi myös tarkkailemaan tilannetta jonkin aikaa, jos vatsakivut ja veronvuoto jatkuu liian kauan, voi kyseessä olla tulehdus tai sitten kierukka on poissa paikoiltaan, näin siis minulle kerrottiin.

    • toinen kierukka

      Ei mitään hätää!

      Minulla on 2. hormonikierukka menossa 4 vuotta. Edellinen oli 6 vuotta ja toimi hyvin. Alkuajoista muistan nuo runsaat hyytelömäiset vuodot ja muut puolen vuoden tiputtelut. Ekan kierukan aikaan vuotoja oli miten sattui, mutta hiljalleen huomasin niiden kuitenkin niukkenevan. Lopulta 7kk kohdalla ne loppui kokonaan. Kierukan vaihdon yhteydessä oli 2 päivää runsasta ja hyytelömäistä kohden tiputtelua, joka sitten 4kk kohdalla taas loppui kokonaan. Ihan normaalilta kuulostaa sinulla.

      Muita oireita oli hiusten oheneminen, selkäacne ja pienet pisamaiset maksaläiskät iholla, mutta nekin, kuten muutkin oireet on vähentyneet vuosien varrella. Sen puol vuotta jaksaa kärsiä tiputtelua ja outoja vuotoja, kun tietää, että edessä on monien vuosien menkattomuus.

      Tsemppiä. Turhaan huolestut. Jos runsaat vuodot ja hyytelöt jatkuu pitkään esim. 2-3 kk yhteensoittoon niin sitten vasta lääkäriin.

    • kolmas

      Mulla tais alussa olla jotain kuukauden vuotoa lähes joka päivä. Sitten tiputtelua aina sillon tällön. Minulla saattoin tosin johtua myös siitä etten ollut käyttänyt mitään hormonaalista ehkäisyä ennen. Ikää 33 eikä lapsia.

      Nyt 7 kuukauden jälkeen tilanne on onneksi hyvä. Kivut ovat melkein loppuneet. Menkat ei. Tosin ehkä hiukan vähentyneet. Lääkäri sanoi ettei kaikilla lopu ollenkaan. Tosin toivon että loppuisivat :)

      Mutta itse olen sitä mieltä, että jos asia vaivaa niin soitan neuvolaan tai lääkärille. He ainakin tietävät miten tulee toimia ja onko vaiva normaalia.

    • hm

      Kiitos paljon vastauksistanne! nyt voin olla hyvillä mielin (:

      • samoin:(

        Mä olen vuotanut kaks kuukautta putkeen ja aluks oli kauheita kipuja. No kyllähän tää tehokkaasti ehkäsee, ku poikaystävä ei tykkää verestä ja nyt on sit koko seksielämäkin ohi, täytyy varmaan panna vaihtoon, en mä ala puolta vuotta odottelemaan. Jos olisin arvannu millasta tää tulee olemaan niin en IKINÄ olis moista värkkiä asennuttanu. Täys paska koko Mirena, älkää erehtykö ottamaan.Vähemmästäkin saa anemian.


      • yep:(
        samoin:( kirjoitti:

        Mä olen vuotanut kaks kuukautta putkeen ja aluks oli kauheita kipuja. No kyllähän tää tehokkaasti ehkäsee, ku poikaystävä ei tykkää verestä ja nyt on sit koko seksielämäkin ohi, täytyy varmaan panna vaihtoon, en mä ala puolta vuotta odottelemaan. Jos olisin arvannu millasta tää tulee olemaan niin en IKINÄ olis moista värkkiä asennuttanu. Täys paska koko Mirena, älkää erehtykö ottamaan.Vähemmästäkin saa anemian.

        Elämä asetuksen jälkeen on ollut pelkkää kipua, verta ,töhnää ja p*****


    • mr

      Kyllä minullakin alussa vuoti lähestulkoon koko ajan, tosin tuo sinun vuotosi kuulostaa runsaammalta kuin mitä se minulla oli. Kipujakin oli ja normaaliahan se onkin. Hormonikierukka on ollut nyt puolisen vuotta ja toivon että tilanne sen suhteen muuttuisi vielä vähän parempaan suuntaan, en siis osaa vielä sanoa onko tämä ollut minulle hyvä vai ei. Kyllä, kuukautiset ovat nykyään niukat ja siitä olen kiitollinen, ennen kierukkaa kun lorotteli välillä oikein kunnolla, nyt ei tarvi pelätä lorahtaako ohi ja tamponejakaan en tarvitse enää. Mutta, nykyisin kuukautiset kestävät kauemmin (ennen kierukkaa kesto oli n. viikon) tai paremminkin en tiedä milloin kuukautiset loppuvat, minulla kun tuppaa olemaan tiputteluvuotoa melkeinpä koko ajan. Nyt sentään ei enää tiputtele joka päivä, alkukuukaisina se teki sitä koko ajan. Tosin, en tiedä onko tiputtelu yksinomaan kierukan syytä, minulla kun alkoi mystiset tiputteluvuodot ennen kierukan asentamista. Mutta kyllä se nyt tiputtelee enemmän kuin ennen kierukan asentamista. Tämän kyllä soisin muuttuvan.

      Kuukautiskivut eivät taida olla enää niin kamalia, tosin kyllä mun pitää ottaa lääkettä. Ärsyttävintä on se, että kipuja voi tulla mihin aikaan kuukautta tahansa. Ennen kierukkaa sentään tiesi suurinpiirtein milloin kipuilee, nyt kiputuntemuksia voi tulla tosiaan silloinkin kun ei ole kuukautisia/ovulaatiota. Nämä kivut ovat kuitenkin sellaisia pieniä tuntemuksia joihin ei lääkettä tarvitse, mutta silti ne ärsyttävät. Siitä jotenkin tulee tietoiseksi siitä ylimääräisestä härvelistä omassa kohdussaan.

      Summa summarum, pitää katsoa missä määrin nämä haittavaikutukset alkavat tympimään seuraavan puolen vuoden aikana, syksyllä kun on kontrolli. Olisi harmi jos päätyisin kierukan poistattamiseen ennen aikojaan, tuo kuukautisvuodon muuttuminen normaaliksi on ollut sen verran tervetullut muutos. Mutta kyllä tällaiset pienet jutut alkaa kuukausien kuluessa kummasti jurppimaan.

    • Mirena2+9+

      Minulle laitettiin Mirena-kierukka reilu kuukausi sitten. Pientä tiputteluvuotoa oli ja sitten loppui kolmen viikon päästä. Nyt ilmeisesti tulivat kuukautiset ja sekin oli vain pientä vuotoa. Pikkuhousunsuojilla pärjäsin. Pientä vihlontaa vatsassa silloin tällöin, päänsärkyä, ja vatsan ja rintojen turvotusta. Turvotus on inhottavaa. Pelkästään tämän turvotuksen vuoksi luopuisin tästä leikistä tuntuu siltä. Toivon, että se menee kuitenkin ohi.

      • varokaa

        Joo , ei täällä tosiaan yhtään positiivista kokemusta ole. Itsekin joudun otattamaan kyseisen vehkeen pois, kun vuotaminen ei lopu ollenkaan ja "tipat" on aika isoja, enkä halua nähdä haisevaa verta enää ikinä. Kalliiksi vain tuli tämä kokeilu Mirena 2 antibioottikuuria hiivatabletti 3 kk siteet...ja niin kuin lääkäri mulle tätä aikoinaan mainosti steriloinnin tilalle ja kun ei sit enää tarvi siteitäkään ostaa..joopa joo, ei tosiaan olis kannattanu uskoo, varmaan kirjottelee Bayerin kynällä. Aika emätinkeskeiseksi muutti munkin elämän enkä kuulemma saa edes rahoja takaisin. Ehkäisyteho tosiaan 100%, ei paljon kiinnosta enää.


    • hop

      minulle pistettiin kierukka viime vuoden marraskuussa ja ensimmäinen kuukausi ja vähän yli oli ihan normaalit kuukautiset (toki ensimmäisen viikon kierukan laiton jälkeen oli alavatsa kipuja mutta lääkäri sanoi, että se olisi normaalia).

      mutta sen jälkeen alkoi aika helvetti, kun tuli kuukautiset ja saattoi olla vaan viikko pari väliä niin taas tuli kuukautiset ja nyt parit viimeset on kestäny sen kolme viikkoa putkeen ja alavatsaan sattuu melkein jatkuvasti kuukautisten aikana (tokihan alavatsa kivut on normaaleja kuukautisten aikaan, mutta kun itselläni ei ole ikinä ennen ollut alavatsa kipuja, ennemminkin on ollut alaselkä kuin tulessa..)

      Ja nyt on tullu mietittyä, että olikohan se nyt sittenkään ihan järkevää ottaa koko kierukkaa, onhan se tosi helppo ja yksikertanen, kun se vaan on siellä eikä tartte miettiä sitä sen kummemmin, mutta mikäli nää kuukautiset ei tästä muutu niin pois menen koko härpäkkeen ottamaan, ei kolmen viikon kuukautiset oo mua varten :)

      Ja tosiaan en ole kertaakaan synnyttänyt, todettiin vaan lääkärin kanssa että kierukka vois olla mulle hyvä vaihtoehto, kun mitkään pillerit ei tuntuneet sopivan, kun musta tuli ns. "luonnevikanen" :D en siis ollut ollenkaan oma itseni pillereiden syönnin aikana...

    • mirenatar

      Kärsivällisyyttä peliin. Lopussa kiitos seisoo.

      Minulla on jo toinen Mirena meneillään ja sen ensimmäisen kanssa meinasi aluksi myös mennä hermot. Vuotoja oli samaten kun koviakin kipuja kuukausikaupalla ja olin vähällä otattaa sen pois. Onneksi niin en kuitenkaan tehnyt, sillä yllättaen tilanne muuttui.

      Kuukautiset käytännössä loppuivat ja niitä on tuskin edes huomannut viimeiseen kahdeksaan vuoteen. Siihen loppui rahanmeno siteisiin ja tamponeihin. Olo on ollut tosi vaivatonta ja olen tosi tyytyväinen, että sittenkin päätin odottaa ne muutamat kuukaudet. Mitäs ne nyt on koko ihmiselämässä...?!?

      • mr

        Vielähän tässä on vajaa puoli vuotta aikaa tasoittua ennen kontrollia, reilu puoli vuotta on ollut kierukka ja enpä ole hihkunut innosta sen vuoksi.


      • poispois

        "Vuotoja ja kipuja kuukausikaupalla", just niin sitä tää on ja ihmiselämässä tää tarkottaa sitä , että Mirena on pilannut mun elämän ja ihmissuhteet ja koko seksielämän,mä haluan elää tässä ja nyt , enkä haaveilla jostain mikä ehkä joskus voi loppua. Valmistajan mainoksestakin saa käsityksen, ettei vuodot kolmen viikon jälkeen ole normaaleja ja täällä joillekin puolen vuodenkin vuotaminen on ihan kiva juttu LOL , mut mulle kyl ei. Mulle epäsäännölliset ja joskus runsaatkin kuukautiset on paljon miellyttävämpi juttu, kuin jatkuva vuotaminen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      315
      3714
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2048
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      45
      1664
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      98
      1656
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      104
      1374
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      145
      1215
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      82
      1113
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      102
      1113
    9. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      100
      918
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      68
      836
    Aihe