Emme ole valheiden tautta menettäneet luottamustamme puolustusministerin, emmekä pääminsterin toimiin työtehtävissään. Sensijaan olemme menettäneet luottamuksemme ex-ulkoministeriin hänen yksityisasioissaan ilmitulleen tesktitysvimmansa takia!
Emme ole menettäneet luottamustamme Jykään!?
Eikä Walliniin
554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Suomi on rappiopopulismin edelläkävijä. Aikanaan Paavo Lipponen kertoili tärkeimmät poliittiset asiansa Apu - lehden jouluhaastattelussa, eikä suinkaan Bilderberg - kokouksissa. Perussuomalaisten tärkeimmät pointit ovat joko löperömielisi tunteenpurkauksia suuntaan taikka toiseen taikka sitten on kyse epäloogisesta kännisähläämisestä. Tosiasiassa ajaa pankki-ja pörssiherrojen oheen myöskin mediapopulismi politiikkojen ohi. Kun ei hattu enää ole ministereillä vuosikymmeniin päässä pysynyt, ilman että järki lentää samaa reittiä. Tämänvuoksihan irtopistekeräily keskittyy potkuihin jonkun Kanervan tekstiviestikohun kannalta, eikä konkreettisten epädemokratia - mähellysten kuten Wallin. Kun ei poliitikko pysty pankki-, pörssi-ja elinkeinoelämään enää tippaa vaikuttamaan on se irtopisteily nyt tuota median julkisivupopulismia!! Päätöksen teko onkin sitten se toinen hailea, mutta nehän ne ovat tehneetkin aina kierosti ja epäsuorasti mahd.piilossa, kotiinpäin vetäen!!
"Kun ei poliitikko pysty pankki-, pörssi-ja elinkeinoelämään enää tippaa vaikuttamaan on se irtopisteily nyt tuota median julkisivupopulismia!!"
Niinpä niin.
Kyllä poliitikot vaikuttavat. Budjettivaltaa Suomessa käyttää eduskunta hallituksen esityksestä. Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta hallituksen esityksestä.
Valtion tulo- ja menoarvion loppusumma on 52,517 miljardia.
Valtio kerää veroja ja veroluonteisia tuloja yhteensä 38,14 miljardia.
Valtion korkotulot ja osakkeiden myyntitulot ovat 1,96 miljardia.
Sekalaiset tulot ovat 4,86 miljardia euroa.
Valtion tulot ovat yhteensä 44,96 miljardia.
Valtion menot ovat tänä vuonna 52,517 miljardia, joten
ulkomailta otetaan uutta velkaa 7,56 miljardia.
Siitä keneltä verot kerätään päättävät poliitikot. Kokoomuksen mielestä rikkaita on liian vähän verotettavaksi, eikä rikkaiden verojen korotuksella ulkomaan velkaa saada maksetuksi.
Yritystukia jaetaan tänä vuonna noin 3 miljardia euroa. Hallitus esittää ja eduskunta hyväksyy.
Maatalouden harjoittajien maataloustukia jaetaan tänä vuonna noin 3 miljardia euroa. Hallitus esittää ja eduskunta hyväksyy.
Lisäksi yritysten ja maatalousyrittäjien verotuet ovat 2 2 miljardia euroa, eli noin 4 miljardia yhteensä.
Yritystoiminta ja yritysten maksamat verot sekä yritysten saamat tukiaiset ovat elinkeinoelämän toimintaa, joista eduskunta päättää hallituksen esityksestä.
Kun Suomessa oli pankkikriisi eli pankit antoivat 1990 laman alun jälkeen holtittomasti ja ilman vakuuksia lainoja, niin poliitikot eivät antaneet pankkien tehdä konkurssia. Velat maksatettiin yksityisillä ihmisillä, joiden velkoja ei armahdettu. Pankkien lainat siirrettiin "roskapankkiin" roskalainoiksi.
Suomen valtio pelasti ylivelkaantuneet pankit. Joten kyllä poliitikot vaikuttavat.
Sitä enemmän yritysten omistajat saavat osinkoja, mitä vähemmän yrityksiä verotetaan ja mitä enemmän yritystukia jaetaan. Joten kyllä poliitikot vaikuttavat.
Poliitikot ovat päättäneet (kokoomuslaiset) että listaamattomien yritysten osingoista ei ole peritty lainkaan osinkoja.
Poliitikot ovat päätäneet (kokoomuslaiset) että työnantajien kela-maksut poistetaan, että sosiaaiturvaa leikataan (viime laman jälkeen) ja että laman jälkeen saatu talouskasvu jaettiin rikkaille mutta leikattua sosiaaliturvaa ei palautettu entiselle tasolle.
Poliitikot ovat päättäneet, että verotuksella ei tasata tuloeroja (kokoomuslaiset). Joten Suomesta on tullut suurien tuloerojen luokkayhteiskunta.
Suomessa tuloerot ovat kasvaneet OECD-maista eniten.
Miksi suomalaiset eivät tiedä, mitkä ovat oppositiopuolueita ja mitkä hallituspuolueita - näin viime vaalikaudella tehty kysely osoitti.
Miksi suomalaiset luulevat, että poliitikot eivät päätä, vaikka poliitikot päättävät esim. verotuksesta (keneltä verot kerätään ja miten sekä miten verokertymä käytetään), eläkkeistä, työttömyysturvasta, sairausvakuutuksesta, sosiaaliturvasta, opetuksesta ja koulutuksesta, yritysten tukemisesta, työttömyysturvasta, maanpuolustuksesta, maataloustukiaisista, liikenteestä ja viestinnästä (tv-ohjelmista, tv-luvista), ympäristön suojelusta, liikenteestä, maahanmuutosta, poliisitoimesta, hätä- ja pelastuslaitoksesta, tuomioistuimista ja oikeusavusta, rajavartiolaitoksesta, kriisinhallinnasta, kansanedustajien palkoista jne.
Media keskittyy politiikan henkilöistämiseen, selvittää pieniä toissijaisia asioita kuten kiusaako AKT:n puheenjohtaja liiton viestintäjohtajaa vai ei.
Taloustoimittajien sijaan Suomessa näyttää olevan vain juorutoimittajia, jotka eivät tee tutkivaa journalismia. Eivät tutki eivätkä hutki.
Köyhän laulussa sanottiin: "Kun kansa on pimiää, on herrojen tie siliää".
Se näyttää pätevän myös tänä päivänä.
Ja muinaisen roomalaiset sanoivat, että kansakuntaa saa sellaiset johtajat kuin se itse ansaitsee .... Kyllähän poliitikot asiat toki päättävät, mutta asioita vain ei saada ratkaistua koskaan minkäänasteisella, edes minimaalisen tyydyttävällä tavalla. Hallitus taikka eduskunta EIVÄT säätele elinkeinoelämää, pankkeja ja pörssejä, pikemminkin päinvastoin. Tietenkin hallitus voi säätää veroja, pelastaa pankkeja, vaikuttaa jopa osinkojen jakamiseen jne., kuitenkaan se ei voi estää näitä markkinavoimia toimimasta. 90luvun ja EUn (tukineen) myötä suomal.yhteiskunta on kulkenut kohti kapitalismia, se alkoi Kylmän Sodan vastakkainasettelun loppumisesta. Vertailu parin vuosikymmenen taakse, silloiseen pankkikriisiin ei ole enää pätevä. Trendi on globaali, suuryritykset sekä -omistajuus pyörittävät maailmantaloutta, eivät poliitikot jotka vain mukailevat. Sen näkee siitäkin, että poliittinen valta on ollut hukassa täysin ainakin sen parikymmentä vuotta, tiedä tarvitaankokaan tuota valtaa sitten enää. Itse en tosiaankaan tiedä miten talousjärjestelmä pitäisi laittaa toimimaan, nykyään ovat työläiset(kin) yhä enenevästi suuryritysten muurahaisia. Yhteiskunnan pitäisi antaa vaihtoehtoja ihmisille, tämä kapitalismia lähentelevä nykymalli ei voi niin tehdä, koska silloin järjestelmä romahtaisi. Kuitenkin sopisi pohtia kuinka järjestelmä voisi toteutua myöskin tasa-arvoisemmin, yksilöä hyödyttävämmin, nyt se jää täysin utopiaksi. Jonkun täytyy maailmaa kuitenkin johtaa ja nyt sen johtajat ovat 'maailmantalouden arkkitehteja', eivät poliitikkoja jotka on yhtä pakotettuja johtajan määräyksiin toimensa sopeuttamaan kuin kaikki muutkin portaikon osat ....
Niinpä niin - katala oli Kanervan viestittelyt Tuksulle (luoja tietää miksi niitä lähetteli), mutta toisaalta - ministerin valehtelussa tuossakin oli kyse, joskin naurettavassa asiassa, mutta kuitenkin.
Tämä pilipali Wallinin juttu huomattavasti vakavampi, nyt on valehdeltu koko kansakuntaa ja sen turvallisuutta koskevassa asiassa kansanedustajille, tietysti sen lisäksi, että selvityskin on ollut "salaista", kuten niin monet tämän nykyhallituksen touhuista, kyse taitaa olla töppien salaamisesta.
EN VOI MENETTÄÄ JOTAIN MITÄ EI KOSKAAN OLE OLLUTKAAN.
LUOTTAMUS ANSAITAAN, VAALIVOITTO EI SITÄ TUO.