Nyt pitäis tehdä jotain ja pian!

Onko oikein ja kansan edun mukaista, että meillä on tälläinen hallitus ja ministerit?
Sallitaan , valehdellaan ja vääristellään asioita sekä annetaan kansalle harhaanjohtavia
tietoja asioista ja sopimuksista. Sopimuksista joita ei ole tehty kansammme edun mukaisesti.

Kreikka sopimukset, sopimukset miten varustuntia lakkautetaan tai yhdistetään. Sopimuksia ei ole tehty puolustusvoimien esityksen ja edun mukaisesti vaan täysin toisilla periaatteilla.
Kansa saa kiristää vyötään, nähdä nälkää ja yrittää säästää monissa perusmenoissa.
Siksi, että hallituksen mukaan meidän tulee huolehtia Kreikan kasan toimeentulosta, johtajien
suurista bonuksista ja palkkioista. Johtaajien ja muiden maiden pankkien ymv. pitää pärjät jäsa saada velkansa anteeksi joka velka on tehty vain väärillä periaatteilla.

Pitää meidän toimia tälläisen hallitukseen ohjenuoran mukaa? Eikö meidän tulisi toimia, niin ettei meitä johdettaisi kuin pässiä narun päässä.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

suomalaiset on liian sinisilmäisiä ja herran pelkoisia.
Tottakai meidän tarvitsee tehdä jotakin, nousta barrikaadeille.
Tänän päisän taloussanomissa on hyvä uutinen, kuinka suomen takausvastuut taas nousee. Suomi on tuhoon tuomittu,tämän hallituksen johdolla

Äänestä

Hallitus vain syö (pöydässäsi) ja paskantaa.

Äänestä

eukö sinne OAINOSEN JÄRJESTÄMÄÄN MIELENOSOITUKSEEN VOISI
MENNÄ MYÖS NE JOTKA VAATIVAT EROA EUROSTA JA EUSTA.
ITSE EN VOI KUN OLEN JO 70V JA SAIRAS MUTTA OLISIN HENGESSÄ
MUKANA, JOTAIN PITÄÄ TEHDÄ TAI OLEMME HUKASSA.

Äänestä

.. kansa säästää, Kreikan takuita maksetaan n 2mrd tänä vuonna. Olispa ne rahat nyt meidän käytössä, niin ei säästöjä tarttis ajatella

Äänestä

Hallitus ei nauti kansalaisten uottamusta. Olisi mielenkiintoista tehdä tästä oikea kansanäänestys. Kataisen yrittää epätoivoisesti pitää kyhätyn hallituksensa kasassa ja säälittävää on hallituspuoueilta että ovat ryhtyneet kataisen leimasimiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äsjiikoo kirjoitti:

Onko oikein ja kansan edun mukaista, että meillä on tälläinen hallitus ja ministerit?
Sallitaan , valehdellaan ja vääristellään asioita sekä annetaan kansalle harhaanjohtavia
tietoja asioista ja sopimuksista. Sopimuksista joita ei ole tehty kansammme edun mukaisesti.

Kreikka sopimukset, sopimukset miten varustuntia lakkautetaan tai yhdistetään. Sopimuksia ei ole tehty puolustusvoimien esityksen ja edun mukaisesti vaan täysin toisilla periaatteilla.
Kansa saa kiristää vyötään, nähdä nälkää ja yrittää säästää monissa perusmenoissa.
Siksi, että hallituksen mukaan meidän tulee huolehtia Kreikan kasan toimeentulosta, johtajien
suurista bonuksista ja palkkioista. Johtaajien ja muiden maiden pankkien ymv. pitää pärjät jäsa saada velkansa anteeksi joka velka on tehty vain väärillä periaatteilla.

Pitää meidän toimia tälläisen hallitukseen ohjenuoran mukaa? Eikö meidän tulisi toimia, niin ettei meitä johdettaisi kuin pässiä narun päässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu