.
Väyrynen vänkää Keskustan johtoon Timo Soinin ja PS:n politiikalla; sillä nostaneella joka teki Soinista ja PS;sta ek-vaaleissa Keskustaakin suuremman, ja joka romahdutti Keskustan Soinin ja PS:n ryhmää pienemmäksi!
Väyrynen jatkaa kattavalla kenttätyöllään sitä samaa Perussuomalaisen politiikan tekoa, jota hän harjoitti jo TP-vaalien ehdokkaana!
Miksi Keskustan johto vaikenee Väyrysen perussuomalaisuudesta? Hyötyykö Keskusta Väyrysen väärästä vedosta?
Miksi Soini ja ja lähipiirinsä
vaikenevat Väyrysen ja
Keskustan törkeästä välistävedosta?
Paavo Väyrsen teesit ovat hyväksyttäviä, mutta hänen ajamallaan asialla ei ole mitään yhteistä Keskustan politiikan kanssa!
Keskusta on fanaattinen EU-vetoisen menon ja meiningin puolustaja ja tekijä, jopa kahdeksan vuotta hallituksessa. Keskusta ei milloinkaan ole irtisanoutunut EU-politiikasta, jota sen on johdonmukaisesti noudattunut Esko Ahon pääministerikaudelta 1991 alkaen.
Nyt Perussuomalaisten politiikalla nostetta hakeva Väyrynen on ollut käytännössä siitä saakka puolueen sisäisessä oppositiossa, ja on ollut jokaisen eliittiin kuuluneen ja nykyisenkin jäsenen päähän potkittavana, avoimen -ja jopa törkyisen pilkan kohteena!
Miksi Mari Kiviniemi ja muutkin nyt tyystin vaikenevat Väyrysen linjasta, jota on käytännössä täysin identtistä Timo Soinin ja Perussuomalaiset rp:n pääasian kanssa?
MIKSI SOINI JA ADJUTANTTINSA VAIKENEVAT,
VAIKKA KAIKKI KANNATUSMITTAUKSET
KERTOVAT KESKUSTAN NOUSEVAN,
SOINILAISEN MAAILMAN SUHDANTEIDEN LASKEVAN?
Seppo Hietanen
entinen CITY-Keskusta, nykyisin PS:n linjaa kannattava
.
Väyrynen vänkää Keskustan johtoon Timo Soinin ja PS:n politiikalla; sillä nostaneella joka teki Soinista ja PS;sta ek-vaaleissa Keskustaakin suuremman, ja joka romahdutti Keskustan Soinin ja PS:n ryhmää pienemmäksi!
Väyrynen jatkaa kattavalla kenttätyöllään sitä samaa Perussuomalaisen politiikan tekoa, jota hän harjoitti jo TP-vaalien ehdokkaana!
Miksi Keskustan johto vaikenee Väyrysen perussuomalaisuudesta? Hyötyykö Keskusta Väyrysen väärästä vedosta?
Miksi Soini ja ja lähipiirinsä
vaikenevat Väyrysen ja
Keskustan törkeästä välistävedosta?
Paavo Väyrsen teesit ovat hyväksyttäviä, mutta hänen ajamallaan asialla ei ole mitään yhteistä Keskustan politiikan kanssa!
Keskusta on fanaattinen EU-vetoisen menon ja meiningin puolustaja ja tekijä, jopa kahdeksan vuotta hallituksessa. Keskusta ei milloinkaan ole irtisanoutunut EU-politiikasta, jota sen on johdonmukaisesti noudattunut Esko Ahon pääministerikaudelta 1991 alkaen.
Nyt Perussuomalaisten politiikalla nostetta hakeva Väyrynen on ollut käytännössä siitä saakka puolueen sisäisessä oppositiossa, ja on ollut jokaisen eliittiin kuuluneen ja nykyisenkin jäsenen päähän potkittavana, avoimen -ja jopa törkyisen pilkan kohteena!
Miksi Mari Kiviniemi ja muutkin nyt tyystin vaikenevat Väyrysen linjasta, jota on käytännössä täysin identtistä Timo Soinin ja Perussuomalaiset rp:n pääasian kanssa?
MIKSI SOINI JA ADJUTANTTINSA VAIKENEVAT,
VAIKKA KAIKKI KANNATUSMITTAUKSET
KERTOVAT KESKUSTAN NOUSEVAN,
SOINILAISEN MAAILMAN SUHDANTEIDEN LASKEVAN?
Seppo Hietanen
entinen CITY-Keskusta, nykyisin PS:n linjaa kannattava
.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Hietanen on havainnut taas uuden pikku-ukon Soinia vaivaamassa. Väyrynen on tämän pikku-ukon nimi, joka Hietasen mielestä on Soinimpi kuin Soini itse.
Mikähän on tämä persujen linja ja politiikka, jota Väyrynen Hietasen mielestä ajaa?
Itse en ole huomannut mitään linjaa persuilla, politiikasta puhumattakaan. Persuilla on rasistiset mölisijänsä, pakkoruotsimölisijänsä, koirien kanssa avioon menevät, moottoripyöräjengien kaverit, abortin vastustajat, ennustajat ja manaajat...jne.
Onko Hietasen mielestä Soinin abortin vastaisella mielipiteellä jotain tekemistä persujen politiikan kanssa?
Vastaan tyhjentävästi:
Arvoisa kommentoija puhuu monen kirjavista mölisijöistä. Hyvästä, itse kirjoittamastaan syystä hän voi liittää itsensä mölisijä - liittoon.
Esitetyt väittämät eivät edusta minkään tyyppistä debatin perustaa, vaan ovat kirjoittajan aivoitukissa syntyneitä mielikuvia jostain, ehkä niiltä ajoilta kun hän koki vihamielistä ympäristöään koulukiusatun karussa osassa..
Nimetöntä, älytöntä räyhää - aitoa mölisijän mölinää - takarivin taavien laajasta joukosta.. Ei muuta.
Debatin alkeet esiin, arv. mölisijä, niin siitä saataa nousta uutta toivoa; - ei noin voi jatkaa, jos joskus todella haluat saada nenäsi niistetyksi, ruosteen pois housusu persuustasta.
SH
"Toimittaja" Hietasen "debatointi"tyyliä taas edustanee taipumus ryhtyä spekuloimaan kanssakeskustelijan motiiveja, poliittista taustaa, debatointitaitoa ja mielenterveyttä niin pian, kun tämä on esittänyt "toimittajalle" jonkin tarkentavan kysymyksen, etenkin jos ko. kysymys on "toimittajan" position kannalta kiusallinen. Nooh, jokainen tyylillään.
Sinun tasoisia kommaripieuruja ei saitilla tarvita kuin 1 - 2 ja yksi menaatlisesti vinksahtanut kädetön siihen sekaan, niin eipä ole ihme että tällä saitilla asioitten taso kyntää syvällä kuin Persujen Kontulan ososto Käden huseeratessa siellä kaiken jarruna.
Sopii todella jo ihmetellä miksi SH:n tyyppinen kirjoittaja edes viitsii yrittää moisen pahjasakan pilaamassa ympäristössä. Veikkaan että tuskin jatkaa kauaakaan.
Voisit nt, "toimittaja" hyvä, vastata edes samalla nimimerkillä. Tuollaisella multinickeilyllä annat itsestäsi suht hoopon kuvan. Jos SH ei viitsi jatkaa, niin onpahan yksi foliohattuilija vähemmän. Palstan taso ei ainakaan laske.
Kädetöntä rautaa liikenteessä;
Viisas komu, tekofiksu kokkere, aivan se ja sama, aina sanan säilä syihkii ylivertaisesti, joskaan ei asian aiheesta.
Sinua Kädetön hieman risoo SH:n tekstit, joita poikkeuksetta seurailet kaiken ivallisuutesi peliin pannen. Miten olisi, jospa kerran yrittäisit debattijuttujen alkeitten mukaisesti vääntää asiaa aiheesta, ei niinkään avaajasta?
Lienet saanut jossain poliit. deb. yhteydessä niin ikävästi kynsillesi, että pieni pää ei kestä - eikä tuota osaamistakaan taida löytyä - joten tuotanto sisältää ivan yritystä, kaunaa ja vihaa avaajan suuntaan; Siinäpä sopiikin sun sitten debatoida ihan itseksesi, omaan jorinaasi käyden, miksi SH sinua yli kaiken ärsyttää?
t SH
Ohjeeksi avaajalle: Asiakirjoittelun pilaavia häiriköitäon saitilla liikaa. Siksi ehdotan että keskustelun herättelyä yritettäisiin jollassain muualla.
Niin, onhan toki olemassa mm. Hommaforum, ja Olutravintola William K:n keskustelukerho Helsingissä joka keskiviikkoilta.
Lisäohjeeksi avaajalle: Asiakirjoittelua osaavia on palstalla tarpeeksi. Siksi ehdotan että keskustelun herättelyä yritettäisitte jossain muualla, vaikkapa mt-kerhon iltapäivätapaamisissa.
.
Väyrysen toiminta on poikkeavaa; Se näyttää saman tyyliseltä kuin vaikkapa marxilaisen opin mukaan toimivat vasemmistoliittolaiset alkaisivat aivan yllättäen kovalla äänellä kannattamaan pörsipelureitten verotuksen helpottamista, tai useita vanhoja stallareita salassa jengeissään piilotteleva - mm. Hassi, Hautala - Gryyne-jengi hyökkäisi rajulla kritiikillä kettuterroristeiksi leimautuneitten piipertäjien kimppuun..
...Väyrysen kohdalla on kyse jostain vastaavasta kaahoamisesta;
Hän pyrkii aivan vakavissaan Keskustan puheejohjaksi, vaikka ajaa räikeästi Keskustan puoluepoliitisen linjan vastaisella teemalla!
Vaikeata onkin ymmärtää, miksi ei media, eivät Keskustan eliitin edustajat nosta ääntä; oman häpeänsä nimissä torjumiseksi?
Onhan outoa että puolueen eliitin edustama linja puhutaan ehdokas Väyrysen toimesta isolla äänellä suohon!
Tässä esiintyy samaa omituista pakolilua kuin mm. vuonna 2003 keväällä Lipposen raivotessa vaalitappionsa ja PM:n asemasta pudottuaan, Jäätteenmäen kimppuun tekaistuilla vedoilla, ja sai Jäätteenmäen käräjille ja tuhottua Keskustan juuri saavuttaman merkittävän vaalivoiton..!
Kuntavirkamiesten eturyhmän asianajajat - entisen maalaisliiton perinteen vesittäjät - syövät näköjään vaikka mitä skediaa, kunhan vain saavat kannatusta; Periaateiden pilkasta ja omien eilispäivän tekojen ristiriitaisuudesta piittaamatta.
Kesäkuussa napapiirillä naurua riittää, kun Keminmaan Paavo-teutoni lähtee adjutantteineen ovet paukkuen puoluekokoussalista!
Perussuomalaisten kannalta on kyseessä menot ja meiningit, jossa potin korjaa Timo Soini, laajemmin PS-puolue;
- Keskustan kannatuksen kaatuminen jonnekin 10 % pintaan vaikuttaa todennäköisimmältä skenaariolta tässä pelin vaiheessa!
t SH
"Väyrysen toiminta on poikkeavaa;"
"Hän pyrkii aivan vakavissaan Keskustan puheejohjaksi, vaikka ajaa räikeästi Keskustan puoluepoliitisen linjan vastaisella teemalla!"
Hietanen ei osaa ihmetellä Soinin ja persupuolueen samaistumista.
Soini ainoa ehdokas puheenjohtajaksi, yksimielisesti valittu, 100%:lla kannatuksella ja puolue on aina samaa mieltä kuin Soini, koska Soini omistaa puolueen.
Hietasella kepun demokratia vaihtui Tim Il Soinin saappaiden nuolentaan.
Mitä jos tehtäisiin Väyrysestä Persujen uusi diktaattori ja lähetettäisiin Soini Pohjois-Koreaan suurlähettilääksi.
Vihatoverille lienee ylivoimaista havaita / ymmärtää (?), että linjalla arvioidaan sen avauksen mukaista aihetaa; - pieni pää estää ymmärtämästtä - eikö niin - että kun pojukka oikien asiaan syntyy, niin sitte sitten omaalinjaa avaamaan.. Tai se lienee turhaa luulottelua, eihän tällä mt-terapiajengillä pysy edes housunpersuuta siistinä, niin mitän syntyisi debatin alkeitten mukaista toimintaa?
TARJA HALONEN ÄSKEN VIERAILEMASSA MURHAAJA ASSADIN
LUONA KUVATTUNA
Kysymys kumpi naisista on Halonen ja kumpi on kaunis Asma?
http://www.presidentassad.net/ASMA_AL_ASSAD/Bashar_Al_Assad_Tarja_Halonen_October_22_2009_3.jpg
Suomalaisina emme voi hyväksyä Halosen matkustelua poliittisesti Suomelle
merkityksettömissä diktatuureissa jota Halonen turistimatkaili verorahoilla.
DEMARIT JA VASKOMMUNISTIT PETTIVÄT TAAS ÄÄNESTÄJÄNSÄ, rahan
lapiointia Välimereen eikä millään edes ALV:lla ole väliä kun pääsee herraksi:
Kauppalehti torstaina 22.3.2012
Soini ihmetteli SDP:n sananvaltaa alv:n korotuksessa
Torstai 22.03.2012 klo 17:29 Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ihmettelee SDP:n ja vasemmistoliiton vaikutusvaltaa hallituksessa.
Arvonlisäverotusta kiristetään vastoin vasemmistopuolueiden vaalilupauksia.