Velkaantumisesta mäkättävät Jyrki ja Jutta

velkaantuminen johtuu Kreikalle annetusta lainasta(lahjasta) ja vakuusrahastoon otetusta lainasta (2 miljardia) jne. Nyt Suomen kansalaiset pannaan maksamaan ja vielä pävitellään joka käänteessä ikäänkuin kansan hyvinvointiin olisi velkaa jouduttu ottamaan. Suomessa ajetaan puolustusvoimat alas, poliiseja vähennetään. kuntien valtionosuudet leikataan, veroja korotetaan.
Kansalaiset eivät ole niin huonomuistisia kuin hallituspuolueet luulevat. Eivätkä niin tyhmiä, että uskoisivat kaikki hallituspuolueiden valehtelut.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Suomessa on todella tyhmää porukkaa, vai mite vitussa hu rrit ja kokoomus istuu hallituksissa vuodesta toiseen.

Tämä hallitus ei ole sanonut sanaakaan "tulevaisuuden lapsista".

Lapsikorttia on käytetty moneen kansalaisten pettämiseen.

Äänestä
  • Kehysriihen ajaksi järjestettiin tämä Wallin pelleily, että kansalaiset olisivat tyytyväisiä kun Wallin pahoitteli! Wallin ja Katainen valehtelivat!
    Puolustusvoimien uudistus aloitettava alusta. Ei sillä mikään kiire ollut. UTVAn puheenjohtajaksi joku normaali ihminen eikä luikku, typerä Kanerva.
    Kataisella kovat luulot itsestään.

    Äänestä

Katainen ja Kiviniemi antoivat lupauksia aikoinaan omalla valtuutuksellaan maksuista Kreikalle Isalannille, Irlannille ja kellekkä muille antoivatkaan, nyt se saatanan pääpiru syyttää kansaa velanotosta, on siisä härski jätkä vai onko tyhmä?
Höpöttävät velanoton tarpeesta ei siten vahigossakaan siitä, että minkä vuoksi sitä velkaa pitää ottaa.
Ulkomaille on annettu miljarditolkulla ja nämä jätkät höpöttävät vain huoltosuhteesta ja jostakin helvetin vajeista, itse ovat ne aiheuttaneet kusipäisellä politiikallaan.

Äänestä
  • Veronmaksajia yritetään sumuttaa puheilla hyvinvointivaltion ylläpidosta lainarahalla. Suomen kansan takia ei ole velkaa otettu vaan Kreikan ja muiden kriisimaiden. Kreikalle annettiin ns. laina satoja miljoonia , sitten laitettiin 2000 miljoonaa euroa vakuusrahastoon, kaikki tämä velkarahalla. Vuosien ajan edellinen ja tämä hallitus yhdessä ovat lappaneet veronmaksajien rahat toisten maiden pankkitukiin ja ottaneet velkaa kansalaisten maksettavaksi.

    Äänestä

  • kirottu hallitus kirjoitti:

    Veronmaksajia yritetään sumuttaa puheilla hyvinvointivaltion ylläpidosta lainarahalla. Suomen kansan takia ei ole velkaa otettu vaan Kreikan ja muiden kriisimaiden. Kreikalle annettiin ns. laina satoja miljoonia , sitten laitettiin 2000 miljoonaa euroa vakuusrahastoon, kaikki tämä velkarahalla. Vuosien ajan edellinen ja tämä hallitus yhdessä ovat lappaneet veronmaksajien rahat toisten maiden pankkitukiin ja ottaneet velkaa kansalaisten maksettavaksi.

    Ministerit , etenkin pääministeri puhuu hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisestä kun huoltosuhde vinoutuu ja se johtuu suurten ikäluokkien eläköitymisestä. Antaa ymmärtää , että tämän takia velkaa on otettu ja otetaan lisää. Suuria ikä luokkia ei kannata syyllistää, emme ole niin tyhmiä, että uskoisimme. Velkaa on otettu Saksan ja Ranskan pankkien tukemiseen ja lisää otetaan jos saaddaan. Luottoluokituksen laskua ministerit nyt pelkäävät. Toivon hartaasti, että luottoluokitus laskisi ainakin B-luokkaan etteivät nämä kansanviholliset saisi enää lisää velkaa kansan maksettavaksi.

    Äänestä

  • B luottoluokitus kirjoitti:

    Vieläkö joku uskoo Jyrkin p...kapuheita. Puhuu kuin ompeluseuratantta "Suomi on tunnettu siitä, että maksaa velkansa" voi h...tti. Näinkö hän kuvittelee kansan olevan tyhmää. Puhuu kuin lastentarhalaisille. Äitikö neuvoi Jyrkiä puhumaan näin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kleet! kirjoitti:

velkaantuminen johtuu Kreikalle annetusta lainasta(lahjasta) ja vakuusrahastoon otetusta lainasta (2 miljardia) jne. Nyt Suomen kansalaiset pannaan maksamaan ja vielä pävitellään joka käänteessä ikäänkuin kansan hyvinvointiin olisi velkaa jouduttu ottamaan. Suomessa ajetaan puolustusvoimat alas, poliiseja vähennetään. kuntien valtionosuudet leikataan, veroja korotetaan.
Kansalaiset eivät ole niin huonomuistisia kuin hallituspuolueet luulevat. Eivätkä niin tyhmiä, että uskoisivat kaikki hallituspuolueiden valehtelut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu