Stephen hawking perustelee, tieteen näkökulmasta, että ennen alkuräjähdystä ei ollut energiaa (ei positiivista eikä negatiivista), ei ollut aikaa, ei ollut yksinkertaisesti mitään. Kaikki oli kuin yksi suuri tai pieni musta aukko, jossa ei ole aikaa. Mustissa aukoissahan ei siis ole aikaa. Jos kellon heittää mustaan aukkoon niin viisarit pysähtyisivät. Ei siksi, että se menisi rikki jostain syystä vaan siksi, että siellä ei vain ole aikaa.
No niin, itse asiaan. Hawking perustelee siis, että ei ole voinut olla mitään "suurta suunnittelijaa" eli jumalaa, koska ennen alkuräjähdystä ei ole ollut mitään. Tämän vuoksi ei ole todennäköisesti kuolemanjälkeistä elämääkään, Hawking perustelee.
Nyt tulee asia, joka mietityttää minua. Jos ei kuitenkaan ole Jumalaa tai kuolemanjälkeistä elämää niin mitä kokemuksia ovat ns nde kokemukset(rajatila), joita ihmiset ympäri maailmaa ovat kokeneet ja jotka ovat olleet kliinisesti kuolleita?
Voisiko täten ajatella, että jonkinlainen jumalahenki olisi kehittynyt aikojen saatossa siinä miten esim ihminen on kehittynyt evoluution myötä?
Voisiko tämä kuolemanjälkeinen elämä olla vain energian siirtymistä toisesta ulottuvuudesta toiseen?
No niin, itse asiaan. Hawking perustelee siis, että ei ole voinut olla mitään "suurta suunnittelijaa" eli jumalaa, koska ennen alkuräjähdystä ei ole ollut mitään. Tämän vuoksi ei ole todennäköisesti kuolemanjälkeistä elämääkään, Hawking perustelee.
Nyt tulee asia, joka mietityttää minua. Jos ei kuitenkaan ole Jumalaa tai kuolemanjälkeistä elämää niin mitä kokemuksia ovat ns nde kokemukset(rajatila), joita ihmiset ympäri maailmaa ovat kokeneet ja jotka ovat olleet kliinisesti kuolleita?
Voisiko täten ajatella, että jonkinlainen jumalahenki olisi kehittynyt aikojen saatossa siinä miten esim ihminen on kehittynyt evoluution myötä?
Voisiko tämä kuolemanjälkeinen elämä olla vain energian siirtymistä toisesta ulottuvuudesta toiseen?
Vastaukset 11
Vanhimmat
sillä ilman sitä ei voi olla mitään luotua. Jokainen näkee paljon luotua ja itsekin on sellainen ihminen, joka tietää hyvän ja pahan toisin kuin eläimet, aivan niinkuin on Raamatussa ilmoitettu. Jos kuka tahtoo kieltää Luojan joutuu myös kieltämään luodun, jos tahtoo olla looginen.
Ainoa tieteellinen selitys on, että jos Jumala todella laittoi alkuräjähdyksen aluilleen ja loi kaiken niin mitkään tieteelliset säännöt eivät koske Jumalaa.
Kyllä eläimet tietää hyvän ja pahan senkin höpsö. Riippuu vain eläimen mielihaluista haluaako se vahingoittaa toista, ja myös siitä kykeneekö se vahingoittamaan toista. Sinä olet ihmiseläin.
Tietoisuus on olemassa... Nyt, mitä tietoisuus haluaisi kokea? Elämän tarkotus on että tietoisuus saa kokemuksen, oli se iha mikä vaan. Vaikka kokemus elämän tarkotuksen pohtimisesta.
Oletetaan ettei planeetalla ole ketään muita kuin minä, sinä saavut tänne ja toivotan sinut tervetulleeksi, kerron sinulle että koet ihmis kehon kautta ympäristöä minkä näet ympärilläsi, täällä on myös kokemuksia eläimien kautta, ihmisenä sinulla on luova mieli ja näppärät sormet, katso tuota koiraa tuolla, siellä on kokemus hajujen mailmasta, tai tuota lintua tuolla tai virtahepoa mutakuopassa.
Sinulla on paljon kysymyksia johtuen siitä että olet ihminen, mutta kehoitan sinua menemään ja kokemaan hajuja, makuja, ääniä, luonnon kauneutta, seksuaalisuutta, ja ennen kaikkea luovaa mieltä mitä muilla eläimillä ei ole, sinulla ei ehkä ole yhtä hyvä haju aisti kuin koiralla mutta sinulla on luova mieli, sinulla ei ehkä ole yhtä hyvä maku aisti kuin sialla mutta sinulla on luova mieli. En halua kertoa kaikkea joten mene ja koe mailmaa tutkimalla sitä.
Siinä tyhjyydessä ja pimeydessä mikä oli ennen alkuräjähdystä oli siis tietoisuus?
Mitä suurimmalla todennäköisyydellä tiedemiehet ovat selvittäneet, että ennen alkuräjähdystä ei ollut mitään : ei atomin atomia tai tippaakaan energiaa tai negatiivista energiaa. Ei mitään. Eli jos oli tietoisuus, joka ei ollut mitään tai määriteltävissä mitenkään niin mitkä olivat tämän tietoisuuden/jumalan motiivit alkuräjähdykseen? Miten tämä määrittelemätön tyhjä tietoisuus kykeni laittamaan räjähdyksen alkuun?
Ei tiedä mitä ajatella.
Mitä jos sanoisin sinulle että olen tyhjästä ilmentänyt eteeni sen mitä tahdoin. Siis eteeni ilmestyi tyhjästä kivi, ja sen tapahtuman sai todistaa monet. Tietoisuus vain halusi kokea näiden olosuhteiden kautta minkä kautta me nyt koemme joten tyhjästä muodostui sille kokemus. Legendojen mukaan tällä planeetalla alkaa planeetan seuraava aikakausi joten pitäs alkaa ilmestymään ihmisiä mitkä "tyhjästä" tekee asioita. Tyhjä onkin sitten kaiken taustalla oleva voima mikä muodostuu jopa energiaksi. Energia on tyhjä muodostuneena tarkasteltavaksi tyhjälle. Tyhjä on aina ollu muodonmuutos prosessissa ja tulee aina olemaan. Kysymys kuuluukin mitä tyhjällä on mahdollista tällä hetkellä kokea sun kautta?
Eli jos ei ole mitään, ja sitten ei mitään kokee että on energiaa. Onko edelleenkään mitään paitsi kokemus jostakin.
Täten on vain kokemus. Mitään muuta ei ole olemassa kuin kokemus vaikka siitä että mitä olosuhteita kokee.
Sinulla on tahto liikkua täällä ja välineena ajattelu mitä haluisit tehdä. Tahto leijjaili vetten päällä niinkun sanotaan. Kehomme koostuu vedestä. Mihin "tyhjä" "tahto" "jumala" "buddha" ohjaa sinut riippuu siitä minkälaisia mielihaluja kehoosi on syntynyt kun olet tarkkaillut mahdollisuuksia mitä voisit kokea. Näet jossain hampurilaisen niin sinulle syntyy mielihalu hampurilaiseen ja tyhjä lähtee ohjaamaan että saat sen. Tietoisuus on se tyhjä. Kuten voit ymmärtää, ihminen ei ole vielä kovin kummoinen kapistus tietoisuudelle kokemisen välineeksi kun hampurilaisen nähtyään se sen perään lähtee.
Älä hätäile nimetön, kaikkeen on vastaus. Koita myös ymmärtää että me olemme ihmisiä, eihän koirakaan ymmärrä kuinka auto toimii. Siinä autossa se vaan istuu ja aattelee... "Tässä sitä vaan mennää, just joo, miltähän perse haisee." Koiran kielellä tietysti koira ajattelee.
Ihminen raapii kasseja ja haistelee kättään... Niimpä niin, ja pyytelee vielä vastausta kaikkeen ymmärrykseen.
Kun katselee tätä tietokoneen näyttöä ja tähän pomppii kaiken näkösiä mainoksia sun muita ni ihmettelen vaan miks ihminen halus luoda olosuhteet tälläsiks. "pillunkorkkausbileet" lukee tossa oikeella. Ei hitto nyt oikeesti liian huvittavaa jo!! Ettekö te parempaa tekemistä näissä olosuhteissa keksi? Häpeäksi ootte itellenne. Pillunkorkkaus bileet on varmaan keksiny himoavat nuoret pojat yhdessä niiden naisten kanssa ketkä vihaa itseään sen takia että "korkkasivat" ittensä kännissä jossain bileissä ja purkavat vihaansa niin että juonitvat tapahtumia missä muutkin niin tekevät. Salaiset taustalla olevat agendat toimien takana haisee tuhannen kilometrin päähän.
Ainiin motiiveja kysyit... No sen motiivit on tehdä meidän mielihaluista todellisia, mun kautta se on tyhjästäkin nyhjässy mun mielihalut todellisiks.
Uskovaiset rukoilevat sitä ja tätä vaikka 24/7 Jumala toteuttaa heidä syvimpiä ja salaisimpia mielihalujaan. Sanovat että rukoilevat tämän puolesta vaikka sisimmässää mielivät vaikka harrastaa orgioita. Kokoaja yrittää Jumala siinä vaiheessa viedä niihin salaisiin mielihaluihin ja sitte niiden omat uskomukset estää mielihalujen toteutumisen.
Minun mielihaluni on ettei kenenkään mielihalut ole ristiriidassa toistensa kanssa. Koska se kaiken takana oleva voima on kaiken yläpuolella se halus rajat missä sen kaikkivoimasuus voi toteutua, pikku hiljaa ollaa tässä matkalla suurempaan ja suurempaan.