Monet ovat eläneet harhaluuloissa mm. Raamatun Jeesuksen suhteen. Häntä on pidetty yleisesti sukupuoleltaan miehenä.
Asia on kuitenkin todellisuudessa niin, että Jeesus olikin sukupuolisesti lähempänä naista tai pikemminkin "sukupuoleton", lähellä nykyäänkin ilmenevää sukupulikummajaista, transvestiittiä, joka on käynyt läpi "sukupuolenvaihdos leikkauksen".
Ristillä täysin alasti riippuessaan, kuten roomalisen "inkvisition" tapana aikanaan oli häpäistä kuolemaan tuomittua, kukaan ei nähnyt mitään miehisyydestä kertovaa Jeesuksen olemuksessa.
Raamatun ajan pappismiehet pitivätkin suoranaisena Jumalan pilkkana sitä, että Jeesus aika ajoin kiven kovaa väitti olevansakin Jumalan poika.
Jeesuksen naisellisuudesta kertoo selvästi sekin seikka, että hänen kerrottiin aikanaan ratsastaneen aasilla.
Aasilla aikanaan ratsastivatkin naiset ja miehet yleensä vain taluttivat suitsista aasia ja aasin selässä istuvaa naista, jonka ei ollut sovelaista istua aasin päällä hajareisin.
Tapana palestiinassa enimmäkseeen kuitenkin oli, että aasin selkään sälytettiin vain raskaimmat tavarat ja "irtaimisto", jotta matkanteko "jalkapatikkalaisille" olisi kevyempää.
Eräskin suomalainen rouva kertoi, että hän on jo pitkään ratsastanut eräällä aasilla.
Harvat miehet ovat kuitenkaan koskaan lausuneet vastaavaa.
Jeesus ei siis ollut mies, vaan sukupuoleton ja hyljeksitty, jota kaikki hänen aikalisensa pitivät kummajaisena ja Jumalan kirouksen ilmentymänä, eräänlaisena aikansa "humanoidina".
Armokuolema otettiin käyttöön siis jo paljon meidän aikaamme ennen.
Jotkut tahot ovat kuitenkin tulkinneet asioita tarkoituksellisesti väärin ja ovatkin kääntäneet kaiken päälaelleen ja alkaneet puhua kuolemasta, joka armahtaa kaikki.
Uutta tietoa raamatusta.
Raamatun teologia
1
50
Vastaukset
- selittää kaiken
Siksi häntä on odoteltu takaisin 2000 vuotta ja odottaminen saa jatkua ikuisuuksiin. Tavallinen transu, hieman yläpäästä vinksallaan. Siinä teille jumala.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831536
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1961367Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431119Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad43823- 14720
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30701Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21700- 36681
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20640Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617