Raamatussa on aikajako

Huomaa että

Raamatun kertomuksessa on sen aikajaksot jakaantuneet kolmeen ajanjaksoon aikaan ennen Israelia (n. 2000 vuotta) Israelin aika (n. 2000 vuotta) ja aikaan jänkeen Israelin (. 2000 vuotta). Ensimmäinen ajanjakso osoittaa ihmisen kyvyttömyyden, toinen antaa esimerkin siitä kuinka eksyneitä olemme ilman Jumalaa ja mikä on kohtalomme jos emme käänny pois tältä tuhoon vievältä tieltämme. Kun katsomme Israelin kansan vaiheita voimme todeta että omat vaiheemme kaikkina aikoina ovat yhtä vajanaisia ja sekavia. Israel on kuin kuva koko maailmasta ja esimerkki mihin tämä maailma on menossa.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pyh!

      Ei pidä paikkaansa.

      Luomisesta vedenpaisumukseen on vain reilut 1600 vuotta ja vedenpaisumuksesta Jeesukseen enemmän kuin 2000 vuotta. Laske vaikka.

    • ilmiantaja

      Ei pidä paikkaansa.

      Maaplaneettamme synnystä ja elämän alusta planeetallamme on n. 4 miljardia vuotta ja maailmankeikkeuden synnystä n.13 miljardia vuotta.

      Katselkaa taivaan tähtiä ja oppikaa laskemaan te älyttömät made in USA kulttiuskovat!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1279
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      34
      811
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      556
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      501
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      15
      472
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      14
      471
    Aihe