Olen 18 vuotias tyttö jolla on suuri suru. Äiti kuoli vuosi sitten. En ole päässyt tuskastani pois. Sattuu niin paljon ettei kipuun auta mikään. Haluan äidin takas. Minulla ei ole turvallinen olo. Olen yksin ja minua pelottaa. Haluun äitini syliin turvaan niin kuin ennenkin kun sattu ja lujaa. Nyt en pääse mihinkään turvaan. Minua ahdistaa kun näen kaduilla tai kahviloissa äitejä ja tyttäriä. Aina iskeytyy piikki sydämmeeni kun tiedän ettei minulla tule koskaan enään ikinä olemaan tuollaisia hekiä. Äiti oli paras ystävä ja tuva mitä minulla oli. Yöni ovat rauhattomia ja päivät väsyttäviä. Olen niin hukassa. Ystäväni ja sukulaiset luulevat että minulla on kaikki ihan ok. Mut ei tosiaan ole! MIkä apuun ku ei oo tukea johon tarttua. :'(
Herään joka yö itkien.
7
401
Vastaukset
- Keissa
Ensinnäkin ihanaa, että sinulla on ollut hyvä ja läheinen suhde äidin kanssa. Vuosi noin rakkaan ja läheisen kuolemasta on vielä lyhyt aika. On myös hyvä, että koet surua ja kaipuuta. Olisi mahdollista, että menetys olisi turruttanut ja tehnyt sinusta tunteettoman ja jäänyt torjuttuna alitajuntaan.
On ihan normaalia ja tervettä surra, kaivata ja olla välitä toivotonkin kun rakas kuolee.
Hyvä on että sinulla on ystäviä ja muita sukulaisia. Sinun kannttaa voimiesi mukaan puhua heille tuntemuksistasi. Eivät he voi ymmärtää, jos et kerro heillä. Suru ottaa aikansa. Se on vain kumma että ajan myötä se alkaa hellittää, toislla pikkuhiljaa ja toisilla voi vain yllättäen alkaa huomata, että linnut laulavat, ei ihan niin jatkuvasti tule mieleen ja alkaa tulla otetta elämään.
Varmaan äidilläsi on nyt siellä hyvä olla. itse olen uskovainen, että tiedän että kuolema ei ole lopullinen ero. Kuitenkin täällä ajassa se on lopullinen ero ja on joskus julmaa hyväksyä.
Sinun kannattaisi varmaan käsitellä suruasi toisten läheisten menettäneiden kanssa.
Itselläni äidin kuolemasta on jo yli kymmenen vuottta. Ei äiti koskaan unohdu, mutta kaipauksen kanssa oppii elämään. Ja ainakin muistot ovat aina lähellä.
Voimia ja lohtua sinulle! - 3 pojan äiti
Voi kun voisin ottaa sinut syliin !
- isämeidänjaäitikin
Varmasti on kova paikka oman äidin kuolema. Minun äitini vielä elää, mutta isäni on jo kuollut. Näin hänestä alussa usein unia, joissa hän oli tavallisen elävä. Aamulla herättyä teki mieli itkeä, kun tajusi, ettei hän enää ikinä silitä minun hiuksia, enkä koskaan enää voi kuulla hänen sydämellistä nauruaan.
Nyt olen jo hyväksynyt isäni kuoleman. Näinhän se menee, ensin yleensä kuolevat vanhemmat ja sitten lapset. Se se vasta surullista olisi, jos se menisi toisin päin! - yilma
jees_man mene itse hoitoon jos et osaa puhua sureville ihmisille kiltisti
- :'(
Minä ottaisin sinut kainaloon ja halaisin sinua lämpimästi aina kun haluaisit. Rukoilen puolestasi!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721137
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37541Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477