Joensuulainen valtuutettu joutui lähtemään kokouksesta suoraan poliisilaitokselle maanantaina. Poliisipartio otti kiinni vapauspuoluetta edustavan Jouko Kärnän heti valtuuston kokouksen päätyttyä illalla.
Poliisi selvittää, onko Kärnä tehnyt rekisterimerkintärikoksen. Kaksi kaupungin luottamushenkilöä teki viime vuoden puolella tutkintapyynnön Kärnän asuinpaikkaan liittyvistä epäselvyyksistä. Tapauksesta kertoi ensimmäisenä sanomalehti Karjalainen.
Poliisi otti Kärnän kiinni kokouksen jälkeen, koska häntä ei muuten saatu tavoitettua.
Kärnä on aiemmin asunut Ilomantsissa, mutta ennen kuntavaaleja hän siirsi kirjansa huonokuntoiseen taloon Enossa. Enon kunta liitettiin Joensuuhun vuonna 2009. Kärnä on herättänyt närää valtuustossa, koska kokoukset venyvät Kärnän vaatimien äänestysten takia. Kärnä muun muassa haluaa joka kokouksessa suljetun lippuäänestyksen pöytäkirjantarkastajien valinnasta.
Valtuustokauden ensimmäinen kokous jatkui äänestyksien takia kello kuudesta aamuyöhön kello kolmeen.
Kärnä valittiin edellisissä kuntavaaleissa valtuustoon 132 äänellä. Hän oli perussuomalaisten ehdokas, mutta hän siirtyi kesken valtuustokauden vapauspuolueen riveihin.
http://www.hs.fi/kotimaa/Poliisi vei valtuutetun kokouksesta suoraan putkaan Joensuussa/a1305558648543
Kyseessä oli siis nykyinen Vapauspuolueen jäsen, mutta samalla myös entinen perussuomalainen. Persujen ja muiden sirpalepuolueiden välillähän on aina ollut tällaisia loikkauksia, äärioikeistolaiset kunnanvaltuutetut ja muut mitättömät pikkupoliitikot hyppivät sirpalepuolueesta toiseen sen mukaan, miten tuuli kulloinkin kuljettaa ja miten mieliala ailahtelee.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.