Somaliassa on löydetty isoja öljyesiintymiä. Somalialainen ministeri vieraili suomessa perheensä luona ja kertoi, että suomellekkin voi aueta sen myötä mahdollisuus osallistua öljybisnekseen. Ministeri on itsekkin tullut aikanaan Suomeen pakolaisena ja sitten muun euroopan kautta palannut takaisin kotimaahansa ja ministeriksi asti.
Toivottavasti perSS ei ole rasismillaan vielä pilannut tätä mahdollisuutta, josta voi aueta Suomellekkin taloudellista hyötyä. perSS ei saa nyt millään päästää sotkemaan näitäkään asiota. Onneksi tämän pöhlöpuolueen kannatus onkin nyt romahtanut, eikä tälläistä vaaraa ole olemassa.
Toivottavasti perSS ei ole rasismillaan vielä pilannut tätä mahdollisuutta, josta voi aueta Suomellekkin taloudellista hyötyä. perSS ei saa nyt millään päästää sotkemaan näitäkään asiota. Onneksi tämän pöhlöpuolueen kannatus onkin nyt romahtanut, eikä tälläistä vaaraa ole olemassa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
hehehehehee mene nyt töihin - yritä edes.
Tai painu vaikka somaliaan öljyä hakemaan,saa sitten nähdä kauanko kurkkusi pysyy yhtenä kappaleena.
Just näin Somaliasta oljyt valuu merirosvojen haltuun. Ei ne suomeen tulleet somalit uskalla tehdä mitään.
Katsokaa Nicerian tilane Shell ja muut isot firmat ryöstää kaiken öljyn ja sitä piisaa Niceriassa 30 vuotta pumpanneet kaasun polttavat taivaan tuuliin.
Somaliassa muutama heppu myy kentätä länsimaille tai kiinaan vain muutama politikko rikastuu ei perusSomalialainen ainakaan.
Edustatte juuri tuota perSSu-pöhlöilyä pahimmillaan. Kyllä vielä tulee varmasti aika, jolloin Somaliakin rauhoittuu - merkkejä on jo olemassa. Ja silloin Somaliassa katsotaan, ketkä olivat ystäviä ongelmien aikana ja ketkä eivät.
Mikään ei ole maapallolla ikuista, ei edes Somalian sekasorto. Öljy lisää takuulla myös maailmalla motiiveja saada maa rauhantilaan. Ja kun tuo tahtotila tulee - ei rauhoittumista estä enää mikään. Tilanteeseen on kypsynyt jo somalian naapuritkin, Kenia etunenässä.
Me ollaan heti valmiita öljybisnekseen Somaliassa. Olemme juuri perustamassa Somalian-ystävien Sisu-seuraa Espoossa.