KOKOOMUKSESTA LOIKATAAN JO PERSUIHIN

VIRTA VIE

Hämeenlinnalainen kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Lulu Riikonen vaihtaa puoluetta ja loikkaa perussuomalaisiin. Näin SDP:stä tulee suurin puolue Hämeenlinnan vastuustossa.

Hämeenlinnalainen kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Lulu Riikonen loikkaa perussuomalaisiin. Riikonen sanoo loikkauksensa syyksi, että kokoomuksen tuella on tehty päätöksiä toistuvasti pöytäkirjojen ulkopuolella, virheitä ei haluta myöntää eikä väärinkäytöksistä joudu vastuuseen.

Riikosen lähdön myötä kokoomuksen valtuustoryhmässä on jatkossa 19 valtuutettua, joten SDP nousee valtuuston suurimmaksi puolueeksi.

Perussuomalaisten määrä vastaavasti nousee kolmeen.

Lulu Riikonen asettuu syksyn kunnalisvaaleissa perussuomalaisten ehdokkaaksi.

Kokoomuksesta on eronnut lisäksi Hämeen kokoomusnaisten entinen piirisihteeri, kokoomuksen luottamustehtävissä vaikuttava Katriina Ahtiainen. Hänkin liittyy perussuomalaisiin. Myös hämeenlinnalainen yrittäjä, kansalaisvaikuttaja Kari Ilkkala asettuu perussuomalaisten ehdokkaaksi.

Yle Häme

9

114

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Spooky Stuff?

      Hetkinen, eikö Lulu aio tehdä rikosilmoituksen ilmitulleista rikoksista?? Onko niin että nykyään päättäjät voivat tehdä mitä vaan, ja lain vartijat nyökkäävät ilme neutraalina sivusta katsellen?

    • Trolli:

      "He ovat kristittyjä, ja eivät siedä islamin invaasiota suomessa"

      • varattu nimi merkki

        eiks nääkin oo persujen vika ,niin ku kaikki muukin ?


    • håhhååå

      RKP:n Walliinikin siirtyy persuihin kesällä, on se Timo kova poika.

      • oiva vaihtosuhde

        Kyllähän yksi oinonen vastaa kymmentä staffaa ja hakkarainen osaa fiilata


    • niin, ja

      Kokoomus kosiskelee Hakkaraista ja Oinosta loikkaamaan puolueen sivistysryhmään.

    • Taustatietoja:

      Näiden kokoomuspäättäjien lapset ovat grillanneet äitejään siitä miksi he ovat mukana tällaisessa korruptiossa. Nimittäin heidän lapsensa kaveeraavat, ja tieto meiningistä kulkee.

      Syvästä häpeästä lastensa edessä, ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin jättää rikollispuolue ja pelastaa perheen kotirauha. Että jaksaa jatkossa mennä töihin.

    • hårr hakkarainen

      Voihan oinonen

    • Mikä mahtaa maassa muuttua loikattiin sitä mistä hyvänsä minne hyvänsä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      698
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe