Muutama kysymys vedenpaisumuksesta

1. Miksei suuresta vedenpaisumuksesta ole yhtään todistetta; miksei tieteen mukaan sitä ole voinut sattua viimeisten 700000 vuoden aikana?
2. Miksi vedenpaisumiskertomusta levitettiin Raamattu-version kirjoittamisen aikoihin nimenomaan tarinana (eri nimet, sama idea lähes täysin)?
3. Mistä Nooa sai tarvitsemansa puumateriaalin? Moinen arkki olisi vaatinut hirveät määrät moista.
4. Miten Nooa rakensi tuollaisen kun sitä ei nykyäänkään voisi rakentaa?
5. Miten Nooa sai kaikista lajeista kaksi yksilöä kiinni? Linnut olivat varmaan melko vaikeita nakkeja.
6. Miten kahdeksan ihmistä kykeni hoitamaan näitä miljoonia eläimiä; varsinkin jos niiden oletettiin olevan erityistä huolta kaipaavia pentuja aluksi.
7. Miten kaikki eläimet pääsivät arkista ympäri Maapalloa?
8. Miten kaikki eri lajien eri rodut ovat voineet syntyä vasta vedenpaisumuksen jälkeen? Tuo vaatisi aivan uskomattoman rajua ja nopeaa evoluutiota.
9. Miten näistä kahdeksasta ihmisestä kykeni kehittymään 6 miljardin ihmisen väestö? Tämä vaatisi n.15% väestönkasvua per sukupolvi 4000 vuoden ajan mikä on täysin mahdotonta. On ollut ruttoa, mikä on tappanut kolmanneksen eurooppalaisista jne.
10. Miten kahdeksasta ihmisestä kehkeytyi 250 miljoonaa ihmistä jotka varmasti elivät Jeesuksen aikoihin? Nooan ajoista lähtien kasvuprosentin olisi pitänyt olla yli 20% sukupolvessa, mikä on vielä mahdottomampi.
11. Kahhdesta samanlajin eläimestä ei voisi oikein kehkeytyä mitään monipuolista rotukirjoa. Geeniallas olisi aivan liian kapea.
391441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

1) miksiköhän tosi suuret eläimet hävisi maalta
ja kuitenkin mereen ne jäi
2) miksiköhän melkein jokaisella vanhalla kansalla on omat vedenpaisumus kertomukset
3) Nooa rakensi arkkia monta vuotta ja kuten huomaat puut ovat kadonneeet sieltä jossa Nooa arkkia rakensi
4) suurin osa linnuista lentää,niillä on siivet
5) eläimet tekivät yhteistyötä ihmisen kanssa aivan samalla tavalla kuin nykyäänkin
6) Nooa otti mukaansa vain niitä eläimiä jotka olivat vaarassa hukkua ja kuolla nälkään ;)
7) samalla lailla kuin nytkin ne liikkuu ja etsivät ravintoa ja elintilaa omin avuin
8) miten ne ylipäätänsä ovat syntyneet |jostakin
ne kuitenkin ovat syntyneet ja saaneet alkunsa
joka tapauksessa sillä katso me olemme |aika on kuitenkin suhteellista tässäkin tapauksessa
9) tuhat vuotta on luojalle kuin öinen vartio hetki ehkä niin kuin sekuntti
10) miten yhdestä solusta on kasvanut 6,5 miljardia ihmistä
11) yhdestä solusta lähtien se on vielä mahdottomampi kehittyä kaikiksi eläimiksi ja ihmisiksi

Äänestä
  • "1) miksiköhän tosi suuret eläimet hävisi maalta
    ja kuitenkin mereen ne jäi
    2) miksiköhän melkein jokaisella vanhalla kansalla on omat vedenpaisumus kertomukset
    3) Nooa rakensi arkkia monta vuotta ja kuten huomaat puut ovat kadonneeet sieltä jossa Nooa arkkia rakensi"

    1: Yksi selitys on että lisääntynyt UV-säteily teki hirmuliskoista sokeita, esimerkiksi krokotiilit ja pienemmät liskot säästyivät, koska ne pystyivät suojautumaan auringolta, eikä niiden tarvitse olla auringon paahteessa ihan kokoajan... Suuret liskot, eli dinosaurukset olivat yksinkertaisesti niin suuria, että nämä eivät mahtuneet juuri mihinkään varjoon... Muitakin teorioita on, kuten esimerkiksi asteroidin aiheuttama "ydintalvi"...

    2: Vedenpaisumus kertomuksista voin todeta, että eihän tiede edes yritä kumota sitä, etteikö monilla alueilla olisi ollut paikallisia tuhotulvia, esiintyyhän niitä vieläkin, mutta tietääkseni ei ole mitään todisteita siitä, että suuri tulva olisi esiintynyt globaalisti yhdellä hetkellä...

    3: Yksi ongelmista liittyykin juuri siihen, että Nooa rakensi arkkiaan kauan... Laho olisi tuhonnut ensimmäiset osat aluksesta kauan ennenkuin hän olisi saanut viimeiset osat valmiiksi...

    "puut ovat kadonneeet sieltä jossa Nooa arkkia rakensi"

    Mutta Nooalla ei ollut edes traktoria, pelkästään puiden kuljettaminen on hirmuinen logistinen ongelma... Ja muutenkin... on helppo ajatella, että tuosta vaan "pistää mettää siliäksi"... Mutta on täysin eriasia toteuttaa se. Käy itse kirveen ja pokasahan kanssa kaatamassa pari pientä runkoa, ja tule sitten takaisin väittämään, että Nooa sai yksinään kasaan miljoonia kuutioita puuta...

    Äänestä

  • Empiirikko kirjoitti:

    "1) miksiköhän tosi suuret eläimet hävisi maalta

    1a) todistusaineisto puuttuu niistäkin teorioista
    1b) kyllä eläin osaa suojautua kun tarvetta ilmaantuu
    jos se on mahdollista |se on todistettu jo eläinkokeillakin aikaa sitten
    2) maailmanlaajuisesta tulvasta on muutenkin vaikea keskustella ilman sataprosenttista todistusaineistoa |ja mistähän ne todisteet nyt hankkittaisiin?
    3a) tiedätkö kuinka kauan ihmiset ovat tehneet yhteistyötä eläinten kanssa,etenkin isojen maaeläinten kanssa?
    3b) ai,puutalotkin lahoaa ennenaikojaan? oletko sanut minkäänasteista peruskoulutusta? vanhimmat puiset rakennukset ovat satoja vuosia vanhoja |arkki rakennettiin kuivalle maalle |oletko koskaan yrittänytkään ajatella miten suomen pellot ovat joskus muinoin raivattu? (käsipelillä työt ennen tehtiin) |aika on suhteellista monessa mielessä

    Äänestä

  • 1)Tosi suuret eläimet katosivat hiljalleen miljoonia vuosia sitten ilmaston kylmetessä. Vain pienet ja sopeutuvammat maaeläimet selvisivät.
    2)Miksi kertomukset sijoittuvat hyvin erilaisiin aikoihin? Miksi tarinoissa on eri Jumala, eri päähenkilö? Miksei näiden kertomusten todenperäisyyteen uskottu tuolloin?
    3) Tuolla alueella ei edes ole merkkejä siitä, että siellä olisi koskaan kasvanutkaan tarpeeksi puita. Pystytkö esittämään mitään näyttöä tukeaksesi teoriaasi?
    4)Linnut eivät voi tietysti lentää koko vuotta vaikka voivat lentääkkin maailman toiselle puolelle. Kaikki nykyiset
    linnut eivät tosiaankaan voisi selvitä meressä; mikroevoluutio ei ole voinut luoda näitä lintulajeja jälkeenpäin
    5)Yhteistyötä? Missä välissä Nooa kesytti miljoonat eläimet? Ei taitaisi tuonaikainen (taikka nykyinenkään) kyetä
    moiseen
    6)Ja näitä lajeja on miljoonia ja miljoonia. Linnut ja maaeläimet. Entäpä oliko tuo vedenpaisumusvesi makeaa vai
    suolaista? Jos oli suolaista, niin järvikalat eivät olisi selvinneet..taikka toisinpäin
    7)Miten tietyt uima ja lentokyvyttömät lajit ovat päässeet ruuanperässä toisille mantereille tuhansienkilometrien
    vesimatkan?
    8)Raamattukaan ei taida sanoa, että Jumala loi uusia rotuja vedenpaisumuksen jälkeen joten Raamatustakaan et saa
    mitään referenssejä tukemaan väitettäsi.
    10)3,5 miljardissa vuodessa (ensimmäiset merkit elämästä) ehtii kehittyä vaikka mitä, mahtuu monta sukupolvea.
    Tiesitkö, että yksisoluisen eliön kehittyminen monisoluiseksi kesti huomattavasti kauemmin kuin tuon monisoluisen
    kehittyminen ihmiseksi? Makroevoluutiotakin tapahtuu varmasti.
    11)Miksi olisi kun nykyään tiedetään jo varmasti, että makroevoluutiota on olemassa ja kehittymismekanismi tunnetaan.

    Äänestä

  • Kimnice kirjoitti:

    1)Tosi suuret eläimet katosivat hiljalleen miljoonia vuosia sitten ilmaston kylmetessä. Vain pienet ja sopeutuvammat maaeläimet selvisivät.

    1) missä ovat todisteet
    2) ihmisillä on taipumus kertoa asiat omin sanoin
    ja omista lähtökohdista käsin
    3) päinvastoin siellä on nykyäänkin todisteita mm. keitaat
    4) mm. vuoren huiput ja korkeat punamännyt esimerkiksi kelpaavat vieläkin linnuille pakopaikoiksi ja suurin osa linnuista osaa uida
    5) samalla tavalla se yhteistyö nytkin toimii
    kuin silloin
    6) sadevesi on kaiketi *makeaa* joka puolella ja maankuoren sisästä purkautunut vesi on myös tiettävästi *makeaa* pohjavettä lainausmerkeissä
    7) mantereet olivat aikoinaan yhteydessä toisiinsa
    8) raamatun jumala ei ole ollut ainoa luoja
    9) et osaa laskea
    10) on se kumma kun minä tiedän ikäni tarkasti päivälleen,mutta näissä teorioissa puhutaan vain miljardeista |taitaa olla vain sitä suuruuden filosofiaa ja ekonomiaa (hulluutta)
    11 makro mini mikro nano -evoluutioita |eipä ole yhtään uutta lajia syntynyt |informaatio puuttuu
    kaavan perusrakenne alkaa alkuaineiden määrästä
    ja keskenäisistä suhteista |osta jäätelöä välillä

    Äänestä

  • "1) miksiköhän tosi suuret eläimet hävisi maalta
    ja kuitenkin mereen ne jäi"

    Miksi sellaiset suurten merieläinten suvut kuin Kronosaurus, Liopleurodon, Shonisaurus, Elasmosaurus, Mosasaurus, Hainosaurus, Leedsichtys, Basilosaurus ja Carcharocles sitten ovat kadonneet? Kaikki nuo ovat nykyisten valaiden kokoluokkaa, osa lähes sinivalaan mittaisia. Ja jos mammutit lasketaan noihin "suuriin eläimiin", miksi norsuja sitten on edelleen, vaikka viimeiset mammutit katosivat vain n. 4000 vuotta sitten?

    "2) miksiköhän melkein jokaisella vanhalla kansalla on omat vedenpaisumus kertomukset"

    Miksiköhän Egyptissä ei huomattu mitään tulvaa, vaikka sen kulttuuri kukoisti jo Raamatun ilmoittamana vedenpaisumuksen aikana? Aika outoa, jos yksi planeetan vanhimmista kulttuureista ei huomannut koko maailman peittänyttä tulvaa... Erilaiset ihmiseläin- ja vampyyritarinat ovat muuten myös yleisiä ympäri maailman eri kulttuureissa. Pitäisikö siitä päätellä myös että ihmiseläimiä ja vampyyreita on olemassa?

    "5) eläimet tekivät yhteistyötä ihmisen kanssa aivan samalla tavalla kuin nykyäänkin"

    Milloin olet viimeksi nähnyt karhun, kissapedon, ketun, krokotiilin tai kobran tekevän yhteistyötä ihmisen kanssa?

    "6) Nooa otti mukaansa vain niitä eläimiä jotka olivat vaarassa hukkua ja kuolla nälkään ;) "

    Ja kaikkia elollisia sinun tulee ottaa mukaasi arkkiin kaksi, uros ja naaras, että ne säilyisivät hengissä sinun kanssasi.
    1. Moos 6:19

    Laskikohan Jahve sienet ja kasvit elollisiin? Mitä Nooa muuten teki niiden eläinten kohdalla, joilla ei ole kahta erillistä sukupuolta? :P

    "7) samalla lailla kuin nytkin ne liikkuu ja etsivät ravintoa ja elintilaa omin avuin"

    Millä avuin pussieläimet ja nokkaeläimet päätyivät Australiaan, dodot mauritiukselle ja moat, kiiwit ja tuatarat Uuteen seelantiin? Eivät taatusti liikkumalla kuten nytkin.

    "10) miten yhdestä solusta on kasvanut 6,5 miljardia ihmistä"

    Eiköhän ihminenkin ole kehittynyt useiden tuhansien yksilöiden populaatiosta, ei yhdestä ainoasta yksilöstä. Et muuten vastannut kysymykseen.

    "11) yhdestä solusta lähtien se on vielä mahdottomampi kehittyä kaikiksi eläimiksi ja ihmisiksi"

    3,5 miljardissa vuodessa? Primitiivistä yksisoluista organismia ei oikein voi verrata monisoluiseen suvullisesti lisääntyvään kompleksiseen organismiin. Ja taaskin, ei kukaan ole sanonut että soluja on syntynyt alunperin vain yksi, luultavasti niitä on syntynyt suuria määriä erilaisia, ja vain parhaat lisääntyjät ovat jatkaneet jakautumista arkkibakteereiksi, bakteereiksi.

    Äänestä

  • Kyllästetty kirjoitti:

    1) niin juuri,esim. elefantteja ja kirahfeja on ja suuret merinisäkkäät,mutta muut suuret ovat poissa pysyvästi |mammutit ja muita lajeja on kuollut sukupuuttoon osin luononmullistusten seuraamuksena ja osittain ihmisen toimista esim.
    riisto ja ryöstö saalistus,maan ottaminen laaja mittaiseen viljelyyn jne.
    2) Nooan aikana ei ollut Egyptia eikä muitakaan
    tunnettuja valtakuntia |Nooa ja kulttuurit?
    5) ei tästä niin pitkä aika ole kun viimeksi näin
    6) biologia ei ole sinun alaasi
    7) mantereet olivat yhteydessä toisiinsa
    tieteellinen näyttö lienee jo annettu asiasta
    10) vai niin,heh heh
    mistähän se populaatio on saanut alkunsa?
    11) lue 10 ja muista rationaalinen ajattelu
    jossa on aina looginen järjestys ja alku ja loppu

    Äänestä

  • tähän väliin vaan sellanen huomautus, että merinisäkkäät ovat kehittyneet maanisäkkäistä...

    Äänestä

  • hhöhh... kirjoitti:

    tähän väliin vaan sellanen huomautus, että merinisäkkäät ovat kehittyneet maanisäkkäistä...

    ...ja väitteesi tueksi oli? ...mitä?
    jospa menisit takaisin nukkumaan...muista syödä ensin niin saat verensokeri tason paikalleen

    Äänestä

  • vakuuta kirjoitti:

    1) missä ovat todisteet
    2) ihmisillä on taipumus kertoa asiat omin sanoin
    ja omista lähtökohdista käsin
    3) päinvastoin siellä on nykyäänkin todisteita mm. keitaat
    4) mm. vuoren huiput ja korkeat punamännyt esimerkiksi kelpaavat vieläkin linnuille pakopaikoiksi ja suurin osa linnuista osaa uida
    5) samalla tavalla se yhteistyö nytkin toimii
    kuin silloin
    6) sadevesi on kaiketi *makeaa* joka puolella ja maankuoren sisästä purkautunut vesi on myös tiettävästi *makeaa* pohjavettä lainausmerkeissä
    7) mantereet olivat aikoinaan yhteydessä toisiinsa
    8) raamatun jumala ei ole ollut ainoa luoja
    9) et osaa laskea
    10) on se kumma kun minä tiedän ikäni tarkasti päivälleen,mutta näissä teorioissa puhutaan vain miljardeista |taitaa olla vain sitä suuruuden filosofiaa ja ekonomiaa (hulluutta)
    11 makro mini mikro nano -evoluutioita |eipä ole yhtään uutta lajia syntynyt |informaatio puuttuu
    kaavan perusrakenne alkaa alkuaineiden määrästä
    ja keskenäisistä suhteista |osta jäätelöä välillä

    1) Fossiileissa maakerrostumissa, esimerkiksi. Tiede on kyennyt osoittamaan, ettei mahdollinen meteoriitiniskeytyminen
    välittömästi tuhonnut elämää Maasta. Elämä hiipui kun ilmasto muuttui suhteellisen nopeasti (meteoriitista johtuen).
    Vain sopeutumiskyvykkäimmiksi tiedetyt eläimet selvisivät (esim. alkunisäkkäät).
    2) Kuten uskonnollisilla ihmisillä(kin). Jokatapauksessa tuota tarinaa ei pidetty uskonnollisena taikka todellisena
    ennen Raamattua.
    3) Keitaita pitäisi olla aivan pirullinen määrä kyllä. Kyseisen alueen pitäisi olla yhtä keidasta. Todentotta
    ei ole ollut merkkejä siitä, ettei tuolla alueella ole kasvanut tuon tarinanaikoihin tarpeeksi puita.
    4) Useimmille linnuille vuorenhuiput eivät tarjoa tarpeeksi ravintoa taikka soveliasta elinympäristöä, eikä monet
    vesilinnut voi olla 24/7 vedessä. Vedenpaisumuksen on pitänyt olla 7-8km korkea jottei olisi jäänyt isompia alueita
    peittämättä, tosin tämä tarkoittaisi sitä, ettei vuorenhuippujakaan olisi tarpeeksi kaikille lajeille.
    5) Yhteistyötä on niin vähän ettei tuo tarjoa vastausta olennaiseen alkuperäiseen kysymykseen. Useimmat
    yhteistyökykyiset eläimet pitäisi kouluttaa jotta pystyisivät yhteistyöhön. Monia lajeja ei oikein kyetä
    kouluttamaan. Eikä miljoonien eläinlajien kouluttaminen onnistu tuonaikaiselta väestöltä tarpeellisella tavalla
    käytettävissä olevalla ajalla; tuskin nykyäänkään onnistuisi.
    6) Mitä kävisi valtamerien asukeille kun meren koostumus muuttuisi makean veden rynnätessä paikalle? Aivan, nuo
    kalat kuolisivat pois. Kaikki..esim. kalat.. eivät selviä sekä järvi että merivedessä. Suolapitoisuudet..ne
    suolapitoisuudet..
    7) Tämä on totta kyllä, mutta tuo erkaneminen on todistettavasti vienyt miljoonia vuosia.
    8) Tämä ei taas olisi tekemisissä kristinuskon kanssa sitten
    9) Miten niin en osaa laskea? Tyypillinen kreationisti ei tarjoa viitteitä taikka näyttöjä, tosin.
    10)Muutokset vievät aikaa ja asioista tietämättömän on vaikea käsittää näin pitkiä aikavälejä.
    11)Uusia lajeja on jo todistettavasti syntynyt; todistettavasti on olemassa sekä mikro- että makroevoluutiota.
    Kannattaa tutustua evoluution etenemismekanismeihin ennen kuin lähtee niistä puhumaan; pieni vinkki sinulle.
    Ps. Aika onneton karikointi yritys sinulta.
    Pps. En tiedä nykyisistä laskutaidoistani, mutta opiskelen matematiikkaa kuitenkin yliopistolla joten eiköhän nuokin taidot tässä harjaannu ;)

    1) se kaikki on vaan teoriaa eikä kiistattomia
    todisteita ole esitetty ollenkaan
    2) tarinoita on satoja ja kaikkia ei koskaan saada talteen |osa heimoista ja kansoista on kuollut jo sukupuuttoon
    3) kyllä siellä on kasvanut puita samalla tavalla
    kuin muualla afrikassa ja lähi-idän alueella
    4) linnut nälissään syö vaikka kädestä paperia
    5) on sinutkin koulutettu,tosin se on vaatinut koulutus järjestelmältä valtavan panostuksen ja suuret resussit |viittaus kohtaan yhdeksän ja sen mahdollisiin jälki seuraamuksiin
    6) kalojakin on itsenäisinä lajeina kuollut suuri määrä sukupuuttoon
    7) niin monet muutkin muutokset vievät aikansa
    8) jospa luojat ovatkin kilpasilla keskenään
    ja se joukko voittaa kumpi on taitavampi
    9) tiedätkö tämän? kahdeksan jälkeen tulee yhdeksän |syö jäätelöä välillä ja kelaa taakseppäin tarpeeksi
    10) yhdestä hetkestä liikkeelle lähteminen ei ole
    kovin suuri järjen kysymys |todisteet vaan on mahdoton esittää jälkikäteen tuosta hetkestä
    11) yhtään uutta lajia ei ole syntynyt eikä synny!
    ihmiselle ennen tuntemattomia lajeja ei voida pitää uusina lajeina ! havainnot ovat yleistyneet
    kun ihmisetkin ovat yleistyneet ja valistaneet
    itsensä tosiaikaan perustuvilla tiedolla

    ps. ja sinulta
    ps. nämä sinun esittämät vastineet ovat esitetty jo satoja kertoja sinua ennen!

    Äänestä

  • vastine kirjoitti:

    1) Ilmastonmuuttumisesta ja sukupuuttoonkuolemiskaudesta on todisteita; syy on vielä teoretisointia
    2) Edelleenkään tuon ajan ihmiset eivät pitäneet tuota tarinaa totena; eikä monet tuon ajan kulttuurit (ne varhaisimmat..) tienneet koko vedenpaisumuksesta vaan jatkoivat normaalisti elämäänsä sen aikana
    3) Eli ei tarpeeksi. Puita pitäisi olla erittäin tiheästi jotta monet logistiset ongelmat voitaisiin ratkoa. Kun sullotaan miljoonia eläimiä arkkiin, niin arkista pitää tulla aivan hervottoman kokoinen (esim. makeaa vettä hirveästi talteen erikoisruokaa(miten jokaiselle lajille saatiin omat erikoisruuat hankittua? Ruoka pilaantui tuohonkin aikaan.)
    4) Harmi vain ettei vedenpaisumusteoriaan täsmäävät vuorenhuiput sisältäneet edes paperinpalan vertaa ravitsevaa ravintoa. Toisekseen tulisiko linnut toimeen vain paperilla? Ihmiset tulevat sopeutuvina ja hyvän ruuansulatusjärjestelmän omaavina toimeen jos jonkinmoisella ravinnolla; eläimillä asia on niin ja näin
    5)Totta resurssien ja panostuksien osalta jokaisen kohdalta
    6) Mistä nykyiset suolaisenveden kalat tulivat? Vedenpaisumuksen vesi oli niille liian "makeaa". Evoluutionko avulla?
    7) Aevan. Mikään menetelmä ei tue teoriaa nuoresta Maasta
    8) Jospa avaruusapinan pierusta lähti maailma liikkeelle? Voidaanhan sitä spekuloida vaikka mitenkä tarjoamatta minkäänlaisia referenssejä
    9) Tiedän
    10) Totta osittain. Kreationistit usein lähtevät yhdestä hetkestä liikkeelle. He eivät usein käsitä, että käsite "laji" on häilyvä ja luotu vain helpottaakseen kategoriointia kun kaikki yksilöt ovat välimuotoja
    11) Uusia lajeja on syntynyt todistettavasti. Populaatioita on keinotekoisesti eristetty toisistaan ja nämä ovat kehittyneet omiksi lajeikseen. Määritä itse käsite "laji".

    Äänestä

  • loppu kirjoitti:

    1) niin juuri,esim. elefantteja ja kirahfeja on ja suuret merinisäkkäät,mutta muut suuret ovat poissa pysyvästi |mammutit ja muita lajeja on kuollut sukupuuttoon osin luononmullistusten seuraamuksena ja osittain ihmisen toimista esim.
    riisto ja ryöstö saalistus,maan ottaminen laaja mittaiseen viljelyyn jne.
    2) Nooan aikana ei ollut Egyptia eikä muitakaan
    tunnettuja valtakuntia |Nooa ja kulttuurit?
    5) ei tästä niin pitkä aika ole kun viimeksi näin
    6) biologia ei ole sinun alaasi
    7) mantereet olivat yhteydessä toisiinsa
    tieteellinen näyttö lienee jo annettu asiasta
    10) vai niin,heh heh
    mistähän se populaatio on saanut alkunsa?
    11) lue 10 ja muista rationaalinen ajattelu
    jossa on aina looginen järjestys ja alku ja loppu

    "1) niin juuri,esim. elefantteja ja kirahfeja on ja suuret merinisäkkäät,mutta muut suuret ovat poissa pysyvästi |mammutit ja muita lajeja on kuollut sukupuuttoon osin luononmullistusten seuraamuksena ja osittain ihmisen toimista esim."

    Mitä tapahtui väitteelle, että merestä ei ole kadonnut suuria eläimiä? Ja nyt tuo suurten eläinten katoamista koskeva kommenttisikin alkaa jo kuulostaa siltä, että se sopisi nimenomaan paleontologiseen, ja evoluutioteorian mukaiseen, näkemykseen.

    "2) Nooan aikana ei ollut Egyptia eikä muitakaan
    tunnettuja valtakuntia |Nooa ja kulttuurit?"

    Raamattu ilmoittaa hyvin tarkkaan Nooan elinajan. Hänen, ja hänen esi-isiensä ja jälkeläistensä iät voi lukea suoraan Raamatun kirjoista, mikä on innoittanutkin eräät laskemaan maapallon ikää Raamatusta. Siispä joko Nooa eleli samaan aikaan kuin muinaiset egyptiläiset, tai sitten Raamatun nooakertomuksessa on todistettavasti jokin pielessä.

    Onko niitä ihmissusia ja vampyyreja muuten olemassa?

    "5) ei tästä niin pitkä aika ole kun viimeksi näin"

    Näit mitä? Krokotiilin tottelevan kiltisti ihmisen käskyjä? Varaanin seuraavan omistajaansa? Kobran jättävän iskemättä omistajan kiellosta?

    "6) biologia ei ole sinun alaasi"

    Ad hominem ei ole pätevä tapa kiertää kysymyksiä. Otetaas uusiksi, kokeile tällä kertaa vastata siihen mitä kirjoitan:
    "6) Nooa otti mukaansa vain niitä eläimiä jotka olivat vaarassa hukkua ja kuolla nälkään ;) "

    Ja kaikkia elollisia sinun tulee ottaa mukaasi arkkiin kaksi, uros ja naaras, että ne säilyisivät hengissä sinun kanssasi.
    1. Moos 6:19

    Laskikohan Jahve sienet ja kasvit elollisiin? Mitä Nooa muuten teki niiden eläinten kohdalla, joilla ei ole kahta erillistä sukupuolta? :P

    "7) mantereet olivat yhteydessä toisiinsa
    tieteellinen näyttö lienee jo annettu asiasta"

    Mantereet olivat yhdessä yli 200 miljoonaa vuotta sitten. En viitsi edes ruveta selittämään millaisia geologisia ongelmia ideaan mannerten siirtymisestä nykyisille paikoilleen muutamassa sadassa tai tuhannessa vuodessa syntyisi, koska se ei varsinaisesti kosketa varsinaista pääasiaa. Sen sijaan siihen haluaisin selityksen, miksi nokkaeläimiä ja suuria pussieläimiä on VAIN Australiassa. Miksi pussieläimiä yleensäkin on vain Australiassa sekä pari lajia Amerikoissa? Miksi Pohjoisnavalla ei ole pingviinejä ja Etelänapamantereella jääkarhuja (tai mitään muitakaan maanisäkkäitä)? Miksi monilla etelämeren saarilla - Uusi Seelanti mukaan lukien - ei ollut lainkaan maanisäkkäitä ennen ihmisen tuloa, mutta sen sijaan lajeja joita ei muualta löydy? Jos eläimet ovat asettuneet aloilleen ennen mannerten irtautumista, kaiken järjen mukaan millä tahansa mantereella voisi olla mitä tahansa lajeja, sukuja, heimoja etc.

    "10) vai niin,heh heh
    mistähän se populaatio on saanut alkunsa?"

    Nykyihmispopulaatio syntyi pystyihmispopulaatiosta, joka syntyi käteväihmispopulaatiosta, joka syntyi (luultavasti) etelänapinapopulaatiosta, joka syntyi toisesta (esi)ihmisapinapopulaatista etc ad nauseam. Lopulta kuljettaessa ajassa taaksepäin päädytään kysymyksen 11 tilanteeseen, jossa ensimmäiset kopioitujat (huomaa monikko) syntyvät abiogeneesin kautta.

    1)
    sinun tekstisi on sitä saman toistoa mitä tällä palstalla on nähty satoja kertoja
    sukupuuttoon on kuollut lajeja niin maalta kuin meristäkin ja koko ajan kuolee lisää,mutta uasia
    ei synny tilalle
    jos haluat nähdä ihmissusia ja vamppyyreita
    mene illalla kapakkaan ja vedä pääsi täyteen kyllä ne sitten ilmestyy jos on ilmestyäkseen

    loput osiot)
    Raamattu ilmoittaa vain noin suurinpiirtein asioita aikakaarella eikä mitään yksityiskohtaisia
    -päivämääriä,-vuosia,-kellonaikoja
    soluko suunnittelee tulevia itsenäisesti

    Äänestä

  • vastine kirjoitti:

    1) se kaikki on vaan teoriaa eikä kiistattomia
    todisteita ole esitetty ollenkaan
    2) tarinoita on satoja ja kaikkia ei koskaan saada talteen |osa heimoista ja kansoista on kuollut jo sukupuuttoon
    3) kyllä siellä on kasvanut puita samalla tavalla
    kuin muualla afrikassa ja lähi-idän alueella
    4) linnut nälissään syö vaikka kädestä paperia
    5) on sinutkin koulutettu,tosin se on vaatinut koulutus järjestelmältä valtavan panostuksen ja suuret resussit |viittaus kohtaan yhdeksän ja sen mahdollisiin jälki seuraamuksiin
    6) kalojakin on itsenäisinä lajeina kuollut suuri määrä sukupuuttoon
    7) niin monet muutkin muutokset vievät aikansa
    8) jospa luojat ovatkin kilpasilla keskenään
    ja se joukko voittaa kumpi on taitavampi
    9) tiedätkö tämän? kahdeksan jälkeen tulee yhdeksän |syö jäätelöä välillä ja kelaa taakseppäin tarpeeksi
    10) yhdestä hetkestä liikkeelle lähteminen ei ole
    kovin suuri järjen kysymys |todisteet vaan on mahdoton esittää jälkikäteen tuosta hetkestä
    11) yhtään uutta lajia ei ole syntynyt eikä synny!
    ihmiselle ennen tuntemattomia lajeja ei voida pitää uusina lajeina ! havainnot ovat yleistyneet
    kun ihmisetkin ovat yleistyneet ja valistaneet
    itsensä tosiaikaan perustuvilla tiedolla

    ps. ja sinulta
    ps. nämä sinun esittämät vastineet ovat esitetty jo satoja kertoja sinua ennen!

    Peräti hataria nuo sinun "vastineesi" ovat-eikä niissäkään mitään uutta ole.

    Mutta pohdipa näitäkin seikkoja.

    Jos vedenpaisumus olisi tapahtunut emme löytäisi merieläinten fossiileja useiden vuorien huipuilta ympäri maailmaa emmekä löytäisi kilometrikaupalla sedimenttiä korkeillekin seuduilla peittämässä näitä eläimiä. Vedenpaisumus-teoria ei pysty selittämään miksi tuo sedimentti laskeutui tuhansiin hyvin tarkkoihin kerroksiin, joissa joitain tiettyjä lajeja esiintyy vain tietyissä kerroksissa, mutta ei muissa. Nämä vuorten huipuilta löytyneet merieläinten fossiilit nimenomaan olivat eräs syy sille miksi alunperin luovuttiin ajatuksesta 10 000 vuoden ikäisestä maasta, ja pääteltiin että mantereet kohoavat.

    Tämä oivallus geologiassa syntyi jo ennen Darwinin teoriaa evoluutiosta. Tämä kaikki todistaa, että vuorijonot eivät syntyneet vedenpaisumuksessa, vaan kysymys on laattatektoniikasta eli mannerliikunnoista, mannerlaattojen törmäyksistä toisiinsa.

    Jos vedenpaisumus olisi peittänyt maan niin kaikenlaisien kasvien (alkeellisten ja kehittyneiden) fossiileja pitäisi löytyä kautta kaikkien geologisten kerrostumien ilman mitään lajittelua "alkukantaisista" kasveista "kehittyneempiin" kasveihin. Mutta näin ei ole. Todellisuudessa maakerrostumista löytyy kasvien fossiileita selvästi eroteltuina alkukantaisista kasveista pitkälle kehittyneisiin kasveihin vastaten geologisten kerrostumien järjestystä -samalla tavalla kuin eläintenkin fossiilien osalta. Kasveilla ei ole mitään keinoa "juosta nousevaa vettä karkuun ylängöille", kuten kreationistit ovat lapsellisesti koettaneet selittää eläinfossiilien ilmeistä järjestäytyneisyyttä maakerrostumissa.

    Tärkeä ja huomiota vaativa lisäkysymys on, että minne se suunnaton vesimäärä katosi tulvan "jälkeen - tuliko vedestä taas höyrykatos vai minne se haihtui?

    Jos aurinko kuivattaisi nuo joko satojen metrien tai kilometrien paksuiset vesimassat olisi sen seurauksena syntynyt valtavasti pilviä, mikä viilentäisi ilmakehää. Kun ilma jäähtyy olisi se pilviin tiivistynyt vesimassa satanut uudestaan maan päälle, jolloin meillä olisi kohta uusi vedenpaisumus. Kreationistit unohtavat tämän ongelman kohdalla aineen ja energian häviämättömyyden lait.

    Jotta vedenpaisumus olisi ollut mahdollinen, täytyisi lähestulkoon kaikki tietomme geologiasta, paleontologiasta ja myös veden ominaisuuksista olla täysin väärää. Luonnonlakien toimintakin olisi pitänyt muuttua vedenpaisumuksen aikana. Ja vedenpaisumuksen jälkeen olisi luonnonlakien pitänyt palautua taas sellaiseksi kuin me ne tunnemme.

    Äänestä

  • Timotheus kirjoitti:

    elämä on hataralla pohjalla ja pohdin myös sitäkin

    maan pintamuodot ovat muuttuneet moneen kertaan
    vaikea on hankkia todisteita jälkikäteen erilaisista maan ja merien välisistä suhteen muutoksista sekä vuorten ja tasankojen välisistä mittasuhteiden muutoksista kyllin tarkasti

    kaiken asutun maan ongelma onkin juuri sen kokonaisvaltainen määritys ja kattava kartoitus

    vesi sitoutuu puihin, viherkasveihin ja aluskasvillisuuuteen sekä maaperään tehokkaasti
    ja kaiketi nuo vesimassat jo kilomääriltäänkin ovat pysyneet vakiona
    nykyään vettä on sitoutunut ehkä enemmän kasveihin kuin joskus muinoin
    nyt kun rajuja hakkuita on suoritettu sademetsä
    vyöhykkeillä on vasta huomattu kuinka paljon se itseasiassa vaikuttaa muuhunkin vapaan veden kiertoon luonnossa

    luonnon lait eivät ole muutettavissa mutta luonnon olosuhteet kylläkin ovat

    Äänestä

  • aava kirjoitti:

    1a) todistusaineisto puuttuu niistäkin teorioista
    1b) kyllä eläin osaa suojautua kun tarvetta ilmaantuu
    jos se on mahdollista |se on todistettu jo eläinkokeillakin aikaa sitten
    2) maailmanlaajuisesta tulvasta on muutenkin vaikea keskustella ilman sataprosenttista todistusaineistoa |ja mistähän ne todisteet nyt hankkittaisiin?
    3a) tiedätkö kuinka kauan ihmiset ovat tehneet yhteistyötä eläinten kanssa,etenkin isojen maaeläinten kanssa?
    3b) ai,puutalotkin lahoaa ennenaikojaan? oletko sanut minkäänasteista peruskoulutusta? vanhimmat puiset rakennukset ovat satoja vuosia vanhoja |arkki rakennettiin kuivalle maalle |oletko koskaan yrittänytkään ajatella miten suomen pellot ovat joskus muinoin raivattu? (käsipelillä työt ennen tehtiin) |aika on suhteellista monessa mielessä

    1a) Voi olla, että noita teorioita ei ole vielä todistettu kovin hyvin, mutta koska myös vaihtoehtoisia selityksiä löytyy, niin ei vedenpaisumusteoriaakaan voida julistaa voittajaksi... Vaikka näiden teorioiden tueksi ei olisi minkäänlaista poissulkevaa todistusaineistoa, niin tilanne olisi "ratkaisematon"... Se että jotakin teoriaa ei voida kiistattomasti todistaa ei tarkoita sitä, että vielä hatarampi teoria voittaisi...

    1b) "kyllä eläin osaa suojautua kun tarvetta ilmaantuu"... Osaa ehkä, mutta entä jos ei pysty?

    Palatakseni vielä kysymykseen puutteellisesta todistusaineistoista voin mainita, että on tehty kokeita, joiden tulokset olivat selviä... Nykyisissä olosuhteissa liskot sokeutuvat, elleivät pääse suojaan... Hirmuliskot olivat liian suuria suojautumaan auringolta. Kyse ei ole eläimen tyhmyydestä, vaan kyvyttömyydestä.

    "3a) tiedätkö kuinka kauan ihmiset ovat tehneet yhteistyötä eläinten kanssa,etenkin isojen maaeläinten kanssa?"

    Totta, mutta mikäli tietäisit yhtään mitään niistä syistä jotka johtivat ainakin suomessa metsätalouden nopeaan koneellistumiseen, niin tietäisit, että hevosmiehet eivät tuo puuta metsästä samoja määriä kuin traktorimiehet...

    Toisekseen sinun pitäisi joskus kokeilla kaataa muutama pieni runko pokasahan ja kirveen kanssa... että tietäisit mitä työntekö on.

    "3b) ai,puutalotkin lahoaa ennenaikojaan? oletko sanut minkäänasteista peruskoulutusta? vanhimmat puiset rakennukset ovat satoja vuosia vanhoja "

    Puiset rakennukset voivat olla satoja vuosia vanhoja, mutta poikkeuksetta niissä on katto uusittu moneen kertaan... Tai sitten sitä on hoidettu jollain tavalla, kuten vaikkapa tervaamalla...

    "oletko koskaan yrittänytkään ajatella miten suomen pellot ovat joskus muinoin raivattu? (käsipelillä työt ennen tehtiin)"

    Kyllä olen ajatellut... Ja kunnioita suuresti esi-isiemme saavutuksia... Mutta heidän saavutuksensa eivät olleet kovin suuria... Nämä käsipelillä raivatut pellot eivät olleet pinta-alaltaan kuin muutaman hehtaarin kokoisia...

    Toki työhön tottuneet miehet saivat metsässä aikaan kunnioitettavat määrät puuta... Mutta tuskin edes esi-isämme kykenivät saamaan kasaan edes puolia siitä puumäärästä mitä "arkkiin" olisi tarvittu...

    Edelleen kuuluu neuvoni niin, että hanki itsellesi vähän kokemusta noista vanhanajan työmenetelmistä ja välineistä... Jos saat tehtyä edes yhden motin päivässä, niin huomaat kyllä, että ei sitä "mettää pistetä siliäksi" ihan niin helposti kuin sanotaan...

    Äänestä

  • soluihin kirjoitti:

    1)
    sinun tekstisi on sitä saman toistoa mitä tällä palstalla on nähty satoja kertoja
    sukupuuttoon on kuollut lajeja niin maalta kuin meristäkin ja koko ajan kuolee lisää,mutta uasia
    ei synny tilalle
    jos haluat nähdä ihmissusia ja vamppyyreita
    mene illalla kapakkaan ja vedä pääsi täyteen kyllä ne sitten ilmestyy jos on ilmestyäkseen

    loput osiot)
    Raamattu ilmoittaa vain noin suurinpiirtein asioita aikakaarella eikä mitään yksityiskohtaisia
    -päivämääriä,-vuosia,-kellonaikoja
    soluko suunnittelee tulevia itsenäisesti

    "sinun tekstisi on sitä saman toistoa mitä tällä palstalla on nähty satoja kertoja"

    Mielenkiintoinen toteamus... Mutta jos väitteitä toistetaan, niin mikä ihme siinä on, jos vastaväitteetkin toistuvat? (Tangoon tarvitaan kaksi...)

    Äänestä

  • hehheh heh hee kirjoitti:

    ...ja väitteesi tueksi oli? ...mitä?
    jospa menisit takaisin nukkumaan...muista syödä ensin niin saat verensokeri tason paikalleen

    "..ja väitteesi tueksi oli? ...mitä?"

    Eikö tuo nyt ole melko selvää...

    Nisäkkäät kehittyivät maalla, ja ne hengittävät ilmaa... Merinisäkkäillä on enemmän maanisäkkäiden ominaisuuksia kuin kalojen ominaisuuksia...

    Siinä muutamia seikkoja, minkä vuoksi merinisäkkäiden arvellaan kehittyneen maanisäkkäistä...

    Äänestä

  • Tarkkailija kirjoitti:

    "sinun tekstisi on sitä saman toistoa mitä tällä palstalla on nähty satoja kertoja"

    Mielenkiintoinen toteamus... Mutta jos väitteitä toistetaan, niin mikä ihme siinä on, jos vastaväitteetkin toistuvat? (Tangoon tarvitaan kaksi...)

    Ja nyt kun viet tuon oman vastauksesi aikakaaren alkupäähän, niin todella huomaat, että moneen muuhunkin tarvitaan aina kaksi, jopa siihen aika
    janaan. Tai sitten se ei olekkaan jana.

    Äänestä

Jännä homma, että tietyt kreationistit esittävät teorioita joille heillä ei ole minkäänlaisia tieteellisiä pohjia; joissain tapauksissa heidän teoriansa ei saa tukea edes Raamatunkaan tekstistä. Sitten nämä sanovat, että he ovat oikeassa kunnes toisin todistetaan. He eivät katso, että heidän pitäisi edes todistaa omaa teoriaansa oikeaksi. Yhtähyvin minä voisin sanoa, että Jumala on suuri apina joka majailee Marsissa jossain onkalossa. Voisin myös julistaa olevani oikeassa kunnes te todistaisitte tuon teoriani vääräksi.

Kreationistit usein myös käyttävät todistusaineistona hyvin vanhentunutta tietoa; vanhentumisella ei ole väliä: Kunhan se tukee kreationismia. Kreationistit ottavat innoissaan avosylin vastaan tiedemiesten arvaukset jos ne tukevat kreationismia, mutta torjuvat räikeästi tieteellisesti tutkitut tosiasiat..jos ne eivät tue kreationismia.

Tietyissä kreationisteissa on kyllä mahdollisuuksia kehittymiseen: Raimokin aikanaan julisti täällä, ettei evoluutiosta ole mitään todisteita, nyt hänen mielensä on muuttunut kun hän ymmärtää, jotta kreationistiset teoriat voisivat olla paikkaansapitäviä, niin siihen tarvittaisiin evoluutiota. Hän myöntää, että evoluutiota on olemassa; mikroevoluutiota. Katsotaan nyt koska hän rupeaa uskomaan, että on makroevoluutiota. Montakohan esimerkkitapausta lajiutumisesta hän tarvitsisi?

Äänestä

kysymykset hetkeksi sivuun ja mieti ensin:
1) oletko syntinen

2) oletko tunnustanut syntisi Jumalalle

3) oletko saanut ne anteeksi Jeesuksen veressä

4) onko sinulla siis yhteys Isään, joka tietää
kaikkiin kysymyksiisi vastaukset, koska ne
ovat sellaisia kysymyksiä, joiden kanssa vas-
tausta netin kautta odotellessasi, armonaikasi
menee hukkaan!

Kun olet saanut varmuuden em. 3:een ekakysymykseen, muutkin ratkeavat niinkuin on elä-
mällesi tarpeen.

Äänestä
  • 1) En tiedä, en ole törmännyt vielä siihen oikeaan uskontoon enkä siis oikeaan määritykseen synnistä. Kristinuskon mukaan olen syntinen.
    2) En ole vielä vakuuttunut siitä, että onko mitään Jumalaa ylipäätänsä olemassa. Uskon kyllä, että Jumala on olemassa, mutta uskoon ei ole luottaminen. Jos löydän Jumalan johon voisi uskoa kunnolla, niin sitten tunnustaisin.
    3) En ole kysynyt Jeesukselta taikkapa Jumalalta, tosin en ole pyydellyt anteeksi. En tiedä miksi minun pitäisi olla Jumalalle vastuullinen teoistani. Mitä se hänelle kuuluu mitä minä teen?
    4) Eipä ole Isä tarjonnut minulle vastauksia. En ole koskaan kuullut hänen sanaansa. Kuinka monelle nykyihmisistä hän on oikeasti puhunut? Onko nämä "puhumiset" olleet pelkkää uskomisen luomaa placeboa? Kuten uskovaiset sanovat, niin usko on tärkein. Usko tarjoaa vastaukset jne. Jumala itse ei ole puhunut; vastaukset ovat tulleet meidän päästämme.

    Toisekseen en tahtoisikaan kaikkiin kysymyksiini vastausta ja toisaalta on mukavaa etsiä itse nämä vastaukset. Saatan erehtyä, mutta se kuuluu kuvaan.

    Äänestä

  • 1.Olen, entäs sitten?
    2.En, sillä se on turhaa.
    3.En, koska sellaiselta ei voi saada anteeksi mitä ei ole olemassa
    4.Onneksi ei

    Äänestä

Suuri tulva elikä vedenpaisumus peitti siis koko maapallon n.7-8 km paksuudelta. Ihan tälläin maalaisjärjellä ajateltuna: mistä tuli sellainen vesimäärä ja mihin se katosi? Mikäli napajäätiköt sulaisi puhuttaisiin käsittääkseni metreistä ei suinkaan kilometreistä.

Äänestä

Raamatussahan lukee näin:"...every living thing that I have made will I destroy..."
Eli kaiken elävän minkä Jumala on luonut hän on tuhoava.

Tämä tarkoittaisi sitä, että Jumalan olisi pitänyt ottaa arkkiin Kaikki eläimet..kaikki linnut ja kalat ja valaat. Kaikki 10 miljoonaa eläintä.

Eikä tuossakaan vielä kaikki! Kasvit ovat eläviä, joten Nooan olisi pitänyt kerätä kaikki puu ja muut kasvilajit mukaansa niin, että ne olisivat selvinneet matkasta.

Eläimistä suurin osa olisi ollut lukittuina pimeisiin huoneisiin arkissa. Merenkäyntiäkin olisi ollut. Ihmisistä monet eivät selviäisi moisissa olosuhteissa vuoden matkasta ja lähes kaikki eläinlajit sopeutuisivat huonommin

Äänestä
  • Usko on se työväline joka koittelee järkeä, usko jo ja ala miettimään jotakin muuta kuin mitä lukee
    raamatusssa. Ei Luoja mitään arkkin ole ottanut
    vaan Nooa. Kaikki "asuttu maa" on hyvin tulkinnan
    varainen määritys. Suurin osa eläimistä näkee
    pimeässä "tuhat" kertaa paremmin kuin ihminen.
    Eläimet sopeutuu todistaa evoluution kannattajat.

    Äänestä

  • vastaus kirjoitti:

    Usko on se työväline joka koittelee järkeä, usko jo ja ala miettimään jotakin muuta kuin mitä lukee
    raamatusssa. Ei Luoja mitään arkkin ole ottanut
    vaan Nooa. Kaikki "asuttu maa" on hyvin tulkinnan
    varainen määritys. Suurin osa eläimistä näkee
    pimeässä "tuhat" kertaa paremmin kuin ihminen.
    Eläimet sopeutuu todistaa evoluution kannattajat.

    Ihminen on yksi maailman parhaiten sopeutuva eläin, eikä ihminenkään todennäköisesti selviäisi tuosta matkasta. Usko koettelee järkeä todentotta. Minä tiedostan kuitenkin, ettei uskoon pidä luottaa, usko ei takaa sitä, että asia on todellinen, usko ei ole tiedon väärti, uskomuksilla ei ole arvoa.

    Älähän nyt ala hyppimään. Tottakai, uskomuksilla on arvoa, siitähän kaikki lähtee liikkeelle ja sitten käydään järjen avulla uskomuksien kimppuun
    ja suoritetaan arvioita ja punnittaan sekä suoritetaan kokonaistilanteesta lyhyt katselmus.
    Ja vasta sitten, muodostetaan kokonaiskuva ja käsitteet ja määritellään "objektin" koko olemus.
    Olkoon se vaikka sitten pimeys tai valkeus.

    Kaikki luottamus alkaa avarakatseisuudesta ja suvaitsevaisuudesta, sillä jos luottaa sokeasti tietoon, on asiat huonommalla tolalla kuin jos vain suostuu uskomaan. Joten, usko koittelee
    järkeä ja niin kuuluukin olla ja se on hyvin arvokas toiminta menetelmä. Uskomisiin ;)

    Äänestä

  • lisuketta kirjoitti:

    Oletetaan, että sinä olet suuren ja vaikean valinnan edessä, sinä et tiedä asiasta oikeastaan mitään...

    Sinulla on kaksi neuvon antajaa, joista toinen sanoo "uskovansa" omaan ratkaisuunsa... Ja toinen vakuuttaa tietävänsä oikean ratkaisun.

    Kumpaan luotat?

    Äänestä

  • Hypoteesi kirjoitti:

    Monet ratkaisut tehdään elämässä sekä että pohjalta, eli tarvitaan molenpia päätöksen teossa,
    uskoa ja tietoa. Joten en todennäköisesti luota kumpaankaan erikseen. Yleensä vakuuttavasti käyttäytyvä sanoo uskovansa omaan ammattitaitoonsa
    ja sanoo olevansa oikeassa vainun perusteella ja siitä huolimatta myös tietää asiasta, vaikka ei korostaisikaan sitä erikseen.
    Siis, ei tässä maailmssa tehdä valintoja ihan tuolta pohjalta, vaan laajasti kuunnellen monia alan asiantuntijoita. Minäkin useassa asiassa luotan omaan vainuun ja vasta sitten jos asia/tapaus on täysin ventovieras, kuuntelen kyllä
    niitäkin, jotka tietää ko. asiasta/tapauksesta jotakin. Tässä ihmiselämässä on usein vaikea antaa tyhjentävää ja yksiselitteistä vastausta kun on kyse vaikeista valinnoista.

    Äänestä

  • Hypoteesi kirjoitti:

    Oletetaan, että sinä olet suuren ja vaikean valinnan edessä, sinä et tiedä asiasta oikeastaan mitään...

    Sinulla on kaksi neuvon antajaa, joista toinen sanoo "uskovansa" omaan ratkaisuunsa... Ja toinen vakuuttaa tietävänsä oikean ratkaisun.

    Kumpaan luotat?

    Itseasiassa tuolla ei ole juuri yhtään väliä, että toinen neuvonantaja uskoo ratkaisuunsa ja toinen vakuuttaa tietävänsä. Kumpikaan ajattelumalli ei takaa sitä, että toinen olisi oikeassa. Kaikki riippuu perusteluista. Uskonsa voi perustaa luotettavaan lähteeseen kuten useisiin tieteen tuloksiin joista muodostaa käsityksensä asiasta. Kaveri joka vakuuttaa tietävänsä oikean ratkaisun on voinut ottaa ratkaisunsa sellaisenaan Raamatusta. Eli tietäväkin voi olla pahasti metsässä.. ja toisinpäin

    Äänestä

  • yksi Raamattu jossa lukee näin:

    >Raamatussahan lukee näin:"...every living thing
    >that I have made will I destroy..."

    Mikään Bible-versio ei sitten kelpaa vastaukseksi.

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    yksi Raamattu jossa lukee näin:

    >Raamatussahan lukee näin:"...every living thing
    >that I have made will I destroy..."

    Mikään Bible-versio ei sitten kelpaa vastaukseksi.

    King James
    1. Mooseksen kirja 7. 4

    4 For yet seven days, and I will cause it to rain upon the earth forty days and forty nights; and "every living substance that I have made will I destroy" from off the face of the earth. [destroy: Heb. blot out]

    4 Sillä vielä seitsemän päivän perästä annan minä sataa maan päälle neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, ja hukutan maan päältä kaikki elävät luontokappaleet, jotka minä tehnyt olen

    Äänestä

  • yksi paikka kirjoitti:

    erikseen mainita, etteivät bible-versiot kelpaa.

    Äänestä

  • Kimnice kirjoitti:

    Itseasiassa tuolla ei ole juuri yhtään väliä, että toinen neuvonantaja uskoo ratkaisuunsa ja toinen vakuuttaa tietävänsä. Kumpikaan ajattelumalli ei takaa sitä, että toinen olisi oikeassa. Kaikki riippuu perusteluista. Uskonsa voi perustaa luotettavaan lähteeseen kuten useisiin tieteen tuloksiin joista muodostaa käsityksensä asiasta. Kaveri joka vakuuttaa tietävänsä oikean ratkaisun on voinut ottaa ratkaisunsa sellaisenaan Raamatusta. Eli tietäväkin voi olla pahasti metsässä.. ja toisinpäin

    "Uskonsa voi perustaa luotettavaan lähteeseen kuten useisiin tieteen tuloksiin joista muodostaa käsityksensä asiasta. Kaveri joka vakuuttaa tietävänsä oikean ratkaisun on voinut ottaa ratkaisunsa sellaisenaan Raamatusta."

    Muotoilin kysymykseni ehkä vähän liian ympäripyöreästi...

    "Uskolla" tarkoitin kyllä lähinnä sellaista mitä ei voida perustella, minkä vuoksi neuvonantajalla ei ole oikeastaan mitään muuta esitettävänään kuin oma "uskonsa"...

    Kun sanoin, että "toinen vakuuttaa tietävänsä", niin siihen tavallaan sisältyi, että nämä "vakuuttelut" tarkoittavat tavallaan esim. lähteitä ja todisteita, joilla hän pystyy perustelemaan omana ratkaisunsa... Tai sitten vaihtoehtoisesti neuvonantajan omaa asiantuntemusta ja mainetta...

    Äänestä

1. On todisteita, joskus kauan ennen Jebusta oli aika iso tulva jossain siellä Raamatun alueilla, mutta se ei kyllä kellekään Nooalle sattunut, vaan paikalliselle kuninkaalle jonka nimeä en minä muista. Se pakeni tulvaa ja pisti paljon ruokaa ja parit lehmät (ihan siis välttämättömät karjat) ja seilas jonnekki korkeelle, jossa se sitten biletti kun selvis moisesta.

Toi tosiaan on täydellinen tarina kerrottavaks, mutta Raamattu on kyllä suureltaosin väärässä tästä.

2. Varmaan siks kun kukaan ei tiennyt kelle se sattu, eikä jaksanut muistaa, mutta että pari elukkaa laivaan ja seilaa turvaan on jo aika iso juttu, ja juttu senkun paisuu kertojalta toiselle.

3. Kuninkaalle riitti iso laiva johon karjaa ja tarvikkeita saatiin.

4. Kun se oli varsin realistisen kokoinen :)

5. Koska siellä oli kaksi kanaa, kaksi lehmää, ja muita vastaavia karjatalouteen sopivia elukoita

6. Oli vain kuningas ja hänen apulaisensa, ja eihän eläimiä niin paljon ollut

7. Ei tarvinnut seilata kuin jotain kymmeniä kilometreja tulvan mukana kukkulalle

8. Koska vedenpaisumus ei koskenut kuin sadannestuhannesosaa maapallosta :)

9. Koska nämä kahdeksan ihmistä oli osa miljardeja ihmisiä, jotka taas oli tulvan ulottumattomissa

10. Sisäsiittosta sakkia

11. Liekö geenimanipulaatiota? ;)

Varmaan ois ekaan kysymykseen tuo vastaus riittäny, mut olipa hauskaa :D

Kannattaa ettiä netistä tuosta lisää, sillä iso tulva oli ja se koski kuningas... mikäseoli, joku Theosudra tai jotain sinnepäin.

Äänestä

Raamatussa nimittäin annettiin myös tuon arkin kokokin. Kyynäröissä. Eli lattiapinta-alaa olisi n. 550-650 tavarajunavaunun verran. Koittakaapa änkeä kaikki nykyään tiedetyt yli 10 miljoonaa lajia tuohon tilaan. Huoneet eivät olleet erityisen korkeat joten aika vaikeasti mahtuisi yli 20 miljoonalle eläimelle puhtaat juomavedet ja jokaisen eläimen ruuat. Ai niin kasvitkin piti ottaa arkille.. vielä ongelmallisemmaksi menee tilanpuute.

Tietysti tuolla seudulla missä tarina kerrottiin, tuona aikana, ei tiedetty hyvin montaa eläinlajia. Ehkäpä sen takia Raamatussa kirjoitettiin Jumalan antaneen moiset aivan liian pienet mitat arkille.

Äänestä
  • Niinpä ja lisäksi vielä jätehuolto ja kunnollinen ilmastointi - ja tätä kaikkea pyörittämässä 8 ihmistä, joista ainakin se Nooa ei ollut enää ihan parhaassa työiässä.
    Hassu se joidenkin kreationistien väite, että eläimet olivat vaan hissukseen jonkinlaisessa raukeassa horroksessa tai missä lie puoliunessa koko tulvan ajan arkissa. Kun kerran Nooan piti kerätä rehua ruuaksi eläimille (mutta ei siis lihaa lihansyöjille!!) niin selvä asia, että eläimet eivät raukeina horrostaneet kuukausikaupalla, vaan ne olivat aktiivisia eli söivät ja ulostivat.

    Missä se lapamatokin eli arkissa ja muut loiset, ottiko joku vapaaehtoisesti kaikki ihmisloiset kehoonsa. Ja entä eliöt, jotka ovat sekä kasveja että eläimiä. Ja sienet sekä kaksineuvoiset -ei niillä ole erikseen naarasta ja koirasta.
    Biologisia ja teknisiä ongelmia ja mahdottomuuksia on vaikka kuinka, kun alkaa järjellisesti pohtimaan :-)

    "The simple fact of the matter is that one cannot have any kind of a Genesis Flood without acknowledging the presence of supernatural powers...
    God miraculously superintended the entire Flood process, and Bible believers should not be ashamed to admit it. Whitcomb has listed at least six areas in which supernaturalism is required in the context of the Genesis Flood:
    (1) divinely-revealed design of the ark; (2) gathering and care of the animals; (3) uplift of oceanic waters from beneath; (4) release of waters from above; (5) formation of our present ocean basins; and (6) formation of our present continents and mountain ranges (1973, p. 19).

    There may be other areas where the presence of supernaturalism is required, but the fact remains that certain aspects of the Flood record cannot be accounted for on the basis of purely natural processes. "
    http://www.apologeticspress.org/rr/rr1998/r&r9809a.htm

    Edellä siteerattu kreationistien teksti osoittaa riidatta, että vedenpaisumuksessa on ilmiöitä, joita ei voi selittää vain luonnollisilla tapahtumasarjoilla, vaan ne vaativat yliluonnollisen toimeenpanijan.
    Kreationistien epätoivoinen järkeenkäypien selityksien keksiminen ja todisteiden etsintä on turhaa työtä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kimnice kirjoitti:

1. Miksei suuresta vedenpaisumuksesta ole yhtään todistetta; miksei tieteen mukaan sitä ole voinut sattua viimeisten 700000 vuoden aikana?
2. Miksi vedenpaisumiskertomusta levitettiin Raamattu-version kirjoittamisen aikoihin nimenomaan tarinana (eri nimet, sama idea lähes täysin)?
3. Mistä Nooa sai tarvitsemansa puumateriaalin? Moinen arkki olisi vaatinut hirveät määrät moista.
4. Miten Nooa rakensi tuollaisen kun sitä ei nykyäänkään voisi rakentaa?
5. Miten Nooa sai kaikista lajeista kaksi yksilöä kiinni? Linnut olivat varmaan melko vaikeita nakkeja.
6. Miten kahdeksan ihmistä kykeni hoitamaan näitä miljoonia eläimiä; varsinkin jos niiden oletettiin olevan erityistä huolta kaipaavia pentuja aluksi.
7. Miten kaikki eläimet pääsivät arkista ympäri Maapalloa?
8. Miten kaikki eri lajien eri rodut ovat voineet syntyä vasta vedenpaisumuksen jälkeen? Tuo vaatisi aivan uskomattoman rajua ja nopeaa evoluutiota.
9. Miten näistä kahdeksasta ihmisestä kykeni kehittymään 6 miljardin ihmisen väestö? Tämä vaatisi n.15% väestönkasvua per sukupolvi 4000 vuoden ajan mikä on täysin mahdotonta. On ollut ruttoa, mikä on tappanut kolmanneksen eurooppalaisista jne.
10. Miten kahdeksasta ihmisestä kehkeytyi 250 miljoonaa ihmistä jotka varmasti elivät Jeesuksen aikoihin? Nooan ajoista lähtien kasvuprosentin olisi pitänyt olla yli 20% sukupolvessa, mikä on vielä mahdottomampi.
11. Kahhdesta samanlajin eläimestä ei voisi oikein kehkeytyä mitään monipuolista rotukirjoa. Geeniallas olisi aivan liian kapea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu