Nuoret ei osaa ajaa

" Henkilöauto suistui ojaan Asikkalan Rantakulmantiellä lauantai-iltana.

Autossa oli viisi nuorta, joista kukaan ei loukkaantunut. Auto oli suistunut ojaan vastakkaisen kaistan yli mutkassa ja törmännyt vielä tienreunan valopylvääseen.

Pelastuslaitoksen mukaan tie oli liukas. Paikalla kävi myös poliisipartio."

ESS 31.3
7158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Varsinkaan maalla.

Äänestä

Yllättäen auto ei käyttäytynytkään ja kestänyt kuten GTA-peleissä tekee. Jännä juttu.

Äänestä
  • Nuoruus ja kokemattomuus ovat vikoja, jotka molemmat poistuvat ajan kanssa itsekseen. Kunhan pysyvät hengissä siihen asti...

    Äänestä

Mitä kummallista on siinä, että aloittelijat tekevät alkeellisia virheitä? Yleensä ihminen kuitenkin oppii kokemuksien karttuessa, jos pysyy hengissä niin pitkään.

Äänestä

Sanottakoon että jos olet yli kuuskymppinen, niin olet suurella todennäköisyydellä huonompi kuski, kuin tämä ojaan ajanut nuori, koska aistit jo heikentyneet. Tottakai poikkeuksia on... Enemmän mulle on ollut haittaa siitä, kun joku pappa vähän kiilaa kolmion takaa eteen ja kun sille tööttää, niin ei minkäänlaista reaktiota, tuskin edes kuuli.

Äänestä

siellä on vaan maksettu oppirahoja, kyllä se siitä....

Äänestä
  • Joskus niile maksatuksiin tulleille oppirahoille ei enää löydy maksajaa, valitettavasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nuoret ei osaa kirjoitti:

" Henkilöauto suistui ojaan Asikkalan Rantakulmantiellä lauantai-iltana.

Autossa oli viisi nuorta, joista kukaan ei loukkaantunut. Auto oli suistunut ojaan vastakkaisen kaistan yli mutkassa ja törmännyt vielä tienreunan valopylvääseen.

Pelastuslaitoksen mukaan tie oli liukas. Paikalla kävi myös poliisipartio."

ESS 31.3

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu