Pakkoruotsi on hytkymistä pysähtyneessä junassa

HS kertoo tässä taas Suomen hallituksen virallisen linjan, näinhän se aina menee. Neuvostoliitossa oli Pravda ja Izvestija, Suomessa Helsingin Sanomat.
No, mitä tästä hallituksen linjasta pitäisi ajatella ? Kataisen hallituksen hallitusohjelman mukaan virallinen kaksikielisyys on rikkaus. Kansalaisten kokemus tästä rikkaudesta on toisenlainen. Toivon vihdoinkin glasnostia ja sen jälkeen perestroikaa Suomen kielipolitiikkaan.
Hallitus on valinnut Brezhnevin opin: Siinä sosialismin junan pysähdyttyä raiteiden loputtua Brezhnevin ohje oli: Vetäkää verhot kiinni ja hytkykää edestakaisin, teeskennelkää, että juna on liikkeessä.. Suomen virallisen kaksikielisyyden raiteet ovat loppuneet aikaa sitten, juna on pysähtynyt. Kieltäydyn hytkymästä edestakaisin. On glasnostin ja perestroikan aika.
Kielellisiä oikeuksia voidaan puolustaa myös virallisesti yksikielisessä Suomessa: ja se voidaan tehdä rehellisesti puhumalla asioista niiden oikeilla nimillä.
Nykyhallitus ei siihen kykene.
566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kaksikielisyys on Suomen Ruotsalaisille laissa määrätty oikeus (toistaiseksi). Toisaalta se on myös hyvin tunne pitoinen asia niin Suomen Ruotsalaislle, kuin Suomalaisille. Ja kaikki kuitenkin ovat Suomalaisia. Itse henkilökohtasesti ollut kouluaikoina sitä mieltä, että tota pa..a kieltä ei tarvitse ikinä mihinkään. Myöhemmin rakastuin Suomen Ruotsalaiseen ja lapset ovat kaksi kielisiä ja se on mielestäni rikkaus. Pakko Ruotsista pitää voida puhua asiallisesti tarvitaanko sitä? Mielestäni kyllä. Toki itärajalla hyödyllisempää oisi Venäjä. Ja muutenkin uskon enemmän vapauteen valita, kuin pakkotamiseen. Valinnan vapauden koittaessa Ruotsin kielen asema heikkenee vähän, mutta jossain vaiheessa nousee taas, kun on trendikästä puhua Ruotsia:) Ok Svenska talande bätre folk on klisee. Eivät kaikki Hurrit ole todella rikkaita kultalusikka suussa syntyneitä. No joo mutta ylipäätään olen lopun kyllästynyt seuraamaan agressiviisia keskusteluja puolesta ja vastaan.

Äänestä
  • Pysähtyneessä junassa hytkyminen on laissa määrätty...

    Äänestä

  • Pakkoruotsi on "impivaaralaisuutta" ja sen poisto on portti sivistykseen

    Pakkoruotsin poistaminen on portti maailmankielien laajempaan osaamiseen ja kansainväliseen sivistykseen. Pakkoruotsi on impivaaralaisuutta sanan negatiivisessa merkityksessä.

    Kaikille pakotettu pakkoruotsi ei ole kielitaitoa, koska sillä ei voi erottautua työmarkkinoilla. Monipuolinen kielitaito tarkoittaa muuta kuin pakkoruotsia ja on edellytys pienen maan selviytymiselle talouden ja kulttuurien kilpailussa.

    Suomenkielisille pätemätön porttiteoria on heikko peruste pakkoruotsille. Se koskee vain äidinkieletään ruotsinkielisiä. Heidän ei tarvitse ensin opiskella ruotsia oppiakseen saksaa helpommin.

    Ei ole kielitaitoa osata suomenruotsia, suomenruotsilla ei pärjää edes Tukholmassa, koska suomenruotsi ei ole edes portti ruotsin kieleen.

    Ne pakkoruotsia kannattavat jotka vetoavat muihin pakollisiin pakkoaineisiin mm. matematiikkaan, paljastavat ettei heillä ole perusteluita pakkoruotsin tueksi. He joutuvat käyttämään matematiikan perustelua myös pakkoruotsin perusteluna. Matematiikassa ja pakkoruotsissa on vain suuri ero ja siksi ne molemmat tarvitsevat oman perustelunsa mahdolliselle pakollisuudelle. Pakkoruotsille ei matematiikan, historian tai biologian pakollisuudesta löydy perusteita.


    Impivaara
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Impivaara

    Äänestä

Kaikille pakotettu pakkoruotsi ei ole kielitaitoa, koska sillä ei voi erottautua työmarkkinoilla. Monipuolinen kielitaito tarkoittaa muuta kuin pakkoruotsia ja on edellytys pienen maan selviytymiselle talouden ja kulttuurien kilpailussa.

Esim stockalla saa kieli lisää myös Ruotsista:) Itse opin Saksaa ilman Ruotsia. Toki kaikesta kielitaidosta (ei ehkä Ranskasta:), kultturista jopa matematiikasta on hyötyä tulevalle elämelle. On sitten vaan itsestä kiinni miten niitä apuja käyttää.

Onko nytten taas niin kuin 90 luvun laman aikana. Kaikkeen on syypää jokin. Ja se jokin on Ruotsi kun kaikki muu on muukalaisvihaa.

Toki esim. koulutus järjestelemään voisi itse valita pakko Englannin lisäksi jonkun valituista kielistä esim Venäjä,Kiinaa ja ennen kaikkea niiden kultturien opiskeluja millä saisi aiheesta kiinnostavan. Tietysti tämäkin järjestelmä tulee maksamaan. Mielestäni aiheesta pitäisi tehdä kansalais äänestys, niin kuin Eu:kin

Äänestä

Todellisuudessa Suomi on MONIkielinen maa nykyään. Emme elä enää 1950-lukua, jolloin surut olivat saamelaisten lisäksi ainoa merkittävä vähjemmistö.

Eli mallina pitää olla monikielisyys, joka perustuu yhteen pääkieleen eli suomeen. Muut kielet ovat kaikki vähemmistökieliä. Niiden keskinäistä arvojärjestyksestä voidaan sitten keskustella. Esim. saame ja ruotsi olisivat perinteisiä vähemmistökieliä ja siten jollain tavalla etuoikeutettuja uusiin vähemmistökieliin verrattuna.

Mutta VAIN vähemmistökieliin verrattuna, ei missään nimessä pääkieleen verrattuna!

Tosin voisi kysyä, kuuluuko minkäänlainen lakiin pohjautuva vähemmistöjen eriarvoisuus nykyaikaiseen demokratiaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


junassa. kirjoitti:

HS kertoo tässä taas Suomen hallituksen virallisen linjan, näinhän se aina menee. Neuvostoliitossa oli Pravda ja Izvestija, Suomessa Helsingin Sanomat.
No, mitä tästä hallituksen linjasta pitäisi ajatella ? Kataisen hallituksen hallitusohjelman mukaan virallinen kaksikielisyys on rikkaus. Kansalaisten kokemus tästä rikkaudesta on toisenlainen. Toivon vihdoinkin glasnostia ja sen jälkeen perestroikaa Suomen kielipolitiikkaan.
Hallitus on valinnut Brezhnevin opin: Siinä sosialismin junan pysähdyttyä raiteiden loputtua Brezhnevin ohje oli: Vetäkää verhot kiinni ja hytkykää edestakaisin, teeskennelkää, että juna on liikkeessä.. Suomen virallisen kaksikielisyyden raiteet ovat loppuneet aikaa sitten, juna on pysähtynyt. Kieltäydyn hytkymästä edestakaisin. On glasnostin ja perestroikan aika.
Kielellisiä oikeuksia voidaan puolustaa myös virallisesti yksikielisessä Suomessa: ja se voidaan tehdä rehellisesti puhumalla asioista niiden oikeilla nimillä.
Nykyhallitus ei siihen kykene.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu