"Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistotutkija Juha Nirkko kertoo, että palmusunnuntain virpomistapa on hyvin erilainen nykyään kuin mitä se oli aikanaan ortodokseilla menetetyssä Karjalassa.
– Ennen virvottiin kummeja ja sukulaisia. Ei olisi tullut kuulonkaan, että olisi virvottu tuntemattomia ihmisiä, Nirkko toteaa.
Ennen virpojilla oli pyhäpuvut päällä.
Virpomisesta tuli noituuden noituuden eräs muoto myöhemmin Suomessa. Noidiksi pukeutuminen on alkanut vasta 1980-luvun mittaan, kun koko Suomessa sekoittuivat läntinen pikkunoitina kiertely lankalauantaina ja itäinen palmusunnuntain virpominen.
Pohjanmaalla myös poltetaan kokoissa noitia vielä nykyaikanakin.
Viinaa vai rahaa?
Vieraileminen aloitettiin varhain aamulla. Kaikkein paras oli, jos ehdittiin paikalle, kun virvottava oli vielä sängyssä. Palkaksi annettiin kananmuna, viinaa tai rahaa tilanteesta ja ihmisestä riippuen.
– Palkka haettiin yleensä vasta viikkoa myöhemmin virpomisesta. Saatettiin se antaa heti, jos välimatka oli pitkä, mutta oikean tavan mukaan palkkaa odotettiin viikko, Nirkko kertoo.
Virpomisen tarkoitus oli toivottaa hyvää onnea ja siunausta, kuten tästä Karjalan Liiton nettisivuilta löytyneestä virpomislorusta käy ilmi.
Virvon varvon vitsasella, kosken kevätpajusella, terveyttä toivottelen, siunausta siivittelen, onnea oksalla tällä. "
Virvon varvon
mistä on kyse
1
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p545666Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "732782Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella182000No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401885Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1601815- 181771
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5152881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191161Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy811141Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah66965