Helsingin kaupunki suunnittelee uutta perusopetuksen mobiiliteknologian käytön kehityshanketta. Osana sitä seitsemään helsinkiläiskouluun hankitaan taulutietokoneita. Koneet annetaan oppilaiden ja opettajien käyttöön ja tarkoituksena on oppia niiden avulla uutta.
Yksi kokeilukouluista on Santahaminan ala-aste. Siellä Applen iPadin saanee käyttöönsä lähiaikoina muutama opettaja ja kaikki koulun satakunta oppilasta. Koneiden avulla on kaavailtu treenattavan muun muassa lukemista, bloggaamista, tiedonhankintaa ja luonnon tutkimista.
Tarkoituksena ei ole ollut kannattaa juuri teknologiajätti Applen tuotteita, johtaja painottaa.
- Muuallakin Suomessa ja maailmalla on meneillään samanlaisia tutkimuksia. Niissä hyödynnetään eri valmistajien erilaista teknologiaa. Mekään emme ole sitoutuneet juuri iPadeihin.
Mediakeskuksen mukaan kyse on testistä, jota tarvitaan, jotta kaupungin perusopetus ei laahaisi opetuksessaan muuta maailmaa jäljessä.
Koko tarina HS:n oma kaupunki -osastolta.
Vai että luonnon tutkimista - ei itse luonnossa - mutta taulutietokoneelta. Kuulostaa varsin mielenkiintoiselta. Lasten keskittyvä oppiminen tulee tippumaan nollatasolle tuon hömpän myötä.
Opiskeluun tarvitaan kynä ja paperi. Näin aivot koordinoivat itse kirjoitetun tekstin paremmin muistiin ja keskittyminen sekä oppiminen helpottuu huomattavalla tavalla. Vanha ja tehokkain tapa hyödyntää lukuaineita.
Uutisen mukaan tuon härvelin saa myös kotiin. Yhdysvalloissahan on ollut aina vähän väliä isoja skandaaleja siitä, että koulu oli seurannut lasten puuhia kotona härvelin järjestelmien kautta.
Hyvä vai huono? Kustannuksia vain sen takia, ettei opetusjärjestelmämme olisi "kansainvälisesti jäljessä"? Nuo meinaan eivät ole mitään ilmaisia pelejä ja vehkeitä.
Koulukirja, kynä ja vihko vai tablettihärvelipeli?
Tablettitietokone koulukirjan tilalle?
Pilaa opiskelun
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862