Miten muuttaisit Suomea?

Suomi nousuun taas!

Oma (puutteellinen) listani Suomen talouden ja paremminvoinnin lisäämiseksi:

-Vastikkeettoman taloudellisen tuen jakamista varsinkin terveille ja työikäisille on vähennettävä. Myös mahdolliset maksetut tuet on tuen saajan korvattava takaisin. Korvaus ja tukimuotoja on vähennettävä sekä ehkäistävä tehokkaammin tukisysteemin väärinkäyttöä. Jättimäiseen "sossuremonttiin" on irroitettava väliaikainen työryhmä jonka asiantuntijoina on oltava taloudellista tietämystä omaavia ihmisiä. On katsottava menneisyyteen vuosikymmenten taakse ja todettava että elettiin sitä ennenkin, nälkään kuolematta ja ilman valtion veroalmuja.

-Sosiaaliavustusten tai muun vastikkeettoman taloudellisen korvauksen takia Suomeen tulevat maahanpyrkijät on käännytettävä pois Suomesta jo rajalla. Ei saa tapahtua niin että suomalaiset maksavat heidän täällä oleskelustaan missään muodossa. Suomeen on myös suunniteltava tehokas ja edullinen menetelmä jolla maahanpyrkijöistä voidaan karsia pois vähälahjaisimmat onnenonkijat, rahattomat, työttömät sekä rikolliset ja käännyttää heidät jo rajalla takaisin lähtöpaikkaansa Suomen ulkopuolelle. Minkään maan kansalaisille ei saa antaa erivapauksia suhteessa toisen maan kansalaisiin, vaan kaikki ovat samalla viivalla. Suomen pitää myös tehdä rajoituksia Schengen-sopimukseen.

-Yksityiset avustusjärjestöt jotka saavat valtion tai kuntien avustuksia, eivät saa käyttää saamiaan avustusrahoja ulkomaan kansalaisten hyväksi. Avustusrahojen tulee pysyä kotimaan sisällä ja niillä rahoilla pitää auttaa Suomen kansalaisia. Järjestöille tulee myös asettaa tulosvastuullisuutta ettei käy niin että esim. rahaa valuu AA-kerhon juoppojen ryyppyretkiin tai vastaavaan.

-Valtion ja kuntien menoja on karsittava ruohonjuuritasolta lähtien. Tämä tarkoittaa työn kannalta epäolennaisten asioiden karsimista pois sekä esim. (naurakaa pois vain) työntekijöiden (kunnanjohtajat, virastosihteerit yms.) on tuotava kahvi ja ruokatauoilla omat astiat, leivonnaiset, eväät sekä muut lisukkeet. Hyvin monessa yksityisyrityksessä näin juuri toimitaankin varsinkin ruokien osalta, mutta ei ole lainkaan harvinaista että yksityisfirma tarjoaa työntekijöilleen kahvit kahvitauoilla. Ainoastaan tärkeille vieraille on varattava riittävä määrä verovaroin maksettua tarjottavaa kohtuuden rajoissa. Mallia on otettava yksityiseltä puolelta ja varsinkin pienyrityksiltä jotka joutuvat laskemaan kulunsa hyvinkin tarkasti. Myös julkisen puolen etuudet, jotka välillisesti joudutaan maksamaan verovaroista, tulee karsia pois. Täältä varmasti löytyy tuhansittain esimerkkejä kuten vaikkapa saunaillat, lomanviettopaikat, parkkipaikat, halvemmat vuokrat yms.

-Valtion ja kuntien virkamiehiltä pitää poistaa anonymiteetti sekä heidän lukumääräänsä tulee vähentää rajusti. Jopa noin 60-70% eriasteisia virkailijoita ja muita julkisen puolen työntekijöitä (näitä on valtava kirjo nykypäivänä) tulee poistaa siten että vain Suomen toiminnalle ehdottoman välttämättömät virkailijat ja heidän avustajansa saavat jäädä töihin. Tämä tapahtuisi kivuttomasti eläköitymisen ja potkujen kautta. Virkavirheen tehnyt virkamies ei nauti minkäänlaista syytesuojaa vaan hänet tulee tuomita jopa ankarammin rikkeestään, esim. eläkkeen vähentäminen ja viran menetys sekä mahdolliset muut rangaistukset.

-Suomeen pitää palauttaa täydellinen sananvapaus niin että mielipiteensä ilmaisusta ei joudu enää rangaistavaksi.

-Vankeusrangaistukset tulee järkevöittää niin että vanki tekee ruoka ja majoituspalkalla (vankiselli) töitä yhteiskunnan hyväksi täysin ilman rahallista korvausta. Vangin tulee myös korvata aiheuttamansa taloudelliset korvaukset rikoksen uhreille. Vankilamajoituksen tulee olla lämmin ja juuri sen verran viihtyisä että vangin mielenterveys pysyy sen verran kasassa että jaksaa tehdä fyysistä työtä. Lomia eikä fyysisiä siviilikontakteja ei sallita vankeuden aikana. Siviilivierailut ovat sallittuja mutta vangin pitää olla väliseinällä erotettu vieraistaan. Vierailijan ja vangin viestintä tallennetaan ja tarkkaillaan, ja tarvittaessa vierailut estetään väärinkäytöstapauksissa. Vanki ei saa ottaa vastaan mitään esineitä, ruokaa tai mitään muutakaan. Vanki ei saa myöskään luovuttaa vierailijoille mitään. Vankeusrangaistuksien pituudet ovat nykyisin aivan liian lyhyitä ja niitä tuleekin pidentään huomattavasti, jopa 10 kertaisiksi. Elinkautinen vankeus tarkoittaa myös kuolemaan asti lusittavaa "kakkua". Tämä pitää kirjoittaa lakiin niin ettei sitä voi kumota mikään taho Suomessa ikinä. Nuorten (alle 15 vuotta) tekemiä rikoksia pitää tuomita hieman lievemmin koska nuorilla voi olla vielä mahdollisuuksia tulla järkiinsä. Rikoksia tehneiden kuvat, nimet, rikokset ja siviiliasuinpaikat tulee julkaista tiedotusvälineissä.

Tässä oli nyt tämmöinen pieni pintaraapaisu aluksi.

6

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tosimies.

      Oikein hyviä.
      Vangeista sen verran että heidän tulisi työllään maksaa ylläpitonsa jos työ ei maittaisi niin jäisivät velkaa.
      Televisiot pois, radion voisivat pitää,23 tuntia sellissä.

      Allakirjoittan kaikki ehdottomasi.

      • Kasvoton Pääoma?

        Vaihtaisin äänestäjät sellaisiin jotka äänestävät oikeasti ihmisistä välittäviä henkilöitä valtaan.

        Nyt ihmiset uskovat sokeasti jonkun ismin tai puolueen olevan se "jumala", ja tällaiset idiootit pettyvät kerta toisensa jälkeen.


      • Tosimies.
        Kasvoton Pääoma? kirjoitti:

        Vaihtaisin äänestäjät sellaisiin jotka äänestävät oikeasti ihmisistä välittäviä henkilöitä valtaan.

        Nyt ihmiset uskovat sokeasti jonkun ismin tai puolueen olevan se "jumala", ja tällaiset idiootit pettyvät kerta toisensa jälkeen.

        Eli vaihtaisit kansan?

        Eikös se ole aika nurinkurista?


    • Kohdistettu Säästö

      Kyllä kunnanjohtajien pitää tuoda eväänsä, koska eihän tuhannen euron tuntipalkkaa konsulttityöstä saa pienentä!

    • RIKOLLISET KURIIN RY

      Ja kuka sitten elättäisi, ne virkaloiset nimittäin. ja miten rahattomat vangit korvaavat tekemänsä ötöksensä ?

      Lomat vangeille ovat kyllä täysi vitsi, siinä' oot oikeassa !

      Ja elinkautisesta olen samaa mieltä, muuten sekin on nykyään pelkkä vitsi !

      Ja naamat, ja nimi julkiseksi, sillä jospa sitä kautta ateistiRikollisten evoluutio alkaisi jopa toimia !

    • blondeja blondibonuk

      Aloittaisin siitä, että pahoista teoista tuomitaan kunnolla ja tapapahikset laitetan sivuun pysyvästi.

      Sitten lopettaisin tuon pakolaisuuden ja muun ulkomaalaisvirran, joka ei tule turistina taikka töihin tähän maahan, vaan lusmuilee sosiaaliavustuksilla vuosikaudet.

      Minimipalkat nostaisin 10 ekeen ja järjestäisn jokaiselle työhön kykenevälle työpaikan. Terveydenhoito nostetaan entiselle tasolle ja siitä ylöspäin ja vanhuksista pidetään huolta. poliisien määrää kasvatetaan.

      Lisäksi estäisin huumekierteessä taikka alkoholisoituneita tulemasta raskaaksi. Edistäisin fyysisesti terveen väen lisääntymismahdollisuuksia kannustimin lapsilisillä aina viidenteen lapseen, ei sen yli. Kauniille omat kannustimet lapsen tekoon kuten myös älykkäille, jotta saamme sekä älykkäitä että kauniita lisää kansaan.

      Henkisiä ja henegellisiä arvoja ei saa jättää varjoon näiden ulkoisten kauneusseikkojen vuoksi. Niitä on painotetava alakouluissa jo jatkuen aikuisikään. vähemmän kauniita tai muita vähemmän menestyneitä ei tule sortaa, vaan rakastaa kuten muitakin.

      Suomalaisia tarvitaan lisää ja näitä planeetalta katoavia blondeja kannustaisin lisääntymään ihan ylimääräisellä blondibonuksella, joka kaikkien on hyväksyttävä sukupuuttouhan kautta.

      Ei ole planeetalla kauniimpaa kuin 165-180 senttinen vaalea, pitkähiuksinen hyvät muodot ja kasvot omaava kaunotar.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe