Viikonloppuna tapahtui kummia, ja eräs ammattisotilas käyttäysyi kuin herrasmies ja auttoi (juopunutta) neitoa hädässä. Hän oli ainakin vähän alkoholia ottaneen silmissä todella hyvännäköinen ja ikäkin näytti olevan aika passeli (ei siis mikään 19v teinipoika, vaan taisi olla ihan töissä armeijassa).
Siinä juteltiin niitä näitä ja sotilas lopuksi iski silmää ja sanoi että joskushan voisin tarjota hänelle vaikka kahvit vaivanpalkaksi ja sitten hän poistui paikalta. Itse en tietenkään saanut tässä vaiheessa sanotuksi mitään järkevää, aina kaiken järkevän sanottavan keksii vasta liian myöhään...
Ongelma nyt siis on se, että kummallakaan meistä ei ole tietoa toisen nimestä tai puhelinnumerosta tai yhtikäs mistään. Itse tiedän vain mitä hän tekee työkseen ja mihin aikaan hän oli työvuorossa eräänä tiettynä päivänä.
Onkohan kenelläkään vinkkiä että mitä ihmettä nyt voisi tehdä? Eihän armeijan toimistoon vain voi ottaa yhteyttä, varmaan äijä joutuis vain hankaluuksiin siinä tapauksessa. Ja muutenkin se kuulostaa aika nololta idealta :D Etenkin jos hän ei ehkä edes ole kiinnostunut ja on kokonaan jo unohtanut minut. Mutta tuo vihjailu kahvittelusta oli minusta omituista jos häntä ei muka yhtään kiinnosta, vai???
Ammattisotilaan nimen selvittäminen
10
580
Vastaukset
- hämmentynyt_tavis
=(
Huoh, ei kai voi muuta kuin toivoa että onni potkaisisi taas jossain vaiheessa ja että sattumalta taas törmättäis. Jotenkin vain noita törmäyksiä sattuu minulle niin pirun harvoin... - militanttilainen
kahvitteluhan tarkoitti panemista eli kyllä se odottaa että pääsis sun kans vaakamamboilemaan sitten kun et ole niin räkäposkella kun tavatessanne
- hämmentynyt_tavis
Niinno, eiköhän se ois tarkoitus juu, oishan se kai muuten outoa. Enkä onneks sentään ihan räkä poskella ollut, vähän maistissa vain. En kyllä muuten tällaisia asioita muistais!! :D
- arto444
mukava että naamiaisasuni upposi
- hämmentynyt_tavis
Veikkaan että oisit aika k*ses tällä hetkellä jos armeijan ajoneuvoja noin vain lähtisit "lainaamaan" naamiaisasuinesi :D
- hohhoijakkaa...
Kuuleppas pirpana, se on sotilaiden käytöstä olla kohtelias kaikille, etenkin naisille. Se kyllä taotaan päähän alusta asti. Lisäksi varsin monet sotilasuralla olevat kyllä vokottelevat naista aina sellaisen nähdessään, joten älähän nyt kuvittele olevasi ikuisesti tämän kaverin mielessä, ihmiset tuppaa flirttailemaan ilman että siinä on välttämättä mitään takana.
Nimim. sotilaan vaimo, ja kyllä, myös oma mieheni olisi käyttäytynyt juuri noin juopuneen neidon ollessa pulassa. Ja olen ylpeä siitä. :D- hämmentynyt_tavis
Tämä on todellakin käynyt mielessä. Tosin minusta kahville (tai kahvinkeiton :D ) pyytäminen on jo vähän enemmän kuin pelkkää harmitonta flirttailua. Tai sit mie vain haluan uskotella itselleni näin :)
Sie oot onnentyttö!! Minäkin haluaisin löytää sen (kaikille) kohteliaan ja avuliaan miehen omakseni. Täälläpäin kaikki vain vaikuttavat olevan niitä renttuja. Varmasti tämäkin mies vain sattui olemaan täälläpäin pelkästään sinä päivänä... Tai on jo naimisissa. Tai sitte on homo, näinhän se aina on :D
- broitsu:)
Mun mielestä sun pitää ehdottomasti yrittää etsiä se. Mietit asiaa vielä piiiiitkän aikaa ja jos et ees yritä ni se jää harmittamaan. Jos siinä sit käviskin niin ettei hän ole kiinnostunut ja oli vain kohtelias, niin on ainakin hauska tarina kerrottavana vanhainkodissa aikanaan! Itse olen tehnyt vaikka mitä löytääkseni jonkun joka on jäänyt mieleen, ja kyllä joskus on tärpännytkin ;)
Nyt ei muutakun soittelemaan ja etsimään! Tsemppiä!!- hämmentynyt_tavis
Näin täytyy tehdä! Pientä koomista suunnitelmanpoikasta tässä jo on. En ees kehtaa kirjottaa tänne esimerkkejä, porukka kuvittelis et oon 10 vuotta nuorempi kuin mitä oon!!! Tai vajakki (sitä ehkä tosin oonki) :D
Ja se saalistaminenhan on vähintään yhtä hauskaa kuin lopulta se saaliin kaato :)
- fgnbvnbvn
Armeija kundit on homppeja..täällä ois tosimies..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2342567Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka92138Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3221878- 1031629
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois841525Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001240- 671190
- 251121
- 501073
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl731016