Opettiko Jeesus joogaa?

totuudenvalotar

Matt 11:
29 Ottakaa minun ikeeni (dzygos) päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
30 Sillä minun ikeeni (dzygos) on sovelias, ja minun kuormani on keveä."

On esitetty väite, jonka mukaan Herra Jeesus olisi opettanut joogasta Matteuksen luvussa 11 jakeissa 29 ja 30. Valheellinen väite perustuu siihen, että ies sana on kreikaksi dzygos, joka tulee Sanskritin kielen juurisanasta yhdistää; väitteen mukaan tästä on juuri kyse, että ihminen pyrkii yhdistymään ydinitseensä ja saamaan levon mielelleen.

Ies sana on kreikaksi dzygos ja tämä osa väitteestä on totta, mutta Sanskritin juurisana väite on valhetta. Uuden Testamentin teksti ja käsitteet perustuvat Vanhan Testamentin hepreankielen Raamattu sanastoon, ei Sanskritin kieleen.

Raamatussa (VT) ies sana on hepreaksi ol:

5 Moos 21:3 Sen kaupungin vanhimmat, joka on murhattua lähinnä, ottakoot hiehon, jolla ei ole työtä tehty ja joka ei ole ollut vetojuhtana ikeen (ol) alla,

Ies tarkoitti poikkipuuta, jolla kaksi härkää (lehmää) yhdistettiin auraan. Oli myös sellaisia ikeitä, joita veti yksi eläin. Auran aisa kiinnitettiin ikeen keskikohtaan, jolloin auran vetäminen ja työnteko ei käynyt eläimille raskaaksi. Tällä ikeellä isäntä kykeni myös ohjaamaan eläimiä sinne minne hän halusi niiden menevän.

Ies sana tarkoittaa myös sellaista iestä, joka oli puinen keppi, joka asetettiin ihmisen harteille. Tämän kepin kumpaankin päähän asetettiin kantamuksia ja taakkoja, jolloin kantaja kykeni kantamaan enemmän kuin mihin hänen omat voimat riittivät. Näin hänen oli kevyt kantaa se kuorma, mikä olisi ollut mahdotonta kantaa ilman iestä. Ies auttoi häntä kantamaan enemmän kun hän kykeni omin voimin kantamaan. Ies sana tarkoitti myös vaakaa, tasapainoa, sekä kielikuvana taakka tai orjuus.

Herra Jeesus tarkoitti ikeellänsä Pyhää Henkeä, jonka ihminen saa uudestisyntymisessä Jumalan armosta, sillä Pyhä Hengen kautta Hän voi johdattaa ja opastaa ihmistä oikeaan suuntaan, kuten isäntä ohjasti ikeen kautta härkiä juuri siihen suuntaan kuin hän halusi. Ihminen ei voi omassa voimassaan kantaa vanhurskauden kuormaa, eli elää Jumalan tahdon mukaisesti, siksi Herra Jeesus antaa opetuslapsilleen Pyhän Hengen, jonka kautta ihminen kykenee hylkäämään syntiä ja elämään Jumalan tahdonmukaista elämää, eli kantamaan enemmän kuin mihin omat voimat riittävät. Herra Jeesus tarkoitti omalla ikeellänsä, että ihminen löytää levon sieluunsa kun Pyhä Henki asuu ja vaikuttaa hänen sydämessään Jumalan sanan totuuden mukaista elämää sekä Pyhän Hengen rakkautta.

Raamatun oma todistus on todella selvä, Herra Jeesus ei opettanut joogaa, vaan Jumalan sanan opetusta, joka perustuu Raamatun Jumalan sanaan.

Väite joka sanoo Jeesuksen opettaneen joogaa Matt 11:29,30:ssa on siis valheellinen väite, jonka tarkoitus on yrittää vääristää Raamatun ja Herran Jeesuksen opetus. On tietenkin selvää että tämän valheellisen vääristelyn takana on ihmisiä, jotka harrastavat joogaa. Heidän tarkoituksenaan on sabotoida Raamatun sanomaa sekä vääristellä sitä vastaamaan omia arvojansa. Valheelle on ominaista asian vääristäminen päinvastaiseksi, jonka kautta koitetaan pönkittää omia arvoja ja painaa alas toisen arvoja sekä yrittää valheen kautta muuttaa toisen arvoja vastaamaan omia arvojaan.

Herran Jeesuksen opetuksen mukaan Pyhässä Hengessä tapahtuu ihmisen yhdistyminen, eli yhteyden avautuminen Jumalan kanssa, kun Jumala astuu asumaan ihmisen sydämeen. Matt 11:29,30 ei siis kerro Jeesuksen opettaneen joogaa.

Herra Jeesus suoritti isänsä antaman tehtävän Israelin maalla. Pahuuden henkivaltojen valhe uskottelee ihmisille Jeesuksen eläneen tai käyneen opettamassa myös muualla kuin Israelin maalla. Otan esille kaksi valheellista esimerkkiä. Joseph Smithin perustamana mormonismi opettaa Jeesuksen käyneen Amerikassa opettamassa ihmisiä. Joogan harrastajien keskuudessa on väite, että Jeesus kävi Intiassa opettamassa ihmisiä.

Synnin valhe, joka vaikuttaa maailmassa koittaa kaikin tavoin turmella totuuden joka on Herrassa Jeesuksessa, siksi valhe sanoo Jeesuksen olleen Intiassa opettamassa joogaa jne. tai että Herra Jeesus oli Amerikassa opettamassa mormonismia.

Valheen pyrkimys on aina pyrkiä vääristämään totuus. Ketään muuta vastaan ei ole olemassa niin montaa valheellista versiota kuin Herraa Jeesusta vastaan. Tämäkin todistaa sen että on olemassa vain yksi totuus ja tie Jumalasta ja tämä tie on Herra Jeesus:

Joh 14:6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

teksti kopioitu http://koti.phnet.fi/petripaavola/jooga.html

2

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ortodoxi

      Ei opettanut.

      • Jeesus ei tietenkään

        Toki näin on, enkä usko Jeesuksen koskaan edes venytelleen lihaksiaan.

        Uskon, että Hän varautui jo maan päällä eläessään siihen, että joskus kahdentuhannen vuoden kuluttua suomalaiset protestantit tulevat käyttämään hänen venyttelyjään hyväkseen ja vetävät vielä tarkoituksellisesti Hänen sanomansa lähimmäisenrakkaudesta todella ihmeellisiä sanaselityksiä hyväksi käyttämällä harhapoluille kaikenlaisen puutaheinää uskovaisuuden lähimmäisiä vihaavissa opeissa.

        Mistään luterialaisuudesta tai helluntailaisuudesta Jeesus ei tietenkään voinut mitään tietää eläessään, sillä nämä harhaopit ovat syntyneet paljon myöhemmin. Ikävä kyllä ne ovat kaikesta huolimatta saaneet paljon kannatusta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5535
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2516
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1930
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      150
      1791
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      36
      1682
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1663
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1428
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      18
      1135
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1108
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      62
      919
    Aihe