Seisoimme siinä ihan hiljaa vierekkäin. Vahingossa katseemme kohtasivat ja käännyimme poispäin. Vilkuilimme toisiamme kuin lapsi, jota on kielletty katsomasta.
Yritin näyttää hillityltä. Kauneutesi edessä en vain halunnut katkaista hiljaisuutta. Olo tuntui niin tyytyväiseltä. Siirryit kauemmas, luulen että sua häiritsi.. mistä sitä nykyään tietää mitä taka-ajatuksia ihmisillä on.
Yritin näyttää hillityltä. Kauneutesi edessä en vain halunnut katkaista hiljaisuutta. Olo tuntui niin tyytyväiseltä. Siirryit kauemmas, luulen että sua häiritsi.. mistä sitä nykyään tietää mitä taka-ajatuksia ihmisillä on.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Viestisi kuvastaa kai kaikkien tuntoja, jotka päivästä toiseen saapuvat takaisin tänne toivoen, että juuri heitä etsisi joku. Sanotaan, että on olemassa kolmen sekunnin sääntö. Kolmessa sekunnissa pitäisi uskaltaa sanoa jotakin, vaikka: "Moi" tai "Kiva takki", mitä tahansa josta keskustelu saattaisi edetä.
Nykyinen ujo sukupolvemme yrittää vain hymyillä iloisesti ja toivoo että hymyn havainnut kirjoittaisi etsintäkuulutuksen. Nykytekniikka on tehnyt pelkäämisen helpommaksi. enää ei uskalleta puhua. Nykyään ei uskalleta ottaa edes liftaria kyytiin kun aina pelätään, ettei se olekaan sitä miltä näyttää.
Ennen oli vielä vaarallisempaa ja silti uskallettiin. Bussissa mentiin tarkoituksella viereen istumaan että saa jutella. Nykyään nökötetään yksin tyhjimmässä nurkassa ja kotona laitetaan deitti päälle että tunnetaan olevamme joukossa.
Ensi kerralla sano sille tytölle/pojalle vaikka "moi". Se saatan olla minä. En minä pure.
Samalla tavalla kävi minullekkin muutama päivä sitten:). Kyseessä oli vain mies joka sai tämän tytön sydämen lyömään ylimääräistä. Katsoimme vähän aikaa toisiamme. Koskaan aikaisemmin ei ole käynyt tällä tavalla, jos rakastua voi ensisilmäyksellä niin mä rakastuin..en vain tiedä keneen:(. En tiedä hänestä mitään..satuimme vain yhtäaikaa kauppaan.
Tuuri kävisi, jos se todella olisit sinä!
Uskoisin kuitenkin,että silloin olisi kohtalo käynyt...meille kummallekin:)...voisiko olla mahdollista?
On se sitten kiva, kun vastakkainen osapuoli katsoo kuin avohoidossa olevaa, jolta resepti päässyt loppumaan...
Vaikka kaupungilla kävellessä tuleekin haettua katseella mielenkiintoisia ja "kauniita" ihmisiä, sitä joskus aina oikein pelästyy, kuinka juuri joku tietty ihminen pysähdyttää. Jostain tulee tunne siitä että kyseessä olisi juuri se itselleen sopiva, vaikkei tiedäkään toisesta yhtään mitään. Yleensä tilanne menee ohi. Joskus, hyvin harvoin jompi kumpi osaa avata suunsa ja vielä harvemmin selviää, että ajatukset oikeasti kulkevat samaan suuntaan.
Luulisin, että me jotka päivästä toiseen palaamme tänne lukemaan näitä ilmoituksia olemme juuri niitä, jotka haluaisivat löytää sen oikean, mutta tiedämme ettei sitä löydy deiteistä, chateista, eikä ainakaan ravintoloista vaikka viinan huurut sellaisen tunteen joskus tekevätkin.
Ihmiset tuntuvat tännekin kirjoittavan ujosti. Niin, että heidät tunnistettaisiin, muttei kumminkaan kukaan tuntisi. Viestien lukeminen onkin siksi niin kiehtovaa, kun aina tulee tunne "Ehkä tarkoitit juuri minua". Minä tosiaan olin se, joka kaupassa katsoin luvattoman pitkään sitä tyttöä, joka sai minut hymyilemään. En vain tiedä kuka se tyttö oli.
Näin minäkin ajattelen, enkä koskaan usko vaikka mulle sanotaan: "Kerran täällä vain eletään.. yritä edes" Jotenkin tuntuu vaanh elpommalta yrittää unohtaa ja jatkaa matkaa. En minä uskalla tehdä aloitetta. Saattaisin tulla vaikka torjutuksi!
Kohtalo on kyllä semmoinen veijari, joka ainakin mulle on näyttänyt mahtinsa. Epätoivoissani olen etsinyt kaikkien kivien alta ja sitten löydän etsimäni niin erikoisella tavalla, että mun on pakko tajuta siinä olevan jotakin tärkeää.
Näin on käynyt useamman kerran. Pitää vain olla valmiina ja uskaltaa sitten tarttua hetkeen, eikä päästää irti vaikka se kuinka pyristelisi karkuun.
naisilla on torjunta pelannut. Joten se on syönyt tätä miesta...
Se on varmaan niin, että naiset on kyllästyny siihen kun miehet aina esim. baarissa tulee iskemään todella huonoilla ja kuluneilla jutuillaan liian itsevarmasti ja hyökkäävästi tai liian humalassa. Nämä naiset ovatkin ottaneet tavakseen vaan sanoa "Tarjoa juoma niin voit jutella". Toiset sitten tylysti vaan sanoo "Ala vetää tms."
Kuitenkin loppuillasta tulee hätä ja naiset ottavat mukaansa jonkun näistä lipevistä yrittäjistä ja myytti miesten ääliömäisyydestä pahenee ja kierre on valmis.
Toinen juttu on se, että miehet mielistelevät naisia niin paljon, että naiset alkavat oikeasti odottaa miehiltä tiettyä mielistelyä, tarjoamista ja muutenkin typerää käytyöstä. Tätäkin esiintyy oikeasti ihan kivoissa tytöissä, jotka muutaman ääliömiehen takia alkavat kulkea nenä pystyssä kohteliaisuuksia ja juomiaan odottaen ja pelästyttävät meidtä, aidosti hauskat ja huomaavaiset miehet pois.
Emme mekään baarissa yksin murjota. Pidämme kivaa kavereiden kanssa, pysymme yhtenäisenä porukkana valomerkkiin asti, jolloin humalaisimmat ja rohkeimmat lähtevät viimeiselle epätoivoiselle iskemiskierrokselleen, joka on jo alusta asti ollut tuhoon tuomittu.
Tämän takia luotankin kohtaloon. Ei baarista voi löytää naista siksi, että molemminpuoliset ennakkoluulot on niin kovat. Erikoisissa tilanteisa tapahtuvat ihastumiset ovatkin yleisiä ja toimivia siksi, että silloin ihmiset pääsevät tutustumaan aidosti toisiinsa eikä vain siihen kylmään, kovaan ulkokuoreen.
Siinä on mies joka puhuu ASIAA!Nostan sulle hattua, tällaisia miehiä on todellakin vielä olemassa..kunpa naiset vain antaisivat heille mahdollisuuden. Ei muuta kuin rohkeasti tekemään aloitetta, muuten ei todellakaan saavuta mitään ja myöhemmin voi sitten todellakin kaduttaa. Hyvää kesän jatkoa ja parempia kesäkelejä...tääl on ainakin ollut tähän mennessä kylmää ja sateista.
terv. meitä kunnon naisia on myös vielä olemassa,
ne pitää vain löytää oikeista paikoista:)
Kiitos!
Vaikkei kissat kiitoksilla eläkään, minä kyllä tällä pärjään ainakin työpäivän loppuun asti ja illalla vaikka radalle sitten.. silleen kiltisti ja eurooppalaisittain.
Yritän kovasti jatkaa itseni psyykkaamista siinä aloitteen tekemisessä, kun enemmän siinä häviää jos ei mitään tee. Pitäisi vaan keksiä joku neckhit, siis avaus, jolla osaan heti näyttää etten ole ns. tavallinen mies.
Onneksi sun laisia on vielä olemassa. Seuraavan kerran kun siellä kaupassa näemme, halaan ja rutistan ;)
Jään innolla odottamaan sitä halia:)! NYT SITTEN ROHKEUTTA MIES..muuten ei todellakaan saavuta mitään ja on kuitenkin kyseessä RAKKAUS.
Onneksi.. niinkuin rakkauskin, myös se kohtaaminen on kahden asia. Ihastumisissa muutenkin on tärkeää ajoitus. Kun kaks ihmistä kohtaa, molempien pitää pystyä päästää irti elämästään ja ottaa kiinni hetkestä, vain siitä voi syntyä aito rakkaus.
Kun tapaamme, pysähdymme vastakkain, mittaamme hetken katseellamme toisiamme. hymyilemme ja mitään sanomatta halaamme ja tuntuu kuin olisimme tunteneet aina. Sellainen on uneni rakastumisesta.
Toiset tulee ettiin niitä trolleja:)
Pirun mukavasti osasit sanasi heitellä vastatessasi "onnelliselle". Viisaita sanoja, vaikket ilmeisesti ihan-niin-kamalan-vanha vielä olekaan.
Lisää tällaisia viestejä!
- jo-aika-vanha-ukko -
Aika, paikka, ja kuvausta henkilöstä kehiin. Pieni mahdollisuus on, että kaksi täällä kohtaisi. Häviävän pieni. Silti kannattaa yrittää, eikä vain tyytyä rakentelemaan pilvilinnoja ja haaveilemaan, että se tuntematon ihastuksen kohde yllättäen tekisi aloitteen..
Joka tietoa lisää, se tuskaa lisää.
Näinhän se on. Täsähän on enemmänkin ollut keskustelua tuosta aloitteen tekemisestä. Kuitenkin, en oikein luota feromoneihin.. tai muuhunkaan, joka voisi aiheuttaa tunnepohjaista rakkautta ensisilmäyksellä.
Tuo viestinihän oli tavallaan itseironista parodiaa koko tämän palstan käyttäjäkunnasta. en väitä, etteikö täältä joku löytyisi, mutta jos sanaakaan ei ole vaihdettu on hyvin mhadollista ettei se henkilö olekaan se oikea vaikka täältä löytyisikin. Kannattaisihan sitä kai silti yrittää? Vaikka rempseä persoona olenkin, on jotenkin ujoa myöntää haikailevansa itse menetetyn tilaisuuden perään.
Jotenkin koen näillä viesteilläni kuitenkin osoittaneeni sen, että "Sinä blondi junassa. Kaipaan sua t. lippispää poika" ei aiheuta täällä juurikaan keskustelua tai ajatuksia, toisin kuin sisältöä sisältävä keskustelu, vaikka tapaamienn olisikin kuviteltu. Vaikka kauneus herättääkin tunteita, aito ihastukseni kumpuaa jostain syvemmältä ja sen saa heräämään viesteillä, joiden perusteella luulen kirjoittajassa olevan edes hiukkanen minua.
Minäkin jäin haikailemaan miehen perään eilen.Katseita vaihdettiin klo:13-14 välillä kaupan vihannesosastolla ja sen jäkeen vielä parkkipaikalla. Näinhän sitä sanotaan jos luoja suo niin kohdataan...
TYÖN ILOA ONNELLISELLE ;)
Ehkä joskus on todellakin parempi ettei ne katseet johda mihinkään. Niistä tulee iloinen fiilis siitä kun alkaa tosiaan ajatella "Vilkaisikohan se minua", tuntematta sen suurempaa tuskaa sielujen lopullisesta yhteensopimisesta. Pieni viaton katse ja hyvä mielikuvitus saavat aikaan unelman.. unelmat saavat aikaan mielikuvia ja mielikuvat auttavat sua vaistomaisesti tarttumaan kiinni heti kun huomaat niiden toteutuvan.
Onkohan muidenkin työpäivän tylsät hetket täynnä rutiineita.. katsotaan olisko tullut postia, olisko tullut uutisia, olisko vihdoin tullut _se_ etsintäkuulutus, jotta pääsisi kuluttamaan aikaa siihen uskaltaisiko siihen todella vastata.. "jos se ei olekaan se" :)
Etkai sinä vaan ollut se blondi?!
Ikävä kyllä en ole blondi.
Pelimies sanois tähän että muistikii väärin, eihän se blondi pitänyt ollakaan ;)
Ihmiset tosiaan hakee täältä vaan kontaktia johonkin.. ei välttämättä just siihen tiettyyn tuntemattomaan jota vahingossa jäi tuijottamaan. Viestit on niin yleispäteviä, että olis aika helppo vastata niin että tulee tunne "toi se varmast on" ja pettymys sitten kun selviää ettei se ollutkaan (vaikka kyseessä olis oikeesti kuinka mukava ja täydellinen kumppani)
Mitäs vikaa blondeissa on..mäkin olen blondi. Eikös vaaleus merkitse kuitenkin sitä suomalaisuutta,eloveenamaisuutta?
Olin 14v. parisuhtees ja vannoin kun se päättyi, etten enää koskaan samanlaiseen "liriin" itseäni järjestä. Mutta näköjään aika parantaa haavat ja katselen jo ympärilleni sillä silmällä:)! Eihän ihmistä kuitenkaan ole tarkoitettu yksin elämään, vaan jokainen meistä " etsii" sitä oikeaa puolikastaan..vai?
Blondeissa ei ole mitään vikaa. Joskus nuorena luulin pitäväni vain punapäistä, mutta olen huomannut sen hiustenvärin olevan yhdentekevää vaikka kyse olisikin vain katselemisesta.
Monilla ihmisillä maku tuntuu muuttuvan jos tarkastellaan sellaista, jonka kanssa voisi olla odotettavissa suhde. Mallityttöjä helposti haukutaan ja etsitään pikku vikoja ja sitten omaksi kumppaniksi tulee kaikkea muuta. Hienoa rakastumisessa on se, että se oma kumppani silloin on aidosti kaunis, eikä tarvitse miettiä sitä että onhan mielipiteet kauneudesta varmasti yhtenevät kaveripiirin kanssa. Kuten jo aiemmin kirjoitin, sitä itsekin aina yllättyy kuinka erilaisista ihmisistä tulee kiinnostuttua ihan ulkonäön perusteella ja asia jää sikseen, kun hän nousee bussista seuraavalla asemalla.
14 vuoden parisuhde on kunnioitettavan pitkä kokemus. Itselläni se hieno pitkä suhde jää yli puolella tuosta. Jotenkin hetken olin iloinen päästessäni viettämään "sinkkuelämää", mutta pian huomasin etten olekaan sisimmältäni "sinkku". Ei minua kiinnostakaan sellainen elämä, jota niin mediaseksikkäänä markkinoidaan. Mieluummin jään kotiin, tai lähden kävelylle katselemaan luontoa ja ihmisiä kuin menisin baariin seuraa etsimään. Kaveriporukassa tulee tehtyä kaikkea kivaa, mutta kuten sanoit: "Elämää ei ole tarkoitettu elettäväksi yksin". Olen vakaasti sitä mieltä, että vain kaksi yhteen liittynyttä sydäntä antaa koko elämän verran iloa.
Nm.onnellinen. Haastan sinut etsintään. Ensi Lauantaina, etsikäämme Hkin sinkut, pyrimme katseen vangitsemiseen, lähestymme neitosta ja minä teen osuvan aloitus repliikin. Avauksen jälkeen sinun on helppo hoitaa loput. Reitti olkoon: kauppatori-> suokki-> hietsu-> ja jos vielä ei osunnnut niin kohtalomme sinetöidään baarikärpäsen pörinällä.
Otan haasteen vastaan. Täytyy vain muistaa omat ajatukseni, eli se että vaikka itsevarmuutta tarvitaan osaisimme silti antaa ulospäin sen kuvan, etteme ole matkassa metsästämässä päänahkoja, vaan etsimässä sitä timanttia ja oikeasti mukavaa naista, joka Eloveenan mukaan meitä odottelee jonkin baarin nurkassa.
Käyn varmaankin esitiedustelemassa Suokin jo huomenna ja sään salliessa tarkastetaan tilanne uudelleen lauantaina. Laita vaikka neilikka rintaan niin tunnen sut.
PS. Ihan tilastojenkin valossa emme ole ainoat, jotka etsivät täältä juuri itseensä kohdistuvaa etsintäkuulutusta..´
Tilastoa:
99,7% vain lukee ilmoituksia
0,4% vastaa ilmoituksiin
ilmoituksella on keskimäärin 333 lukijaa ja 1,5 vastaajaa. Ilmoituksen lukeminen johtuu suuresti otsikosta, sekä vastausten määrästä.
En voinut olla ajattelematta "onnellinen"
Kun luin sinun kirjoituksiasi...minulla paljon samanlaisia kokemuksia,mutta mikä siinä on,että tajuaa "tarttua hetkeen" vasta kun se on jo liian myöhäistä.Miksi en osaa toimia ajoissa.Vähän aikaa sitten...mulle kävi taas niin.Siellä kaupungissa ulkona,oli pimeää...ja mä näin hänet!Tuli mua vastaan..katsottiin toisiamme ihmetyksen vallassa--wau! Hän tuli mun viereeni,ihan lähelle--sanoi jotain "turhanpäiväistä" Ja sitten...mä lähdin!Miksi,miksi en voinut sanoa jotakin.Nyt mä vaan kaipaan,ja mietin mitä olisi voinut tapahtua....Miksi aina käy näin!?En unohda häntä.
On muuten omituista, että lukiessani viestejä ja kirjoittaessani tänne tunnen voimakasta samaistumista muihin. Vaistoan, että täällä tosiaan käyvät toistuvasti ne, joiden uskallus ei riitä siinä tietyssä tilanteessa, vaikka "oikesti" olisivatkin kuinka sosiaalisia tahansa ja valmiita ottamaan isojakin riskejä elämässä. Tämän takia tulee välillä vahingossa kirjoitettua, että olen ihan normaali ja samanlaienn kuin muut. Oikeastihan pidän itseäni tosi erilaisena muihin niehiin verrattuna. Ajattelen enemmän ja piilottamisen sijaan pyrin kaivamaan tunteitani esiin.
Yritän peittää tuon arkailuni kohtaloon. Ajattelen, että jos vastaantuleva henkilö on se oikea, minulla varmasti on jotain sanottavaa. Elämäni suurin rakkaus on alkanut siitä että kysyin kadulla aivan tuntemattomalta tytöltä hyvin erikoisen kysymyksen. en saanut vastausta, mutta parin viikon kuluttua keskellä yötä soi puhelin - se oli hän.
Ainakin tieto siitä, että maailma on täynnä muitakin, joille jonkun tietyn nähdessään tulee sellainen outo tunne.. ihan kuin siinä olisi joku hyvin läheinen ihminen, vaikkei ole sitä koskaan nähnytkään. Ehkä ensi kerralla uskallan avata suuni kun ajattelen, että siinä olet sinä, joka todella odotat minun sanovan jotakin.
Vaikutat kovin tutulta,siis kuulostat..voisitko kertoa missä päin asut?
Joo tämmöinen pikkukylä tässä etelärannikolla. Täällä minä ainakin tällä hetkellä asustan. Mun viestini saattavat kkuulostaa tutuilta just siks että pyrin osoittamaan että kohtalotovereita löytyy. Toki mukana on hyvin paljon ihan minua itseäni, ehkä just sellaisena kuin tällä hetkellä olen. Joskus näissä saattaa vilahtaa jopa pala runollisuutta ja tunnetta.
Kun kadulla tulet vastaan ja kysyt "Oletko onnellinen", vastaan "Nyt olen".
..Helsingistä oli hänkin kenet kohtasin Tampereen yössä.Tietäisit kyllä,jos olisit kyseinen henkilö...
Helsingissä myös suurin rakkauteni,jota en kai voi saavuttaa....sattumaa vai kohtaloako tämä kaikki?Joskus vaan niin vaikea ymmärtää miksi tämä menee näin.
Jonain päivänä vielä saavun sinne Helsinkiin ja etsin Hänet..
Oletko yksinäinen?
Kavereita minulla on paljon, ystäviäkin muutama. Sydämessä vain on tyhjää.
Kirjoittaminen ainakin minulle on terapiaa. Niin sairaalta kuin se kuullostaakin, haikailen sitä aikaa, jolloin olin tosi yksinäinen ja melankoliassani kuuntelin vanhaa apulantaa ja kirjoitin ajatuksiani paperille. Sitten rakastuin ja koko tilanne oli niin epätodellinen, etten usko voivani koskaan sellaista onnea enää kokea.
Nykyään olen pinnaltani aika paljon muuttunut. Kavereita tosiaan on enemmän ja työt ja kavereiden kanssa liikkuminen syö ajan yksinäisyydeltä. Sisällä kuitenkin on tyhjää. Tunteeni ei enää ole pinnassa, vaikka niin haluaisin. Haluaisin taas olla herkkä pinnaltani. Mistä vaan löydän sen liekin sydämeeni, joka minut taas sulattaisi.
Minkä-ikäinen olet?
Haluaisitkohan ehkä mailailla kanssani?
Tämä on vain ehdotus,laita mailiosoitteesi,jos haluat...ehkä herättää sen liekin taas palamaan...
Mistä sitä ikinä tietää....
Olen onenttoman huono mailailija, mutta ksoak nyt olen innostunut täne kirjoittelemaan, miksen myös osaisi mailailla. Olen 24 -vuotias. Mailiosoitteeni on [email protected]
Onko tuo muka oikea mailiosoite?koir .as? mikäs tuollanen on...taidat kusettaa,no ei sitten....
Kyseessä tosiaankin on ihan oikea sähköpostiosoite. Kirjoita minulle, minä vastaan sinulle ja kas, taas kerran olen saanut uskomattoman muuttumaan todeksi. Rakastan sitä kun saan ihmiset yllättymään iloiseksi, kun he saavatkin vastauksen, jota eivät uskoneet koskaan saavansa.
...mailin äsken! :) Aloitetaan hitaasti..mailaile pian takasin!!!:)
Luottamus koostuu pienistä palasista. Ehkä vastaukseni viestiisi oli niistä ensimmäinen.
Sen pituinen rakkaustarina.