Keskustan koko johto vaihtoon?

Keskustassa on nyt vuorossa "imperiumin vastaisku". Se näkyi jo presidentinvaalitaistelussa, jossa uusvanhan Paavo Väyrysen kenttäkiertue herätti lamaantuneen keskustaväen uudelleen eloon. Puoluejohdolla ei siinä ollut osaa eikä arpaa.

Vaalirahakohun kasvojenpesu nosti Keskustan johtoon porukan, jota kenttäväki ei tunne omakseen.

Puolueen kannatuskäyräkin on sitä paitsi jo ohittanut aallonpohjansa ja perussuomalaiset ohitettu. Kiviniemi ei ole taistelijatyyppi.
Hänen huolensa Keskustan yhtenäisyydestä on toki paikallaan, mutta puheenjohtajan tehtävä on ottaa se haasteena eikä loukkaantua heti, jos tyytymättömät eivät taputa.

Ratkaiseva isku Kiviniemen jatkohaaveille taisi sittenkin olla päätös järjestää neuvoa-antava jäsenäänestys puheenjohtajasta ennen puoluekokousta. Kiviniemi tiesi, ettei hänellä siinä tulisi olemaan menestymisen mahdollisuuksia. Samalla jäsenäänestys vie suuren osan mahdollisuuksista pitkien puukkojen yön taktisiin manöövereihin kokouspaikalla.

Onkin kiinnostavaa nähdä, meneekö koko nykyinen puoluejohto puoluesihteeri Timo Laanista myöten vaihtoon. Keskusta tarvitsee lujempaa ja yhtenäisempää aatteellista pohjaa olemassaololleen. Jos se löytyy, puolueen uusi tuleminenkaan ei ole mahdotonta.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

imperiumin vastaisku kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu