Maailma/universumi

Minä olen päätynyt myös pohtimaan ajan syklisyyttä vakavasti. Tosiasiassahan sekä syklinen että lineaarinen aika ovat voimassa yhtäaikaa, ollen lähinnä erilaiset tavat hahmottaa, miten ajan käsite on suhteessa maailmaan.

Lineaarinen aika on mielestäni joissain suhteissa vahingollinen käsite ja olen tullut tähän ajatukseen pohtimalla esim kristinuskoa. Kun aika pingotetaan janaksi jota kuljetaan eteenpäin, niin pakosti seuraa kysymys ai´jan alusta: siitähän täälläkin väännetään. Ja loogisesti, jos ajalla on alku, sillä on oltava myös loppu. Ja toki myös siitä lopusta väännetään :-)
Kristinuskon pelastus ja kadotus - kuten perisyntikin - liittyvät lineaarisen aikaan, siihen että alun ja lopun välillä on yhteys ja lopussa on jonkinlainen loppuratkaisu. Aika päättyy pelastukseen ja kadotukseen. Se on lineaarisen ajan loppu.

Syklinen aika toimii toisin, siinä ei ole alkua ja loppua, ei ratkaisua, ei pelastusta ja kadotusta. Kyse on enemmänkin asioiden toistuvuudesta ja siinä mielessä universumin loputtomasta harmoniasta.
Tämä aiheuttaa väkisin erilaisen tavan tarkastella ihmisen elämää ja koko maailman tarkoitusta, kuin tuo loppuaan kohti kaatuva visio.

Nämä eivät ole suoraan toisiaan poissulkevia käsityksiä: jokainen voinee jollain tasolla havaita näident aikakäsitysten limittäisyyden.
Pikemmin tässä aukeaa pohdiskelun paikka: mahdollisuus valita kuinka maailman tarkoituksen mieltää.

Buddhahan opetti että kun olosuhteet ovat otolliset niin "asia"ilmaantuu ja kun olosuhteet eivät ole otolliset niin "asia" katoaa. Siis samaa kuin syklinen aikakäsitys.
Mikä on mielestäni ymmärrettävää esim kun on kevät niin palikat on otolliset kasvien herätä jne.
Varmaaan sama pätee ihmistenkin olemassaoloon.
Minusta jotenkin tällainen katsantokanta tekisi kaiken ymmärrettäväksi ja silloin ei tarvita kysymystä: mitä oli alussa kun kaikki on aina ollut.
Ja silloin ihmisten elämä olisi helpompaa kun ei olisi pelkoa eikä turhaa syyllisyyttä.
Harventaisi varmaan paljon masentuneidenkin rivejä.
Ja ei, en ole buddhalainen, luekelen vain kaikenlaista.

Tietänette, että kosmologiassa on yhdeksi maailmankaikkeuden malliksi ehdotettu suljettua maailmankaikkeutta.

"Laajennuttuaan tiettyyn pisteeseen universumi kohtaa kriittisen pisteen, jossa galaksien välinen painovoima voittaa niiden loittonemisnopeuden. Tällöin maailmankaikkeus alkaa kutistua. Kaikki materia kerääntyy loppujen lopuksi joko yhteen erittäin tiheään pisteeseen, samanlaiseen singulariteettiin kuin se oli ennen alkuräjähdystä, tai sitten se alkaa laajeta ennen singulariteetin saavuttamista uudelleen. Kutistumiseen kuluu yhtä paljon aikaa kuin sen laajenemiseenkin meni. Viimeisen sekunnin murto-osan aikana avaruus olisi täynnä tuntematonta hiukkas-säteilyseosta.

Singulariteetin saavutettuaan maailmankaikkeus tuhoutuisi täten "suuressa rysäyksessä". Voisipa olla mahdollista, että tämän jälkeen maailmankaikkeus alkaisi taas laajeta, koettuaan uuden alkuräjähdyksen. Näin on voinut käydä myös aikaisemminkin; voi olla että tämänhetkinen maailmankaikkeus ei olekaan ensimmäinen laatuaan."

Nuo muut uskonnot ovat yhtä väärässä tai oikeassa kuin tämä importtina tuotu kristinuskokin. Eli sattumalta joku uskonto voi olla oikeilla jäljillä maailmankaikkeuden synnystä ja kehityksestä. Oikeaa tutkittua tietoa se ei tietenkään ole. Luonnontieteiden tutkimusmenetelmien koko ajan parantuessa saamme varmasti lisää tietoa universumin elinkaaresta mutta en oikein usko että koskaan saamme tietää mitä oli ennen "alkupaukkua".

Tuoaloittajan hindulainen vertaus tarkoittaa sitä, että mitä on maailmankaikkeus ajattoman silmästä, kun maailmankaikkeeus kehityy 1000 miljardeja vuosia ,niin se ajattomuudella vain henkäys, vaikka me ajassa eläjät tunnemme miljarteina vuosina

Mikä tarkoitus sitten on maailmankaikkeudella, se että voiko syyn ja seurauksen lain mukasella kehityksellä syntyäolosuhteet, missä ajaton elämä voisi ilmetä ajassa ja aineessa
Fyysisellä elämällä on kuitenkin rajansa, ja niinpä se esiintyyn fyysisten elämien ketjuna
Elämä on kaikille sama ,mutta fyysisten elämien ketjut erillisiä
jossa tuo fyysinen elämä kehittyy alemmasta tasosta ylempään
joko kehittyen tai taantuen, jopa sukupuuttoon kuollen

Ihmiskunnalla on menossa vaihe jossa se kehittyy ajatuksen ansiosta teknisesti, muuta henkisesti taantuma, ja ellei se selviä
siitä niin se saattaa olla katasrovi koko ihmiskunalle, ja siirtyminen kivikauteen
Materiasta kehityksen kautta ajatuksen tietämättään synnyttämä
ego, sielu uskontoineen ja aatteineen on tuon henkisen kehityksen jarru jolla ihminen tietoisesti tai tietostamatta pyritään taannuttamaan aatamin aikaan, jotta sielu ja uskonnot ikuistuisivat

Minusta tuntuu että uskontojen pahin ongelma on paikoilleen jämähtäminen ja sen jämähtyneisyyden ihannointi. Mikään ei saa muuttua.
Kuitenkin universumi ja mailma ja elämä todistaa ihan päinvastaista. Kaikki muuttuu koko ajan sekunti sekunnilta.
Meidät on niin kasvatettu että tunnemme suurta pelkoa kaiken muuttumista kohtaan tajuamatta että se juuri on elämän kantava voima.
Jos täällä kaikki on koko ajan muuttuvaa niin eikö silloin myös universumissa ja avaruudessalin kaikki muuttuu koko ajan.