Luin joskus kauan sitten jostain että hindulaisuudessa on sellainen selitys että maailma/universumi on syklinen. Vertauskuvana sanottiin että Brahman hengittää ulos niin maailma tulee näkyväksi ja kun Brahman hengittää sisään niin maailma/universumi menee lepotilaan tullakseen taas uudelleen näkyväksi. Eli kaikki on aina ollut ja tulee olemaan.
Raamatussa Saarnaajan kirjassakin on sanonta että ei mitään uutta auringon alla jota ei olisi ollut aiemmin.
Oppineisuuteni ei riitä todistelemaan väitettä mutta olisi kiva kuulla mitä mieltä muut ovat noin periaatteessa ajatuksen järkevyydestä?
Maailma/universumi
9
118
Vastaukset
Minä olen päätynyt myös pohtimaan ajan syklisyyttä vakavasti. Tosiasiassahan sekä syklinen että lineaarinen aika ovat voimassa yhtäaikaa, ollen lähinnä erilaiset tavat hahmottaa, miten ajan käsite on suhteessa maailmaan.
Lineaarinen aika on mielestäni joissain suhteissa vahingollinen käsite ja olen tullut tähän ajatukseen pohtimalla esim kristinuskoa. Kun aika pingotetaan janaksi jota kuljetaan eteenpäin, niin pakosti seuraa kysymys ai´jan alusta: siitähän täälläkin väännetään. Ja loogisesti, jos ajalla on alku, sillä on oltava myös loppu. Ja toki myös siitä lopusta väännetään :-)
Kristinuskon pelastus ja kadotus - kuten perisyntikin - liittyvät lineaarisen aikaan, siihen että alun ja lopun välillä on yhteys ja lopussa on jonkinlainen loppuratkaisu. Aika päättyy pelastukseen ja kadotukseen. Se on lineaarisen ajan loppu.
Syklinen aika toimii toisin, siinä ei ole alkua ja loppua, ei ratkaisua, ei pelastusta ja kadotusta. Kyse on enemmänkin asioiden toistuvuudesta ja siinä mielessä universumin loputtomasta harmoniasta.
Tämä aiheuttaa väkisin erilaisen tavan tarkastella ihmisen elämää ja koko maailman tarkoitusta, kuin tuo loppuaan kohti kaatuva visio.
Nämä eivät ole suoraan toisiaan poissulkevia käsityksiä: jokainen voinee jollain tasolla havaita näident aikakäsitysten limittäisyyden.
Pikemmin tässä aukeaa pohdiskelun paikka: mahdollisuus valita kuinka maailman tarkoituksen mieltää.- kunhan aattelen
Buddhahan opetti että kun olosuhteet ovat otolliset niin "asia"ilmaantuu ja kun olosuhteet eivät ole otolliset niin "asia" katoaa. Siis samaa kuin syklinen aikakäsitys.
Mikä on mielestäni ymmärrettävää esim kun on kevät niin palikat on otolliset kasvien herätä jne.
Varmaaan sama pätee ihmistenkin olemassaoloon.
Minusta jotenkin tällainen katsantokanta tekisi kaiken ymmärrettäväksi ja silloin ei tarvita kysymystä: mitä oli alussa kun kaikki on aina ollut.
Ja silloin ihmisten elämä olisi helpompaa kun ei olisi pelkoa eikä turhaa syyllisyyttä.
Harventaisi varmaan paljon masentuneidenkin rivejä.
Ja ei, en ole buddhalainen, luekelen vain kaikenlaista. - satuolentokone
Tietänette, että kosmologiassa on yhdeksi maailmankaikkeuden malliksi ehdotettu suljettua maailmankaikkeutta.
"Laajennuttuaan tiettyyn pisteeseen universumi kohtaa kriittisen pisteen, jossa galaksien välinen painovoima voittaa niiden loittonemisnopeuden. Tällöin maailmankaikkeus alkaa kutistua. Kaikki materia kerääntyy loppujen lopuksi joko yhteen erittäin tiheään pisteeseen, samanlaiseen singulariteettiin kuin se oli ennen alkuräjähdystä, tai sitten se alkaa laajeta ennen singulariteetin saavuttamista uudelleen. Kutistumiseen kuluu yhtä paljon aikaa kuin sen laajenemiseenkin meni. Viimeisen sekunnin murto-osan aikana avaruus olisi täynnä tuntematonta hiukkas-säteilyseosta.
Singulariteetin saavutettuaan maailmankaikkeus tuhoutuisi täten "suuressa rysäyksessä". Voisipa olla mahdollista, että tämän jälkeen maailmankaikkeus alkaisi taas laajeta, koettuaan uuden alkuräjähdyksen. Näin on voinut käydä myös aikaisemminkin; voi olla että tämänhetkinen maailmankaikkeus ei olekaan ensimmäinen laatuaan." - jupukka
Nuo muut uskonnot ovat yhtä väärässä tai oikeassa kuin tämä importtina tuotu kristinuskokin. Eli sattumalta joku uskonto voi olla oikeilla jäljillä maailmankaikkeuden synnystä ja kehityksestä. Oikeaa tutkittua tietoa se ei tietenkään ole. Luonnontieteiden tutkimusmenetelmien koko ajan parantuessa saamme varmasti lisää tietoa universumin elinkaaresta mutta en oikein usko että koskaan saamme tietää mitä oli ennen "alkupaukkua".
- k.n.
ei saada tiettä kuin 180. thatta vuotta sen " jytkyn" jälkeistä aikaa
ns. viimeisen sirotuspinnan alle ei nähdä, kkoska se on plasmamaista kerrosta
ei läpiknäkyvää. enqvist piti tod. hienon luennon asiasta ja se kosketti myös uskovaa
koska tiede kulkee rinnan ja linjassa uskon kanssa. Jumala selvästi on olemassa mutta tiede ei voi puhua tälle termille mielekästä selitystä joka olisi tieteellinen jumala, koska uskonnot ovat ottaneet termin käyttöön ja niin laajasti erimielisiä omista jumalistaan
- valistunut
Tuoaloittajan hindulainen vertaus tarkoittaa sitä, että mitä on maailmankaikkeus ajattoman silmästä, kun maailmankaikkeeus kehityy 1000 miljardeja vuosia ,niin se ajattomuudella vain henkäys, vaikka me ajassa eläjät tunnemme miljarteina vuosina
Mikä tarkoitus sitten on maailmankaikkeudella, se että voiko syyn ja seurauksen lain mukasella kehityksellä syntyäolosuhteet, missä ajaton elämä voisi ilmetä ajassa ja aineessa
Fyysisellä elämällä on kuitenkin rajansa, ja niinpä se esiintyyn fyysisten elämien ketjuna
Elämä on kaikille sama ,mutta fyysisten elämien ketjut erillisiä
jossa tuo fyysinen elämä kehittyy alemmasta tasosta ylempään
joko kehittyen tai taantuen, jopa sukupuuttoon kuollen
Ihmiskunnalla on menossa vaihe jossa se kehittyy ajatuksen ansiosta teknisesti, muuta henkisesti taantuma, ja ellei se selviä
siitä niin se saattaa olla katasrovi koko ihmiskunalle, ja siirtyminen kivikauteen
Materiasta kehityksen kautta ajatuksen tietämättään synnyttämä
ego, sielu uskontoineen ja aatteineen on tuon henkisen kehityksen jarru jolla ihminen tietoisesti tai tietostamatta pyritään taannuttamaan aatamin aikaan, jotta sielu ja uskonnot ikuistuisivat- Laila Ihan-Muotila
elämää on varmasti aivan suunnaton määrä muualla, se voi olla fyysisessä muodossa
tai meille näkymättömässä, aineettomassa muodossa tai sen on mahdollista olla
niissä molemmissa. Ihminen onkin luultavimmin tällä maapallolla kokemassa vain elämän yhdessä tärkeässä asteessa, ihmisen fyysisessä kehossa elämisen ja kokemisen. Se on yksi vaihe kohti suurempia taivaallisia korkeuksia. Olemme saaneet nytkin maapallolla vastikään - vasta - kommunikaation pelaamaan yli valtion rajojen, ilman lankoja. Eläminen tuhoutuu kuitenkin toistuvasti ja kaikki maapallolla alkaa alusta. Uudelleen ja uudelleen. Aivan samoin käy muurahaispesille ja siksi korkeampi elämän dimensio, hyvin pitkäikäinen tai iätön, henkielämä, voi tarkastellla ihmiselämää, kuin hyönteisiä. Mitäpä jos menisimme itse muurahaispesään kertomaan ydinvoimasta ja pyytäämään palaveria kuningattaren tai muun pomon kanssa. Ihminen on kuitenkin luotu henkisesti niin korkealle, että voimme kokea ja aistia syntyperämme olevan muualla kuin sattumassa, mutta koska elämää täällä on ollut vasta vähän aikaa, kulttuurit eivät ole yhdentyneet yhdeksi.
- kunhan aattelen
Minusta tuntuu että uskontojen pahin ongelma on paikoilleen jämähtäminen ja sen jämähtyneisyyden ihannointi. Mikään ei saa muuttua.
Kuitenkin universumi ja mailma ja elämä todistaa ihan päinvastaista. Kaikki muuttuu koko ajan sekunti sekunnilta.
Meidät on niin kasvatettu että tunnemme suurta pelkoa kaiken muuttumista kohtaan tajuamatta että se juuri on elämän kantava voima.
Jos täällä kaikki on koko ajan muuttuvaa niin eikö silloin myös universumissa ja avaruudessalin kaikki muuttuu koko ajan.- sii-nai
Uskonnot yhdistyvät varmasti yhdeksi uskonnoksi tai, paremminkin uskoksi, ehkäpä jopa totuudeksi riippuen siitä miten korkealta tietoa tullaan antamaan ihmiskunnalle, muuttumista siis tapahtuu ja koko uskonto-sana varmasti poistuu siksi käytöstä ilman merkitystä. Siinä suhteessa jämähtäminen varmaankin loppuu kun aito usko ja totuudellisempi maailma astuvat kehiin. Kristinusko ei ole kristinuskontoa ja se tarjoaa viimeisimmän ja totuudellisemman maailman ja tuo asia konfirmoituu Jeesuksen palatessa, näin on luvattu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475515Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612476Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181910Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1481782No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol361652- 171643
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5142881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome181125Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771098Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se2281089