Rasismin Juurista 2

Pääoman Motiivit?

Toisen maailmansodan aikoihin Englannin, USA:n ja Venäjän finanssipohatat näkivät miten Hitler uhmasi heidän rotujen sekoittelua "arjalaisrodun" kehittämisellä.

Hitler hyökkäsi myös globalististen koronkiskureiden despoottista tyranniaa vastaan luomalla oma valuutta, joka ei ollut mitenkään riippuvainen kansainvälisten finanssipiirien käskyvallasta.

Globalistipankkiirit katselivat miten Hitler nosti maansa ensimmäisen maailmansodan raunioista seitsemässä vuodessa, pelkästään katkaisemalla maansa suhteet koronkiskureihin, ja valmistamalla maan bruttokansantuotetta vastaavan määrän vaihtovälinettä, eli velatonta rahaa, ahkerien kansalaistensa käyttöön.

Globalistipankkiirit hyökkäsivat tätä kerettiläisyyttä vastaan sekä sisältä päin että ulkoa päin, ja vaihtoivat omat miehensä määräämään asioista.

Heille ei tosiaankaan sopinut että alhainen goyim-rotu saisi määrätä omista asioistaan, ja vieläpä jalostaa rotuaan kilpailemaan sionistien yli-ihmisyyden kanssa.

Walter Hallstein, Nazi-juristi ja tulevan EU-komissin ensimmäinen presidentti, toteuttikin sittemmin kansainvälisten finanssiroistojen 1940-luvulla kaavaillun unelman EU-järjestelmästä jossa rodut sekoitettaisiin, resurssit ja vallankäyttö siirretään pois kansallisvaltioilta, ja valtioiden ihmiset ja kansallisvarallisuus redusoitaisiin riiston kohteeksi muutaman sionisti-juutalaisen finanssisuvun rikastumiseksi.

Aseena käytettiin vanhaa tuttua korkovelkaa, ja rahan liikkeelle laskevien absoluuttista valtaa määrätä minkä hintaista tuo raha on, kuinka paljon sitä on, ja mikä sen arvo on.

Tähän lisättiin vielä "velkojan oikeus" määrätä velallisen tekemisiä ja viestintää sekä omille kansalaisille että kansainvälisesti.

Yhtä aikaa velkavuorien kasautumisen kanssa on suunnaton rotujen sekoittaminen meneillään. Valtavasti verovaroja haaskataan vahvasti lisääntymiskykyisten ja riitaisien rotujen raahaamiseen kaikkiin EU-maihin.

Onko ylläoleva paikkaansapitävää faktaa historian valossa, vai onko siinä isompiakin asiavirheitä? Kiitos etukäteen mikäli viitsit vastata.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        87
        4158
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        28
        3127
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2330
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        35
        1348
      5. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        10
        919
      6. 133
        911
      7. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        894
      8. Masan touhut etenee

        Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
        Äänekoski
        12
        832
      9. Naisten ja miesten tasoeroista

        Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
        Ikävä
        124
        776
      10. You've been running and

        so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
        Ikävä
        11
        760
      Aihe