Olen 58-vuotias, joka erosi kirkosta 15-vuotiaana 1960-1970-luvun vaihteessa.
Olin niin kristinuskon läpimarinoima, että uskoin jonkin aikaa, että ns. jotain kauheaa tapahtuu eroamiseni seurauksena. Mutta mitään ei tapahtunut.
Ratkaisuni on tuntunut alusta lähtien oikealta ja helpottavalta. Etsin aikoinani apua ja henkistä tietoa kirkosta, mutta petyin pappien "sinä syntinen" saarnoihin.
Lopullinen eropäätös syntyi, kun äitini ahdistuksessaan kääntyi Lahdessa seurakunnan pastorin puoleen, eikä saanut apua, koska pastorilla oli sillä hetkellä kiirettä.
Olin niin kristinuskon läpimarinoima, että uskoin jonkin aikaa, että ns. jotain kauheaa tapahtuu eroamiseni seurauksena. Mutta mitään ei tapahtunut.
Ratkaisuni on tuntunut alusta lähtien oikealta ja helpottavalta. Etsin aikoinani apua ja henkistä tietoa kirkosta, mutta petyin pappien "sinä syntinen" saarnoihin.
Lopullinen eropäätös syntyi, kun äitini ahdistuksessaan kääntyi Lahdessa seurakunnan pastorin puoleen, eikä saanut apua, koska pastorilla oli sillä hetkellä kiirettä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kertomasi perusteella vaikuttaa siltä, että teit oikean päätöksen. Noihin aikoihin vaati varmaan enemmän rohkeutta erota kirkosta kuin nykyään.