Leikitään ajatuksella että jos suomi olisi veroton, mitä hyötyä tai haittaa siitä olisi?
Ajattele että saisit palkan puhtaana käteen, eikö ois aika WAUUUU.
Käyttäisit sen sitten mihin itse sen tarpeelliseksi tahdot, KUKAAN ei vedä välistä.
Kun onhan niitä veroparatiiseja tuolla maailmalla.
JOS suomi olisi veroton?
35
80
Vastaukset
- Eräs Näkemys:
Tuo toimii ainakin kahdessa (tai kolmessa) tapauksessa:
1. Tarpeeksi suuri osa liikevaihdosta ovat valtionyritysten aikaansaamia, ja tuotot käytetään julkisen sektorin tarpeisiin, ulkomaisten finanssirikollisten paapomisen sijaan
2. Valtio laskee kaiken rahan liikkeelle itse, jolloin se voi vaivatta määrätä:
a.) kuinka paljon rahaa on liikkeellä
b.) mikä on rahan arvo kotimailla
c.) kuinka paljon korkoja kerätä
Korkotulot käytetään kotimaan julkisen sektorin tarpeeseen, sen sijaan että ostetaan velkaa ulkomailta, jolloin joudumme ulkomaisen pääoman kontrolliin.
3. Molempien yllämainittujen yhdistelmä.
Esteenä tälle on kansainvälinen rikollisto, joka on viime aikoina käyttänyt NATO:a niitä maita vastaan jotka ovat joko halunneet säilyttää taloudellisen itsenäisyytensä, tai jotka ovat yhdessä naapurimaiden kanssa yrittäneet rakentaa yhteistä valuuttaa, erillään koronkiskonnasta.
Todellinen kysymys onkin, miten saada aikaan tilanne jossa meidän "sallitaan" tehdä kuten yllä mainitaan. - LOISET HELEVETTIIN R
AINOA OIKEÁ RATKAISU !!!!!!!!!!!!!!!!!
Verotus on kaikkien ongelmien äiti. Siinä vaiheessa kun joku aloitti verottamaan jotakuta toista, alkoivat yhteískunnalliset ja kaikki muutkin ongelmat.- Ple!
Silloin pitäisi elää omavaraistaloudessa!
- Kiitos Palautteesta.
Ple! kirjoitti:
Silloin pitäisi elää omavaraistaloudessa!
Miten niin omavarasitaloudessa? Miksi se olisi seuraus tai välttämättömyys?
- Ple!
Kiitos Palautteesta. kirjoitti:
Miten niin omavarasitaloudessa? Miksi se olisi seuraus tai välttämättömyys?
Kusetusmahdollisuus vähenisi!
On vaikeampaa viedä perunoita, kuin seteleitä!
Kusetus on liian helppoa markkinataloudessa!
Verotus ei ole, kuin yksi kusetusmuoto!
- Tosimies.
Noin sen pitäisi olla, ilman tuloveroa.
Kaikesta muusta voisi mennä 20%, se olisi oikeudenmukaista jos mikä.
Jokatapuksessa suurinosa rahoista menisi kiertoon ihmisten kuluttaessa yhä enemmän. - Hei hei
Muutankin muualle..
"New Hampshire on Yhdysvaltain ainoa osavaltio, jossa ei ole arvonlisä- eikä tuloveroa palkkatuloille. Osavaltion perustuslaki takaa kansalaisilleen oikeuden vallankumoukseen tilanteessa, jossa heidän vapautensa on vaarantunut"
http://fi.wikipedia.org/wiki/New_Hampshire- Tosimies.
Texas,Wyoming ja Florida eivät veloita tuloveroa mutta jokaisessa ov joudut maksmaan valtionveron.
New hampshiren rekkilvessä lukee live free or die.
- Ple!
Eikös luovuttas saman tien rahasta kokonaan?
Eikö ois aika WAUUUU!!!!
KUKAAN ei vedä välistä!- hahah
Mene töihin äläkä elä pummilla...
- Ple!
hahah kirjoitti:
Mene töihin äläkä elä pummilla...
Raha on suurin kusetuksen väline!
Väitätkö toisin?
Saat nyt ihan käyttää aivojasikin, eikä aina tarttis sitten jauhaa tuota samaa hokemaa, kun järkes loppuu!! - hhhhhhhhhhhhhhh,,.,
Ple! kirjoitti:
Raha on suurin kusetuksen väline!
Väitätkö toisin?
Saat nyt ihan käyttää aivojasikin, eikä aina tarttis sitten jauhaa tuota samaa hokemaa, kun järkes loppuu!!Kokeileppam elää ilman naapureiden apua edes 3kk. ja kerro sitten uudestaan näkemyksesi.
- Ple!
hhhhhhhhhhhhhhh,,., kirjoitti:
Kokeileppam elää ilman naapureiden apua edes 3kk. ja kerro sitten uudestaan näkemyksesi.
Et tainnut ymmärtää?
Tarkoitin ekologiaa ja riippumattomuutta!
Olen muuten elänyt omavaraistaloudessa vuosia, mutta en ilman ystäviä!
Onko sinulla ystäviä?
- selkeää
Suomessa on korkeat verot, jotta kelakerjäläisten eliittiryhmä voi loisia toisten rahoilla.
- Antivainolainen
Ei minulle siitä olisi mitään haiitaa.
Minulla on varaa maksaa kaikista käyttämistäni palveluista oikea hinta ja olla vielä käymättä töissä.
Tosin joutuisin maksamaan äitini kotihoidon, mutta ei sekään nyt maailmaa kaada. - totta
"Suomessa on korkeat verot, jotta kelakerjäläisten eliittiryhmä voi loisia toisten rahoilla."
Ja se on väärin!!!! - Kannattaa muistaa
että esim. julkiset koulutb ja terveydenhoito kustannetaan veroilla.
Kuinka monella teiostäkin vitun luusereista on varaa kouluttauitua tai hoitaa terveyttänne yksityisesti?
Hyvänä puolena olisi se, että Hörhönmäki ei voisi jakaa verivaroja skeittarikavereilleen. - Kerro
"terveydenhoito kustannetaan veroilla."
JA SILTI PERITÄÄN MAKSUA KÄYNNEISTÄ!!!
Mikä meni väärin- verolux
Tietkin rakennetaan verorahoilla ja silti peritään bussimaksuja ja autoveroja.
Uimahalliinkin pitää ostaa lippu, vaikka verorahoja siihen on tuhlattu!
Lukiot toimii verorahoilla, mutta lukion kirjat pitää oppilaan maksaa itse. Ja kirjoilla on kirjaverot, silti verovaroja käytetään kirjastojen ylläpitoon. - Muualla taas...
verolux kirjoitti:
Tietkin rakennetaan verorahoilla ja silti peritään bussimaksuja ja autoveroja.
Uimahalliinkin pitää ostaa lippu, vaikka verorahoja siihen on tuhlattu!
Lukiot toimii verorahoilla, mutta lukion kirjat pitää oppilaan maksaa itse. Ja kirjoilla on kirjaverot, silti verovaroja käytetään kirjastojen ylläpitoon."bussimaksuja ja autoveroja"
Virossa ollaan siirtymässä maksuttomaan julkiseen liikenteeseen, paikalliset
saa kulkea busseilla ilmaiseksi.
Tallinna näyttää esimerkkiä.
Bensakin halvempaa...jne
Porkkanaa ei keppiä. - Tosimies.
Muualla taas... kirjoitti:
"bussimaksuja ja autoveroja"
Virossa ollaan siirtymässä maksuttomaan julkiseen liikenteeseen, paikalliset
saa kulkea busseilla ilmaiseksi.
Tallinna näyttää esimerkkiä.
Bensakin halvempaa...jne
Porkkanaa ei keppiä.Ja tukee jopa 19000 e sähköauton ostoa!!
Siinä mallia Suomelle.
Ja ohoh vielä tasaverokin siellä on ,eikä kiinteistöveroa!!!
Ja vittu ei somaleita ,eikä kerjäläisiä.
Sosiaalidemonit ovat pilanneet Suomen. - Ei todellista
hintaa...
Se olisi moninkertainen. - põder
Muualla taas... kirjoitti:
"bussimaksuja ja autoveroja"
Virossa ollaan siirtymässä maksuttomaan julkiseen liikenteeseen, paikalliset
saa kulkea busseilla ilmaiseksi.
Tallinna näyttää esimerkkiä.
Bensakin halvempaa...jne
Porkkanaa ei keppiä.Ooto edes käyny Virossa? Kun siellä kaikki on niin hyvin ja halpaa niin muuta sinne. Niin ne Tallinan julkukulkuneuvot tulevat maksuttomiksi Tallinnassa asuville ei muille. Koko homma on poliittista naivia kikkailua. Savisaaren äänien kalastelua koska pelkää paikallisten demarien vievän venäjän kielisten tuella äänet.
- me-262
"Leikitään ajatuksella että jos suomi olisi veroton"
Ryssien toiveajatuksia.
Änkeejille ja kokoomuslaisille fantasioille sanotaan jotta:
http://www.youtube.com/watch?v=kGTnGbucLgo - esaun käsi
käteen jäävä osa olisi nykyistä pienempi tietenkin ja kaikesta pitäisi maksaa täysi hinta, kuten esim lasten koulunkäynnistä. Tiemaksut olisivat joka kinttupolulla jne jne, ihmiset olisivat tyodella köyhiä, kerjäläisiä. Tosin siitä olisi yksi hyvä seuraus, ei olisi Romanian kerjäläisiä, eivät tulisi tänne köyhään maahan.
- Tosimies.
Jos ei ole lapsia?
Tai autoa?
Kyllä me maksamme niin paljon täysin turhasta mikä jää käyttämättä,sinä maksat naapurisi terveydenhuollosta ja minun mielestä sellainen ei ole oikein tai saat maksaa ,minä en halua maksaa.
Omaksi turvakseni minulla olisi vakuutus. - Miksu.l
Tosimies. kirjoitti:
Jos ei ole lapsia?
Tai autoa?
Kyllä me maksamme niin paljon täysin turhasta mikä jää käyttämättä,sinä maksat naapurisi terveydenhuollosta ja minun mielestä sellainen ei ole oikein tai saat maksaa ,minä en halua maksaa.
Omaksi turvakseni minulla olisi vakuutus.Tuo on totta että palkasta menee veroissa suurin osa hevon helvettiin, TURHAAN.
- Tästälähdetään
Oikea solidaarisuus vero olisi palkansaajille 0%
- Oikein.
MENE nukkumaan, ettei hoitajat tarvitse hoputtaa.
- Tosi viisas mies.
OIKEA DEMOKRATIA TOTEUTUISI KUN EI OLISI VEROTUSTA. Nyt verotus vie pohjan demokratialta ja tämä systeemi on enemmän tai vähemmän väkivaltaa ja diktatuuria.
- Viranom. syypäitä
Suomen valtiosta ehdotettiin 90-luvun laman jälkeen,kun todellinen talous vapaus alkoi, tehtäväksi niin vahva taloudellisesti,että kaikki sosiaalikulut olisi voitu hoitaa pelkistä korkotuloista,tulovero olisi nyt alle 5% bkt:stä,ei ulkomaanvelkaa.Mutta Ei tuolloin saanut kannatusta patruunoilta,ja tässä ollaan nyt.Ei tietoa, pystytäänkö hyvinvointivaltio pitämään vai ei.
Suuret yritykset polttaneet valtiolle kuuluneita varoja omiin projekteihinsa kymmeniä,jos ei satoja miljardeja 20 vuoden aikana,
Kansakunnalle kuuluvia varoja.
Taas kerran väärin harjoitettua kansantalouspolitiikkaa.
Ja tämän seurauksena kansakunta jakautunut kahtia,köyhiin ja rikkaisiin,jotka vihaavat toisiaan. - Sitten tanssitaan
Toivottavasti EURO kaatuu!!!!
Perussuomalaiset johtoon. - Saakeli sentään
Sitä odotellessa maksetaan loisten velkoja..
Tässä on hyvää tekstiä ja asiaa
"3. Suomessa leikataan, nostetaan veroja ja otetaan velkaa, jotta rahaa ja lainavakuuksia voidaan lähettää muualle
Meillä ajetaan alas armeija, kunnat, poliisi.
Arvolisäveroja ja tuloveroja kovennetaan.
Rahat lähetetään välimeren maihin."
http://timosoini.fi/ - huikea ajatus
joo, kyllä pitäisi olla rahan sijasta kaikilla kortit/ vuoroliput, joilla kaikki saa mitä tarvitsee ja pääsee vuorollaan matkustelemaan ympäri ämpäri, jos vaan käy omalla vuorolla töissä...........
Mahtaa olla ostossa ja myynnissä ollut aikoinaan kyse nimenomaan prostituutiosta. Sana brutto viittaakin brutaaliin; raakaan. Onhan se ollut/ on edelleen raakaa myydä lapsia lapsikauppaan, ihmisiä orjiksi, tyttöjä bordelleihin ja myydä eläimiä teuraiksi, kauniita eläimiä turkiksiksi. Raaaaaaaaaaaaaakaa, nimensä mukaisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874128Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella263000No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10909
- 133901
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760