Varhaiset ktistityt oli sekalainen seurakunta.

Huom!

Tuo ei varmaankaan ole kovinkaan yllättävä uutinen, sillä samanlaista sekavuutta on nykyisinkin huomattavissa, eikä yksilötason sekavuus ole ainakaan vähenemään päin kristllistä uskoa tunnustavissa ryhmissä. itseasiiassa voi hyvinkin olettaa sitä esiintyvän alkuaikoja enemmän.
------------------------------------------

Jeesuksen ristiinnaulitseminen oli hänen kannattajilleen valtava shokki, jonka yli he pääsivät pääsiäisen kokemusten avulla. Mutta heti alusta lähtien varhaisten kristittyjen joukossa tuli esiin monia eri tulkintoja Jeesuksesta.
Emeritusprofessori Heikki Räisänen kuvaa Jeesuksen seuraajien alkutaivalta värikkääksi ja monimuotoiseksi.

– Esimerkiksi ristinkuolema oli toisille vain oikeusmurha ja viattoman hurskaan kärsiminen. Synkkä tapahtuma, jonka ylösnousemus voitti. Toiset taas löysivät siitä positiivisen merkityksen, jonka mukaan ristinkuolemalla oli syntejä sovittava merkitys, hän kertoo.

Myös Jeesuksen olemuksesta varhaisilla kristityillä oli hyvinkin erilaisia käsityksiä. Eräille Jeesus oli Räisäsen mukaan Jumalan tiettyyn tehtävään valitsema ihminen. Toisille hän taas oli taivaasta tullut jumalallinen hahmo.

Nykyinen virallinen opillinen käsitys, jonka mukaan Jumala syntyi Jeesuksessa ihmiseksi ihmisten keskelle, kehittyi suhteellisen myöhään.

Kristinoppi onkin Räisäsen mukaan muotoutunut aikojen kuluessa siten, että on valittu, hylätty ja yhdistetty kilpailevia näkemyksiä. Kristinuskon tulevaisuus oli jokseenkin avoin vielä toisella vuosisadalla.

Koska valtakunta tulee?

Pääsiäisen tapahtumien jälkeen varhaiset kristityt odottivat, että Jumalan valtakunta toteutuisi hyvinkin pian. Jeesuksen omissa sanoissakin oli Räisäsen mukaan selviä viittauksia siihen suuntaan.

– Apostoli Paavali sanoi suoraan, että hän odottaa olevansa elossa Jumalan valtakunnan tullessa.

Kun se ei heti tullutkaan, odotus väljähtyi ja Jumalan valtakunnan toteutuminen siirtyi epämääräiseen tulevaisuuteen. Samalla nousivat etualalle nykyhetken kokemukset.

Jeesuksen seuraajat ajattelivat eri lailla myös siitä, missä ja miten valtakunta toteutuisi. Tämä kysymys palautui Räisäsen mukaan jo siihen, että juutalaisuudessa oli tästä erilaisia näkemyksiä.

– Toiset odottivat konkreettista valtakuntaa maan päälle. Tällöin tässä maailmassa menisi kaikki uusiksi ja tilalle tulisi aivan uudenlainen järjestys.

Toisaalta syntyi pian myös se ajatus, että täyttymys tapahtuisi jossain tuonpuoleisessa todellisuudessa, taivaassa.

Ruumiin ylösnousemus ja sielun kuolemattomuus ovat Räisäsen mukaan kaksi erilaista näkemystä, jotka liittyvät erilaiseen kokonaiskuvaan siitä, mitä odotetaan. Ruumiin ylösnousemus liittyy maanpäälliseen, sielun kuolemattomuus tuonpuoleiseen valtakuntaan.

* * *

Heikki Räisäseltä on viime vuonna ilmestynyt teos Mitä varhaiset kristityt uskoivat (WSOY)

4

81

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jupukka

      Kristinusko perustuukin nykyään noihin varhaisten kristittyjen lähinnä arpomalla valittuihin uskonkappaleisiin. Uskonsuunnat ovat vielä jälkeenpäin "korjanneet" liturgioita paremmin sopimaan omiin tarkoitusperiinsä.

    • Huom!
      6.4.2012 08:02

      >>>Varhaiset ktistityt oli sekalainen seurakunta.

    • No, mikäpä homma ihmisillä ei karkaisi tulkintojen ja uudelleen tulkintojen kiehtovaan mutta sekavaan maailmaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1600
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      105
      807
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe