ULOSOTOSSA olevat henkilöt maksavat valtiolle 6-8 miljardie e/vuosi Tästä tehty tutkimus joka työnnetty mappi ööhön, pankkien vaatimuksesta. Summa syntyy sosiaalipuolen tuista, menetetyistä verotuloista kun ajetaan uo. piirissä olevat yhteiskunnan ulkopuolelle. Vanhenemisaika liian pitkä ja perintä tehoton, kun ei ole mistä periä. Vastuuta pitäisi myös löytyä pankeiltakin vaan taseeseen poistoja, perintä jatkuu. Maksajana veronmaksaja. Toki on myös niitä jotka maksavat velkansa....Nyt kannattaisi laskea kylmät luvut ja faktaa pöytään päättäjiltä. Annetaan ihmisten tehdä työtä, eikä pakoteta yhteiskunnan eläteiksi.
ULOSOTON JÄRKEISTÄMINEN
9
95
Vastaukset
- 13 VUOTTA MAKSANUT
SAMAA MIELTÄ, SAISI PERINTÄ OLLA KORKEINTAAN 10 VUOTTA JA RAHAA PITÄISI SILTI JÄÄDÄ ELÄMISEEN-ETTEI TARVISI MISSÄÄN LUUKUILLA KÄYDÄ. KREIKKAAN JA ETELÄ EUROOPPAAN YMMÄRRYSTÄ RIITTÄÄ VAAN EI SUOMALAISILLE?! HERÄTKÄÄ PÄÄTTÄJÄT PITÄMÄÄN MYÖS MEIDÄN PUOLTA EIKÄ AINA MUIDEN.
- I like strowberry
Niinpä, eu ei tasa-arvoinen. oma maa mustikkaa, muu maa mansikkaa....kun kukaan ei välitä, paitsi omista eduistaan. Koska varakkaammat ihmiset oikeasti kantavat vastuuta? Suomessa maksetaan koulutus, lapsilisät jne. kaikille vaan rikkaat hyötyvät aina. Lääkäri maksaa veronmaksajille 2 miljoonaa ekua ennen kuin alkaa tuottaa verotuloja!? Siis koulutus yms. Eli kaikki saa tukia ja köyhät aina häviää.MIKSI ?
- HannuKarbpe
Suomi on hieno maa mutta omista ei osata pitää huolta ja hävetä saa todellakin välistä olla Suomalainen!Kyllä tuo Ulosotto on aika rajua Suomessa ja köyhät todellakin laitetaan kyykkyyn mutta sellaista se täällä on valitettavasti.Noilla tukirahoilla oltaisiin omille tehty suuria elämänmullistuksia ja köyhille annettu mahdollisuus hengittää vapaasti mutta ei,rahaa ei vain löydy mistään omiensa auttamiseen.Päättäjät,auttakaa näitä ihmisiä ja varmasti jos ihminen joka todellakin saa elämänsä tasapainoon niin maksaa sen myöhemmin moninkertaisesti takaisin kun taas jaloilleen pääsee ja työelämään mutta kenellä voi kiinnostaa esim.töiden tekeminen jos ihminen lytätään maanrakoon ja sieltä ei oikein ole mahdollista päästä ulos?Rahaa tarvitaan niin ruokaan,vaatteisiin kuin kulkemiseen siis pitäisi oikeasti olla jonkunlainen avustuspaketti työelämän alkamiseen joku vaikka 200 euroa tai jotain niin auttaisi tuokin paljon ihmisiä alulle pääsemiselle työelämässä.
- Wellu krunikasta
Jep, pankit kyllä saa tukia ja velkojaan anteeksi, tappio on poisto. Jos summa totta, kannattaisi harkita toisenlaisia systeemiä. Tunnen pari perhettä, ensin vietiin kaikki omaisuus, löivät lihoiksi tavaransa ja kun kaikki rahaksi kelpaava loppui, nöyrtyivät kelan luukuuille. Summa summarum, kukahan tästä hyötyy? Munivaa kanaa ei saa lopettaa.....Tsemppiä ja jaksamista kaikille!
- ehkä oma vika
2001 vuonna jäi avioeron jälkeen maksamaton 78 markkaa, maksamatta. Muutin tukholmaan työn perässä ja aloin uuden elämän. Tammikussa palasin suomeen töihin, kaikki ok ja hyvin menee. Sitten kolahti yllätys postiluukkuun, olen velkaa 8742 euroa ulosottoon. Aloin selvittää asiaa ja tämähän lasku siellä oli. Olivat lähetelleet laskuja, perintä kirjeitä, oikeudenkäynti ilmoituksia minulle-soitelleet puhelimeeni jne. Elikä lasku aktiivinen perintä tjs, Olivat vaan laittaneet maksuja kaukaiselle sukulaiselle, vaikka etunimi eri ja hänelle soitelleet. Ilmoitti kyllä ettei ole vastannut koskaan puhelimeen ko. perintä firman soittaessa. No nyt maksan velan pois kun ei vaihtoehtoa, kyllä ihmetyttää miten tälläinen ryöstö saa lainvoiman? Kukaan ei mahda kuulema mitään, on vain maksettava,onneksi työtä riittää ettei asuntoa tarvitse myydä. Jotain mätää on systeemissä.
- Kuomingtang-suomi
Hullu olit kun palasit, jos elämä oli jo muualla mallillaan. Täällä olet vain maksaja.
- seuraava maksaa!
Ulostusotossa ei ole mitään vikaa, paitsi se RANKAISEE niitä ihmisiä, joita ei pitäs ja tahallisesti velkaantuneet, kuten super Tuksu pääsee pälkähästä helposti. Siis nää tahalliset törpöt pitäs RAHASTAA ensin jottan pikku töppääjät vois ehtii hoitaa asiat kuntoon. Merkintä rekisterissä, pitäs myös olla fiksumpi, jollon super esimerkki Tuksu sais vähintään tupla pituuden tietoon, kun tavis ei kukaan pääsis sillon helpommin.
Mitään muutoiksia EI tule, kun systeemi on kerran täydellinen ja sen pitäs tuottaa näennäisesti voittoa. - EROON PÄÄSSYT
NÄIN ESTETÄÄN TYÖNTEKOA JA ITSENSÄ ELÄTTÄMISTÄ. IHMETELLÄÄN VIELÄ HARMAATA TALOUTTA!! JOTAIN JÄRKEÄ EHKÄ KANNATTAISI KÄYTTÄÄ JA ANTAA MAHDOLLISUUS, PÄRJÄTÄ OMILLAAN.
- krunikan Vallu
Saan fattasta hilloo, haluaisn pärjätä omillani ! Velkaa vaan valtiolle, jokin tässä mättää. Eli minut myös estetty elättämään itseni, en snaijaa?!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1207081Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1214855L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa634126TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a143424Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7082181Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2521581- 671415
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581398Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j561354Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221216