Kun tajuaa mielettömän maailman kiireen ja touhun, niin sen tajuaa parhaiten hiljentyessä. Ja tiedättekö että Saulus Tarsolainen tajusi oman mielettömyytensä vasta pitkällä vaelluksella Damaskoksen tiellä, kun aasi alkoi puhumaan hänelle. Niin siinä on Raamatussa mainittu tosiperäinen tapahtuma, kun Saulus järkyttyi aasinsa puhetta. Ja tuon puhuttelun seurauksena hän koki vahvan kääntymyksen, ja Saulus Tarsolaisesta tuli aito uudesti syntynyt kristitty, jonka uudeksi nimeksi annettiin Paavali.
Niin tuollaisesta asian avauksesta, voinee päätellä kyllä Jeesuksen erinomaisen huumorin laadun, miten asia esitettiin. Ja saatiin Saulus Tarsolainen ymmärtämään asioita oikealta kantilta, sillä hän oli kuitenkin tutkitusti kaikkein paras Jeesuksen asiamies.
Damaskoksen tiellä.
15
130
Vastaukset
- joo homostelu oli
muinoin laitonta
- raakkuna1
Voidaan esittää että nyt eletään koko kristikunnan merkityksellisintä juhlapäivää. Ja jos se ei olekkaan Joulu, eli Vapahtajan syntymä. Niin on todettu vielä merkityksellisemmäksi viettää Pääsiäistä, eli Kristuksen taivaaseen astumis päivää tänään Pitkänäperjantaina. Ja tämä tunnettu kosmologinen tapahtuma on antanut uskoville ihmisille ihmeellisen kokemusperäisen uskonnollisen kokemuksen, kun Kristus on ikuisella valtaistuimellaan auringossa, ja jokaisen aidon kristityn sydämmessä.
Niin onhan Kristuksen taivaaseen astumisen tapahtuma ollut muistuttamassa ihmiskuntaa ainakin Pääsiäisen aikaan, joka on myös ehdottomasti tärkein uskonnollinen juhlapäivä. - Miten minusta tuntuu
raakkuna1 kirjoitti:
Voidaan esittää että nyt eletään koko kristikunnan merkityksellisintä juhlapäivää. Ja jos se ei olekkaan Joulu, eli Vapahtajan syntymä. Niin on todettu vielä merkityksellisemmäksi viettää Pääsiäistä, eli Kristuksen taivaaseen astumis päivää tänään Pitkänäperjantaina. Ja tämä tunnettu kosmologinen tapahtuma on antanut uskoville ihmisille ihmeellisen kokemusperäisen uskonnollisen kokemuksen, kun Kristus on ikuisella valtaistuimellaan auringossa, ja jokaisen aidon kristityn sydämmessä.
Niin onhan Kristuksen taivaaseen astumisen tapahtuma ollut muistuttamassa ihmiskuntaa ainakin Pääsiäisen aikaan, joka on myös ehdottomasti tärkein uskonnollinen juhlapäivä.Että sulla on Raamatun tuntemus pikkusen omaperäinen .
Ensinnäkin aasi ei puhunu Paavalille Damaskontiellä, vaan itse JEESUS kysyi. että "Saulus, miksi vainoat minua".-ja silloin Paavali meni sokeaksi.
Ja toisekseen JEESUS kuoli ristillä Pääsiäisenä, eikä noussut taivaaseen, ennenkuin Helluntaina apostoliensa hämmästyneenä seuratessa tapahtumaa.
Vai onko sulla niistä "parempaa" tietoa ? - raakkuna1
Miten minusta tuntuu kirjoitti:
Että sulla on Raamatun tuntemus pikkusen omaperäinen .
Ensinnäkin aasi ei puhunu Paavalille Damaskontiellä, vaan itse JEESUS kysyi. että "Saulus, miksi vainoat minua".-ja silloin Paavali meni sokeaksi.
Ja toisekseen JEESUS kuoli ristillä Pääsiäisenä, eikä noussut taivaaseen, ennenkuin Helluntaina apostoliensa hämmästyneenä seuratessa tapahtumaa.
Vai onko sulla niistä "parempaa" tietoa ?Vaan nimenomaan Herramme Jeesus puhui aasin kautta ensin, ja sitten ilmestyksenä kovemmin.
Eilen Kiirastorstaina vietimme juuri ristiinnaulitsemis hetkeä, ja tänään Pitkänperjantain juhlassa on olennaisinta taivaaseen astuminen. Ja seuraavana helluntaina joukko ihmisiä sai olla todistamassa uusinta herätys aaltoa, joka ravisteli kovemmin Israelia vasta kuolemansa jälkeen. Sela.
- kysyvä-1
jaha....raakkunallekin on aasi puhunut. Onhan nuo totta, moosekselle puhui palava pensas kun kokan lehtiä oli tarpeeksi pureskellut. Mitäs doupinkia se raakkuna käyttää?
- raakkuna1
Saulus Tarsolainen oli kiivas Juutalainen sotilassuvun edustaja, ja hänellä oli esimies asema omiensa joukossa. Ja hänen sotilaslogiikkansa tahtoi pidättää uuden Jeesuksen uskonnon sisäpiiri ryhmän, joka oli vahingollinen miehitetyn valtion järjestyksen pidolle. Esimies henkilön asianpidollinen ote kuitenkin murtui, näinkin vahvaltakin mieheltä. Kun Bileamin aasi puhui selvää Hebrean kieltä, ja kysyi " Saul, Saul, miksi ihmeessä vainoat minua" Ja tämän psyykkisen iskun seurauksena Saulus menetti näkönsä noin 30 min. Ja Jumalan puhuttelu jatkui Saulus Tarsolaisen oman puheen kautta itselleen, ja selvittäen kaiken perusteellisesti, Saulus tahtoi lopulta liittyä kristittyihin.
Niin mikä ettei Jumalan henki voi ilmetä vaikka "Palavan pensaan" muodossa, tai että aasi alkaa moittimaan ihmisen kielellä. Hengen elämään kuuluu ihmeet. - historioitsijaja
raakkuna1 kirjoitti:
Saulus Tarsolainen oli kiivas Juutalainen sotilassuvun edustaja, ja hänellä oli esimies asema omiensa joukossa. Ja hänen sotilaslogiikkansa tahtoi pidättää uuden Jeesuksen uskonnon sisäpiiri ryhmän, joka oli vahingollinen miehitetyn valtion järjestyksen pidolle. Esimies henkilön asianpidollinen ote kuitenkin murtui, näinkin vahvaltakin mieheltä. Kun Bileamin aasi puhui selvää Hebrean kieltä, ja kysyi " Saul, Saul, miksi ihmeessä vainoat minua" Ja tämän psyykkisen iskun seurauksena Saulus menetti näkönsä noin 30 min. Ja Jumalan puhuttelu jatkui Saulus Tarsolaisen oman puheen kautta itselleen, ja selvittäen kaiken perusteellisesti, Saulus tahtoi lopulta liittyä kristittyihin.
Niin mikä ettei Jumalan henki voi ilmetä vaikka "Palavan pensaan" muodossa, tai että aasi alkaa moittimaan ihmisen kielellä. Hengen elämään kuuluu ihmeet.ihmeet kuuluvat hörhöjen mielikuvitukseen. Taisi vaan aasin perse hörpöttää saulin sitä naidessa. Tästä aasin perseen lotinasta on peräisin vanha sanonta "siitä puhe mistä puute" elikä perseestä.
- karannut mopo
Ei mitään uutta, kyllä meillä nykyäänkin aasit ovat äänessä...
- On ihan totta
Kyllä aasit ovat Suomessa enemmistönä äänessä.
Tiehöylämies.
Iloitsen kiinnostuksestasi kristinuskon tapahtumiin!
Saulus Tarsolainen kohtasi todella ylösnousseen Kristuksen Damaskokseen vievällä tiellä, vaikka ihan sivuseikkana totean, että se puhuva aasi oli kyllä Vanhan Testamentin tapahtumia.
Uuden Testamentin kuvauksen mukaan Saulus koki kääntymyksen Damaskoksessa, josta joutui sitten henkipattona pakenemaan.
Sen jälkeen hän otti nimen Paulus(Paavali) ja hänestä tuli pakanoiden käännyttäjä vuosikausia kestäneitten lähetysmatkojensa yhteydessä.
Jumala on toki huumorintajuinen, kuten Jeesuksesta toteatkin.- raakkuna1
Hitman-1 esittää että Bileamin aasin kertomus kuuluisi vanhaan testamenttiin. Vaan eihän se niin ole, vaan ollaan uuden testamentin tapahtumissa. Ja kansa uskoi opetuslasten kertomuksiin, ja uusi kristinusko suorastaan riehaantui voimiinsa koko Israelissa.
- O_o
Mitenkään pilkkaamatta, mutta puhuva aasi ei ole aivan tavaton tänäkään päivänä. http://www.youtube.com/watch?v=Qs0RYK1o790
Tässä aasi puhuu hyvälle miehelle, jota moni pelkää ja toiset pitävät pahana, vaikka hän onkin kiltti ja lempeä.
Tässä videossa itse aasi on lempeä ja rakastunut mitä todennäköisemmin muslimiin.
http://www.youtube.com/watch?v=JPMZfxUeLvk - Don Curioso
Nostanpa tämän pääsiäiseen liittyvän aiheen tällä linkillä. http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/paasiaisperinteita-espanjasta---katso-paivan-pysayttavimmat-uutiskuvat/art-1288460582105.html
Näitä on mukava seurata paikan päällä. - You are, L
raakkuna1 oletko Sastamalasta?
- .......
Veikko Ennalan lempivirsi "Kirkasta oi Kristus meille".....
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1084711Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293443No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452400- 491524
- 361423
- 381246
- 141162
- 1641050
- 271048
- 6954