Lisäravinteet lyhentävät elinikää

IsoTiukkaVahva

Miten olette suhtautuneet tutkimuksiin, joiden mukaan lisäravinteiden käyttö lyhentää elinikää? Siis vitamiinien ja mineraalien käyttö lisäravinteina lyhentää elinajan odotetta.
Itse olen jo aikaa sitten siirtynyt ruuasta saataviin ravintoainesiin. Tarkoittaa sitä että tabut ovat vaihtuneet paljon vitamiineja, mineraaleja, antioksidantteja, fytokemikaaleja ja hyviä rasvahappoja sekä aminohappoja sisältäviin ruoka-aineisiin mm. superfoodiin. Itse asiassa saan niitä nykyään enemmän kuin silloin aiemmin lisäravinteista, ja kaiken lisäksi luonnolliset vitamiinit ym. imeytyvät paremmin. Tarkoittaa siis huomattavaa kaalien, sipulikasvien, juuresten, vihannesten/lehtivihannesten, maustekasvien, tuoreyrttien, itujen ja oraiden, palkokasvien, sitrus- ym. hedelmien, marjojen, sienien, levien, siementen, pähkinöiden ja mantelin, täysjyväviljan/alkioiden(100%), kylmäpuristetun kasvisöljyn lisäämistä ruokavalioon. Sekä mm. kalan, kananmunan, maitotuotteiden ja siipikarjan ja paistilihan lisäämistä.
Kaikki light ym. kevyttuotteet, mehukeitot, keinomakeutusaineet, proteiinipatukat ja muu roskaruoka tulee pitää minimissä.

8

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • superruoka

      Sinulla on kakkaa pyllyssä.

      • ruokabulkkia

        no on on..

    • "Siis vitamiinien ja mineraalien käyttö lisäravinteina lyhentää elinajan odotetta."

      -Kyseinen tutkimustulos on jo kumottu. Kannattaa lukea se kyseinen tutkimus OIKEASTI HUOLELLA, ni huomaat että verrokkiryhmät olivat lähinnä vitsi. ;)

      • totta se on

        Ei pidä paikkansa, vaan tämä megatutkimus kertoo yksiselitteisesti että lisäravinteiden käyttö lyhentää elinikää. Syitä ei voida vielä yksilöidä.

        Suosittelen perinteistä Kreetalaista ruokavaliota eli tätä tutummin Välimeren ruokavaliota kaikille, siitä saa maksimaalisesti ravintoaineita ja suoja-aineita sekä fytokemikaaleja, ja se pidentää tutkitusti elinikää. Synteettiset ja käsitellyt lisäravinteet ovat täyttä sontaa. Merilevää ei kannata tosin enää Fukushiman ydinvoimaonnettomuuden jälkeen syödä, ne sisältävät radioaktiivisia isotooppeja Kauko-idän ja Pohjois-Amerikan merivedestä hankittuina:(

        Erityisesti kannattaa syödä:

        * Kaaleja (parsakaali, kukkakaali, keräkaali, punakaali, ruusukaali ym.)
        * Sipulikasveja (kelta- eli ruokasipuli, punasipuli, valkosipuli, salottisipuli, purjo, ruohosipuli ym.)
        * Tomaatti- ja tomaattivalmisteita (paseerattu tomaatti, tomaattipyree)
        * Värikkäitä vihanneksia (paprikat ym.)
        * Lehtivihannekset ja tuoreyrtit (salaatit, pinaatti, basilika ym.)
        * Idut, versot ja oraat
        * Mausteyrtit (piparjuuri, chili, pippurit ym.)
        * Palkokasvit (herne, linssit ja pavut)
        * Sienet
        * Pähkinät ja kuorimaton manteli (ilman suolaa ja paahtamista)
        * Siemenet
        * Luumut kirsikat ja viinirypäleet
        * Sitrushedelmät (sitruuna, lime, greippi, appelsiinit ym.)
        * Muut hedelmät (omena, granaattimena, päärynä ym.)
        * Marjat (mustikka, puna- ja mustaherukka, marja-aronia, puolukka, karpalo, mansikka ym.)
        * Vihreä tee, Macha-tee (teet ilman maitoa), suodatinkahvi ja kaakaopavut & raakakaakao, punaviini
        * Merilevä ja makeanveden spirulina & chlorella levät (Fukushima laskeumavapaat)
        * Täysjyvävilja (vehnänalkio, täysjyväkaura, täysjyväruislimppu, täysjyväriisi, täysjyväpasta ja täysjyväcouscous)
        * Kylmäpuristettu neitsytoliiviöljy
        * Kananmunat keltuaisineen
        * Kala- ja merenelävät (äyriäiset ja nilviäiset)

      • totta se on
        totta se on kirjoitti:

        * Juurekset (mm. porkkana, punajuuri, retiisi, palsternakka ym.)
        * peruna (mieluiten tietenkin kuorineen, esim. Rosamunda-uuniperunat). Perunahan sisältää (varsinkin kuorineen valmistettu) huomattavan paljon ravintoaineita, toisin kuin luullaan, esim. enemmän kuin riisi tai pasta.

      • totta se on kirjoitti:

        Tämä "mega-tutkimus" on väärässä.

        Suosittelen, että perehdyt siihen itse tutkimukseen, etkä lehtien lööppeihin koskien kyseistä tutkimusta. ;)

      • salinMasalin
        TheOne kirjoitti:

        Tämä "mega-tutkimus" on väärässä.

        Suosittelen, että perehdyt siihen itse tutkimukseen, etkä lehtien lööppeihin koskien kyseistä tutkimusta. ;)

        Aloittaja on oikeassa, sun on turha jäpättää asiasta.
        Terveellinen ruoka hakkaa 1:0 kaiken maailman lisäravinteet, joista on pelkkää haittaa muille kuin kauppamiehille. Bodaaja saa samankokoiset lihakset pelkällä hyvällä ruokavaliolla kuin käyttämällä proteiinijauhoja, kreatiinia, maltodekstriiniä, mineraaleja ja synteettisiä vitamiineja. Se on fakta.

    • kakkalyhenee

      Kakkaa pyllyyn ja elämä ei lyhene!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      16
      457
    2. Näytät kivalta kun nukut

      *zoomaa palohälyttimen kameraa*
      Ikävä
      10
      412
    3. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      16
      347
    4. Arvaa mitä mies

      Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
      Ikävä
      3
      341
    5. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      13
      206
    6. Hyvää yötä

      Janne niminen mies🥰
      Ikävä
      1
      103
    7. 0
      90
    8. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      0
      90
    9. Kuinka moni palstalaisista on näin hyvässä kondiksessa

      76-vuotias rokkari Rick Springfield esittelee elämäntyyliään : https://www.youtube.com/watch?v=GbxHuNy6d68
      70 plus
      3
      67
    10. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      1
      61
    Aihe