Varhaiset kristityt olivat sekalainen ja moniääninen seurakunta

Tässäpä erittäin hyvä juttu pääsiäisen ratoksi:

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=76406:varhaiset-kristityt-olivat-sekalainen-ja-moniaeaeninen-seurakunta&catid=39:tiede-paauutinen-stt&Itemid=7

""– Esimerkiksi ristinkuolema oli toisille vain oikeusmurha ja viattoman hurskaan kärsiminen. Synkkä tapahtuma, jonka ylösnousemus voitti. Toiset taas löysivät siitä positiivisen merkityksen, jonka mukaan ristinkuolemalla oli syntejä sovittava merkitys, hän kertoo.""

Eri varhaiset uskovat tulkitsivat tapahtuman jotenkin ja sitten määrätty tulkinta voitti ja siitä tuli tapahtuman selitys.

""Kristinoppi onkin Räisäsen mukaan muotoutunut aikojen kuluessa siten, että on valittu, hylätty ja yhdistetty kilpailevia näkemyksiä. Kristinuskon tulevaisuus oli jokseenkin avoin vielä toisella vuosisadalla.""

Ja tähän perustuvat kaikki nykyiset lahkotkin.

""– Apostoli Paavali sanoi suoraan, että hän odottaa olevansa elossa Jumalan valtakunnan tullessa.

Kun se ei heti tullutkaan, odotus väljähtyi ja Jumalan valtakunnan toteutuminen siirtyi epämääräiseen tulevaisuuteen. Samalla nousivat etualalle nykyhetken kokemukset.""

Näitä "Suuria Pettymyksiä" on koko kristinuskon historia täynnä. Ja sitten on keksitty selitys, jolla pettymys on selitetty parhain päin ja elämä jatkuu.. jatkuu.. jatkuu ja jatkuu, ja aina välillä keksitään uusia selityksiä....

""Jeesuksen seuraajat ajattelivat eri lailla myös siitä, missä ja miten valtakunta toteutuisi. Tämä kysymys palautui Räisäsen mukaan jo siihen, että juutalaisuudessa oli tästä erilaisia näkemyksiä""

No tilanne ei ole muuttunut miksikään 2000 vuoden aikana. Versioita on niin monta kuin on selittäjääkin.

Mutta Räisäsen kirja on jälleen mainio ja kannattaa lukea, etenkin ajatuksen kanssa.

""Heikki Räisäseltä on viime vuonna ilmestynyt teos Mitä varhaiset kristityt uskoivat (WSOY)""

3

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huulluutta on monenl

      Kaikki narut käy todisteeksi, kunhan ei tarvitse asoitaan hoitaa Jumalansa kanssa.

      No, turhaahan se on yleensä aikaakaan kuluttaa tyhjän perään, koska hullu tyhjästä vääntää kättä.

    • pyh!

      Räisänen höpisee taas kerran typeriä satujaan.

    • bushmanni iski jälleen, tosin kuin tuulen viemää . . .

      ## Varhaiset kristityt olivat sekalainen ja moniääninen seurakunta.
      Tässäpä erittäin hyvä juttu pääsiäisen ratoksi: ##

      Pääsiäisessä on niin vahva sanoma, ettei sen ratoksi mitään tuulihattuja tahi tuulepesiä tarvita. Mutta varsinkin kun parjataan kristittyjä, maailman suurinta yhteenliittymää, sekalaiseksi seurakunnaksi, on syytä muistaa, kuinka hajanainen on yhtä suuri yhteenliittymä elikkä ISLAM. Jopa samassa maassa tappavat tosiiaan sunnit ja siiat. Eräs koulu Suomessa koetti vaatia islam-opetusta, kun krsitityilläkin on uskotoa. Mutta eivät päässeet yhteisymmärrykseen siitä, vaadittaisiinko siiaopettaja vaiko sunni vaiko jokin muu lukuisista vaihtoehdoista.

      Kun bushmanni parjaa sitä, että kristitty odottaa Jeesuksen takaisintuloa, niin kristinuskossa olennaista pitääkin olla se, että ollaan alati valmiita Jeesukselle.
      Silti Jeesuksen paluu kuninkaana yllättää ja seurakunnan ylösotto tapahtuu, kun sitä ehkä vähiten odotetaan.

      Luuk. 12:39
      Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä hetkellä varas tulee, hän ei sallisi taloonsa murtauduttavan.
      40 Niin olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee."

      Tämän takia Paavali korosti itsekin odottavansa Herran saapumista!

      Siunattua pääsiäisaikaa jokaikiselle lukijalle ja kirjoittajalle, toivoo Antti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      167
      4949
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1519
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1411
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1153
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      967
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      925
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      151
      824
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      747
    Aihe