Suomen uskon tunnustus

Uskontunnustus:

Iro-neito, impi neito,
kaunis neito kaunokainen
ikänsä piti pyhyyttä,
ajan kaiken oikeutta.
Marjanen mäellä huusi,
puolukkainen kankahalla:
"Tule, neito, poimimahan,
tinarinta riipimähän
kultasehen kuppihisi,
Vaskisehen vakkaseesi!"
Meni neito poimimahan,
sormussormi suoltamahan,
tinarinta, riipimähän,
vaskivyö valitsemahan.
Pani marjan huulillensa,
huulillensa, kielellensä.
Tuosta tyyty, tuosta täytty,
tuosta kohtu kohdustuipi,
paksuksi panettelipa,
lihavaksi liittelipä.
Saipa kolme poikalasta.
Yhden kohdun on väkeä.
Virkkoi vanhin synnynnältä:
"Olen vanhin Väinämöinen,"
Virkkoi keskin synnynnältä:
"Olen seppo Ilmarinen."
Virkkoi nuorin synnynnältä:
"Olen nuori Joukahainen."

Suosotka, soria lintu
läksi mertä luutimahan,
lainetta lakasemahan.
Lentelööpi, liitelööpi,
selvällä meren selällä,
lakijalla lainehella.
Yöt lentää lepyttelööpi,
päivät ilman istumatta,
etsivi pesän tilaista.
Kuhun kuoli Väinämöinen,
nosti polvensa merestä,
lapaluunsa lainehesta.
Tuopa sotka, suuri lintu
luuli heinämättähäksi,
pajupehkon pantavaksi.
Valoi vaskisen pesäsen,
muni kultasen munasen
Väinämöisen polven päähän.
Hauteleepi, käänteleepi,
niinkun sotka poikiansa,
tavi taimenuisiansa.
Vaka vanha Väinämöinen,
tietäjä iänikuinen
tunsi hiiltyvän hipiän,
katsoi polvensa palavan.
Lapaluuta liikahutti,
järähytti jalkojansa,
sydäntänsä syrjähytti.
Muna kuueksi mureni,
seitsemäksi sirpaloitui,
kahdeksaksi katkieli.
Mi munan ylistä kuorta,
yliseksi taivoseksi.
Mi munan alista kuorta,
alisiksi maailmoiksi.
Mi munassa valkiaista,
taivosehen päiväseksi.
Mi munassa ruskiaista,
taivoselle kuutamoksi.
Mi on pieniä muruja,
taivoselle tähtösiksi.

Tama on ehdotus uskontunnustukseksi Karhun kansalle, joka hakee virallista asemaa