Olen huomannut,että huumorintaju on kuolemassa suomalaisilta sukupuuttoon. Kaikkeen asiaan suhtaudutaan negatiivisesti ja ollaan pessimistisiä verrattuna ulkomaalaisiin. Toista ihmistä ennemmin moititaan, kuin kehutaan ja anteeksipyytäminen ja kiitoksen sanominen on vaikeaa ilman alkoholin vaikutuksen alaisena olemista. Jos suomalaisella on kaikki asiat hyvin, niin aletaan väkisin vääntää ongelmaa ja valituksen aihetta. Yleensä valituksen kohteena on toinen ihminen (työtoveri, kaveri,läheinen). Miksi positiivisuutta ei arvosteta? Miksi nauramista ja hymyilyä pienille ilon aiheille paheksutaan ja vähätellään,joka ei kuitenkaan loukkaa ketään? Suomalaisten ärsyyntymis- ja haavoittuvuuskynnys on siis aika matala.
Mikä Suomalaisia vaivaa?
10
98
Vastaukset
- dgjr
Niinpä niin.. Kuulin tilastotietoa, että 50-luvulla suonalaiset nauroivat päivässä keskimäärin 25-minuuttia, kun nykyään hädin tuskin edes 5 minuuttia. Ehkä elämä oli ennen jollain lailla helpompaa.Nykyään ollaan koko ajan suorituspaineen alla ja kaikki elinkustannukset ja rima on korkealla.
Tosin sotien aikaan keksittiin myös vitsejä paljon (kuulemma),vaikka jokainen päivä oli taistelua omasta hengestään. Oliko sitten niiden kertominen jotenkin ilmapiiriä ja pelkoa keventävää. En tiedä...- Että näin.
Odotettiin parempaa huomista, mutta ei sitä tullut.
Meille luvattiin kun hommaat ittelles hyvän koulutuksen, niin saat paremman elämän. Mutta mitä saimmekaan? Saimme velkaa vain enemmän.
- Selkeästi
Loispummikulttuuri on luonut synkän varjon ryöstettävän kansakunnan päälle.
- takapenkin vitutus
Koko porukka pitäisi pistää maalle oppimaan ihmisiksi. Niin tehtiin esim. Kamputseassa 1970-luvun lopulla. Siinä loiset saivat ansaitsemansa kohtalon.
- Samanlaista tuo on
ollut ainakin niin kauan, kuin itse olen elänyt eli viimeiset 44-vuotta vähintään.
Aina ollaan vittuilemassa, samaa paskaa vuodesta toiseen, eikä muutosta ole näkyvissä :( Olisipa syntynyt jhonkin muuhun maahan, vaikka sekasortoisessa tilassa tämä koko maapallo tuntuu nykyään olevan. - hyshysssss
Liittyykö tämä nyt siihen poistettuun viestiketjuun jossa väitettiin kuinka jotkut virkamiehet kokeilivat seksihuumeen vaikutusta toveriinsa ja salakuvasivat kaiken kun huumattu mies päätyi sänkyyn hänen seuraansa järjestetyn mustan naisen kanssa? Kun mies ei kiristyksestä huolimatta eronnut tehtävästään ja muuttanut pois paikkakunnalta niin video julkaistiin netissä.
Pienestä suututaan, eikö suomalaisilla ole enää mitään huumorintajua? - .
Suomalaiset ovat riitaisaa sakkia. Suomalaisuus on moittimista, syyttelyä, ärsyyntymistä ja kateutta. Mitä huumoria siinä pitäisi olla?
- iditootti
"Kaikkeen asiaan suhtaudutaan negatiivisesti ja ollaan pessimistisiä verrattuna ulkomaalaisiin. Toista ihmistä ennemmin moititaan, kuin kehutaan ja anteeksipyytäminen ja kiitoksen sanominen on vaikeaa ilman alkoholin vaikutuksen alaisena olemista."
Suomalaisilla menee edelleen helvetin hyvin ja naurua kyllä riittää. Lainaukseni ensinnäisessä lauseessa on kyseessä henkilö joka ei tajua sarkasmista mitään. Toisessa lauseessa ei tajuta, että liiallinen kehuminen saa ihmiset hyvin nopeaa itsekeskeisiksi kusipäiksi. Ihmisen ei pidä alkaa pyytelemään olemassaoloaan anteeksi, se on ihmiselle itselleen itsepetosta. Jos kuvitellaan, etä anteeksi pyytämällä voi pyyhkiä oman typeryyden pois niin alkaa ihmisen elo olemaan aika vitun kaukaa haettua soopaa, ja keikarointia.
Loppupuolella tekstiä puhuit alkoholisteista, niitä kyllä suomessa riittää, valitse seurasi paremmin. - kusiapina
meneppä ruskea ripulipaska siitä namibiaan
- Raksaduunari 55
Minua ainakin naurattaa jopa unissani, kun sain hyvä työpaikan ja palkka nousi kohisten.
Rahaa riitti reilusti yli oman tarpeen ja sijoitin osakkeisiin jotka tuottivat lopulta enemmän kuin palkkani.
Ostin osuuden firmasta jossa olin töissä ja se vasta osoittautui kultakaivokseksi.
Kaikki mihin kosken, tuntuu muuttuvan kullaksi.
Uusin aluevaltaukseni on kiinteistösijoitukset etelän lomakohteissa. Pienellä remontilla hintapyyntöä voi nostaa reilusti. En tosin halua vielä myydä asuntoja, sillä uskon hintojen nousevan aivan pian roimasti, joten olen vain vuokrannut asuntoja, pitäen aina toki yhden itsellä käytössä.
Töitä tämä vaatii, mutta siihen olen koko elämäni tottunut. Olen kyllä jo taloudellisesti riippumaton ja voin sanoa kuin Räikkönen, että lopetan heti kun lakkaa huvittamasta.
Toistaiseksi on vielä hemmetin hauskaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1245261Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303728No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452470Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv351715Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241624- 501588
- 411580
- 231501
- 141342
- 291333