Kataisen Vaalipuhe:

PM. Järki Kateissa

Anteeksi että kohtelemme kansalaisiamme kaltoin, jopa suurpääoman, pankkien, oikeuslaitoksemme, ja yritysbaronien kanssa yhteisvoimin.

On kuitenkin välttämätöntä, jopa ainoa ratkaisu, se että maamme omistus muutetaan tuhlaavasta miljoonan omistajan mallista oikeasti rationaaliseen harvan omistajan malliin.

Ei varmaan olla eri mieltä siitä, että ympäristön tila vaatii radikaaleja toimia saastuttamisen ja tuhlaamisen lopettamiseksi?

Monia keinoja käytämme tämän saavuttamiseksi, mutta kansalaiset voivat olla huoletta, sillä esikuvastamme Leninistä ja Trotskysta poiketen, emme murhaa ihmisiä. Emme myöskään luo hallituksen omistamia jättitiloja kuten Neuvostoliiton kolhoosit, vaan annamme kansalaisten pyynnöstä yksityiset omistaa kaiken.

Taktiikkamme muistuttaa mehiläisten savustamista pesästään, jotta hunajaan päästään käsiksi.

Ja esimerkki tuosta on mm. jätevesilaki, jossa perukan mummulta vaaditaan 6000 euroa laitteistoon, hoitamaan virtsansa ja ulosteensa "lain mukaisesti" maan uumeniin, tai sitten viemärijärjestelmään rikastuttamaan Pohjanlahtea tms.

Samaan aikaan 3 x 3 kilometrin alueella asuu 2 hirveä, 6 peuraa, 3 kettua, 45 jänistä, 9 villiintynyttä minkkiä, sekä sijainnista riippuen, 300 poroa tiettyinä aikoina vuodesta.

Miksi näille jättisaastuttajille ei luoda vessoja, tai vastaavaa?

Ainakin poronhoitajille pitäisi laittaa sakot, 100 euroa per poro ja vuosi luonnon saastuttamisesta, eh??!!

Minä, Jyrki Katainen, olen pahoillani että kansalaiset poistetaan omaisuudensa ääreltä näin härskisti ja julmasti, valtaapitävien toimesta. Tämä on kuitenkin sitä harmonisointia joka on pakollinen, koska olemme ylivelkaantuneet. Ulkomainen pääoma itkee kun puhtaita viljelyspeltoja ei enää löydy, eikä suuria metsä-alueita joille laittaa geenimanipuloituja kasveja kasvamaan.

Me Kokoomuksen valeporvaripuolueessa, olemme pääomakommunismin kätyreitä. Tämä on nyt rehellisesti tunnustettava, ja näin teenkin vastuuta kantaana isänmaallisena suomalaisena.

Olemmekin päättäneet että kaikki toimemme tähtää ukomaisten suuryhtiöiden vallan- ja omaisuudenkaappaukseen täältä.

Ajatelkaa kuinka paljon ihanaa kunniaa ja mainetta suomi saa vihdoinin, kun yli 300 miljoonaa kuluttajaa huomaa kaupan hyllyillä "maailman puhtainta luomuruokaa", suomen avainlipulla varustettuna.

Kun maamme pellot ovat kansainvälisen suurpääoman omistamia, ja kotimaiset, saastuttavat pienomistajat raivattu tieltä, voi tämä unelma suomesta maailman puhtaimpana maana toteutua.

Kiitos että äänestätte meitä, koska tiedätte että pidämme kotimaamme puolia.

5

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suojele huusseja ry.

      Kiitos luonnonsuojelusta. Luontoon ei kakat kuulu. Hirville, karhuille ja susille on tehtävä metsiin omat huussit. Samoin puiden latvoihin on laitettava linnuille omat paskapöntöt.
      Huussi ry. voisi rakentaa nämä luontoon kuuluvat huussit. Nehän rakentavat huusseja Afrikan savanneillekin.
      Huussi ry:n edustaja juhli itsenäisyyspäivää linnassamme (v.2010) afrikkalaisen huussiasiantuntijan kanssa niin hienosti, että tarvittiin jo poliisia ja ambulanssiakin. Tämä edustustehtävä kuvaa hyvin huussien tarpeellisuuden luontoon.

      • iuybtvrfcdxs

        Nykyään kaikesta pitää tehdä politiikkaa. Nämä on vain sellaisia syitä joilla kansalaisia voidaan kyykyttää. Mitään todellista tekemistä niillä ei luonnon suojeluna kanssa ole.

        Katalysaattori pudotti autojen häkä ja hiilivetypäästöt noin 1/10 osaan. Sen jälkeen tämä kymmennenys on vielä pudotettu uudelleen kymmenys osaan. Aivan oikein. Kaupunkiilma on parantunut, näiden ensimmäisten toimien myötä. Mutta ei parane enää autojen pakokaasupäästöjä pienentämällä mutta tähän edelleen tuijotetaan.


    • pahemminvointivaltio

      Olemme sopineet monista energiansäästöön tähtäävistä toimista. Työmatkat Suomessa voimme tehdä tulevaisuudessa polkupyörällä. Tavallinen kansalainen voi pitää autonsa mutta käyttön ja omistuksen verotusta nostetaan tiestön kulumisen vähentämiseksi. Kun omistus keskitetään ulkomaalaisille ja muutamalle suomalaiselle oligargille, voidaan henkilöliikenteen osalta lopettaa myös tieston ylläpito kokonaan ja vain raskas liikenne sallitaan. Matkustamista tarvitseva omistajaeliitti voidaan kuljettaa valtion kustannukella helikopterilla paljon halvemmalla kuin ylläpitää kymmenien tuhansien kilometrien mittaista tieverkkoa, jota työväen luokka myös kuluttaisi. Rautatetieverkkoa pidetään yllä, jotta voimme myydä luonnonvarojamme ulkomaille. Kotitalouksien sähkäveroa nostamme, jotta teollisuudelle riittää edullista energiaa. Tavoitteena on leikata sirtoverkkoa rasittava yksityinen sähkönkulutus alle 10%:iin kokonaiskulutuksesta ja saavuttaa sähkössä yliomavaraisuus, jotta sähköä riittää myös myyntiin.

      Taloudellisesti tulee edullisemmaksi tuoda uusia kansalaisia ulkomailta kuin synnyttää ja kasvattaa kallista palkaa vaativia suomalaisia. Ulkomaalaiset ovat kielitaitoisiakin. A. Stubb on selvittänyt, että suomen kielinen koululaitos voidaa näin lopettaa jo 20 v päästä tarpeettomana ja siirtyä englannin kieliseen ja ruotsin kieliseen koulutukseen. Suomen ja venäjän kielen käyttö tullaan tällöin kriminalisoimaan ruotsalaisia loukkaavana. Yleisradion kustannuksista säästöä kertyy myös 50%, kun suomenkielinen tuotanto voidaan vidonkin lopettaa. Huolehtiaksemme kansainvälisistä ihmiskauppasitoumukista joudumme houkuttelemaan miljoonia työperäisiä maahanmuuttajia mm. kiinasta ja filippiineiltä suorittavaan ruumiilliseen ja henkiseen työhön, johon pakolaisstatuksella tulleita ei voida velvoittaa. Valtion budjetin tasapainoitamme myymällä kansalaisomaisuutta ulkomaalaisille sijoittajille, sosialisoimalla yksityishenkilöiden omaisuuden, korottamalla veroja, ottamalla käyttöön vauva- ja vaippaveron ympäristön suojeluun ja päästökiintihöin vedoten. Jokaisesta suuryhtiön palkollisesta teemme motivoituneen yrittäjän, joka voi työskennellä ilman työaikalainsäädännön rajoituksia 24 h/vrk ainoalle asiakkaalleen maksamalla kiinteän vuotuisen veron. Yritäjä tulee vaalikaudella saamaan täyden vapauden sopia asiakassuhteensa ehdoista asiakkaansa kanssa ilman että valtiolla tai ulkopuolisilla järjestöillä on oikeus puuttua sopimuksen sisältöön. Valtiovalta taas huolehtii, että suuryrityksillä on mahdollisuus kilpailuttaa alihankkijansa maaimanlaajiuisesti ja valtio tarvittaessa tukee EU:n ulkopuolelta värvättäviä uusia yrittäjiä kuljettamalla ne Suomeen ja tarjoamalla heille ilmaisen ylöspidon.

      Jyrki Katainen, Ville Niinistö, Alexander Stubb

      • * Manne *

        Siinäpä ne. Varsinaiset maanpetturit kuka minkäkin naamion takana.


    • Mitä se nyt

      tuollaisia on mennyt sanomaan...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4572
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3393
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2380
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      39
      1418
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1343
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1196
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      978
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe