Hirviökala HELVETІSTÄ kylvää TERRORIA!

Muutamaan Yhdysvaltain osavaltion vesistöä piinaa ikävä vitsaus. Vierasperäinen kalalaji käärmeenpää on levittäytynyt muun muassa Marylandiin eikä siitä päästä hevillä eroon. Käärmeenpään pelätään syrjäyttävän alkuperäiset lajit.

Käärmeenpäät, joita kutsutaan myös nimellä "kala helvetistä" voivat kasvaa jopa metrin pituisiksi ja painaa toistakymmentä kiloa. Ne voivat elää vähähappisessa vedessä ja selvitä kuivalla maalla jopa yli vuorokauden. Käärmeenpäiden tiedetään myös siirtyneen maata pitkin lammikosta toiseen.

Käärmeenpäät elävät makeissa vesissä Aasiassa ja Afrikassa. Niitä on kuitenkin levinnyt Yhdysvaltoihin ihmisten myötä. Jotkut ostavat niitä akvaariokaloiksi ja päästävät vapauteen, kun kala ei miellytäkään.

Ikäviä käärmeenpäistä tekee se, että ne ovat erittäin aggressiivisia eikä niille löydy Amerikasta luontaisia vihollisia. Muniaan puolustaneiden käärmeenpäiden tiedetään jopa tappaneen ihmisiä. Käärmeenpäiden pelätään valtaavan muiden kalojen lisääntymispaikat ja syrjäyttävän ne lopulta. Ne myös tappavat aggressiivisuutensa vuoksi runsaasti muuta eläimistö.

- Emme halua käärmeenpäitä vesiimme, Marylandin luonnonvaraviraston (DNR) johtaja Don Cosden sanoo.

DNR onkin käynnistänyt kampanjan, jossa kalastajat saavat 200 dollarin (noin 150 euron) suuruisen lahjakortin kalastusliikkeeseen jokaisesta tappamastaan käärmeenpäästä.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012040915427257_ul.shtml

Käärmeenpää, terrorin lähettiläs, voi iskeä koska tahansa, missä tahansa. Voit juosta, mutta sinä et voi paeta.
30715
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

No nyt löytyi rahaisa työ onkijoille! 150 Euroa per KALA! Joko järjestetään tienaamismatkoja Marylandiin?

Äänestä
  • Jenkkisivuilla hehkutetaan että kalat eivät tule katoamaan ehkä koskaan. Eli töitä riittäisi. Seuraavaksi pitääkin katsoa missä päin tällainen avokätinen Maryland sijaitsee?

    Näköjään sama osavaltio jossa on mm. Washington. Voisi siis asua vaikka manhattanilla, ja käydä kalastamassa, ja tienata..

    lasketaampa. 2 KALAA PÄIVÄSSÄ keskimäärin, 20 päivää kuukaudessa (säät, muuta tekemistä, jne)

    40 kalaa kuukaudessa tekisi 8000 dollaria palkkaa, n. 6000 euroa.

    Äänestä

  • Mainittiinkohan artikkelissa se pikkuseikka, että palkkion saa kalastustarvikeliikkeen lahjakorttina?

    Äänestä

  • Ilonpilaaja. kirjoitti:

    Mainittiinkohan artikkelissa se pikkuseikka, että palkkion saa kalastustarvikeliikkeen lahjakorttina?

    Ei haittaa. Kun järvet ovat jäässä, voi sitten käydä myymässä sata paria kumisaappaita, ja 50 eräpukua "sopivalla katteella". Tai 5 erämaamönkijää.

    Kunhan pormestarin serkku saa rahansa kalakaupassaan, se on pääasia.

    Äänestä

  • Joo mutta kirjoitti:

    Voi, mutta kyllä se jälleenmyynti jo käy työstä.

    Siihen voi valjastaa alan jälleenmyyntifirman. Vaikka se kauppa josta sai ostaa tavarat niillä kupongilla. Haittaako myyjää jos tienaa kahdesti samoista kamoista? Keneltä se olisi pois, valmistajalta korkeintaan?

    Ikkunaan että ALE, tarjoustuotteet -30%, ja vielä 5% katteena kauppiaalle.

    10 000 dollarin kuukausitienestistä jäisi vielä 6500 dollaria käteen. Onko se paremmin kuin 10 donaa tienaava pakollisten maksujen ja verojen jälkeen?

    Äänestä

  • Ei niin Vaikeaa? kirjoitti:

    Hirviökalan metsästäjillä on olemassa sellainen riski, että joutuu kalanruoaksi. Dollarit eivät lohduta kun istut jalattomana rullatuolissa.

    Äänestä

  • On olemassa riski... kirjoitti:

    Hirviökalan metsästäjillä on olemassa sellainen riski, että joutuu kalanruoaksi. Dollarit eivät lohduta kun istut jalattomana rullatuolissa.

    Tätä varten on olemassa suojavarustuksia. Kysy vaikka lätkänpelaajilta, tai armeijan hepuilta?

    Tuossa armeija-tason jalkasuojus, 10 donaa.

    http://www.denbigharmysurplus.co.uk/army-stores/Leg-Armour-Knee-Shin-Pad.html

    Äänestä

  • SuperHaukiSeikkailu? kirjoitti:

    Jenkkisivuilla hehkutetaan että kalat eivät tule katoamaan ehkä koskaan. Eli töitä riittäisi. Seuraavaksi pitääkin katsoa missä päin tällainen avokätinen Maryland sijaitsee?

    Näköjään sama osavaltio jossa on mm. Washington. Voisi siis asua vaikka manhattanilla, ja käydä kalastamassa, ja tienata..

    lasketaampa. 2 KALAA PÄIVÄSSÄ keskimäärin, 20 päivää kuukaudessa (säät, muuta tekemistä, jne)

    40 kalaa kuukaudessa tekisi 8000 dollaria palkkaa, n. 6000 euroa.

    !!!

    Äänestä

Tuo kalalaji on todellakin subtropiikin vesistöihin ja jokiin kuuluva tappaja, jonka evoluutio on kestänyt miljoonia vuosia. Ja alkuperäisissä vesistöissä se tunnetaan kohtalaisen hyvin samaan tapaan kuin hauki suomessa. Ja voin vakuuttaa että tuo Marylandin luonnonvaraviraston Johtaja on liioitellusti asialla, ja palkkio summa yhden kalan kohdalla 200 dollaria tulee johtamaan melkoiseen palkkion kalastukseen, joka ei ole käytännössä mahdollista suorittaa jatkossa, sillä Marylandin väki tietää että käärmepääkalan onnistuu pyytämään tavallisella virveli kalastusvälineellä. Ja tuolloin lunastettavat palkkiosummat
tulevat olemaan ylitsekäyviä suoritettavaksi.

Äänestä
  • Sama osavaltio missä Washington, ja isokenkäisten lapsien halutaan uivan siellä eliitti-suvun järvenrantatilan puitteissa. Eli sekä rahaa että motivaatiota löytyy. En usko että dollarin puutteeseen kaatuu?

    Äänestä

  • Tarkistus: kirjoitti:

    Sama osavaltio missä Washington, ja isokenkäisten lapsien halutaan uivan siellä eliitti-suvun järvenrantatilan puitteissa. Eli sekä rahaa että motivaatiota löytyy. En usko että dollarin puutteeseen kaatuu?

    Washington ei ole Marylandissa eikä missään muussakaan osavaltiossa, vaan se on suoraan Yhdysvaltain kongressin alaisuuteen kuuluva liittopiiri.

    Marylandiin kuuluu ainoastaan osa Washingtonin esikaupunkialueesta.

    Äänestä

  • Se kala ei ole kotoisin SUBtropiikista, vaan tropiikista, mutta sitähän sinä et pilvipäiten voi tajuta. Kyseessä on kaksi ihan erilaista ilmastovyöhykettä. Terveisin poliisi Tampereelta.

    Äänestä

Tappakaa valaat !!!

Äänestä
  • Muistakaa että käärmeenpään poikasia ei sitten saa laskea vesistöihin siellä tienestien toivossa, sillä nyt puhutaan rikkaiden kesämökkijärvistä.

    OK, lupaattehan?!

    Äänestä

  • Vanno Biblian nimeen kirjoitti:

    Muistakaa että käärmeenpään poikasia ei sitten saa laskea vesistöihin siellä tienestien toivossa, sillä nyt puhutaan rikkaiden kesämökkijärvistä.

    OK, lupaattehan?!

    Eräs ravintoa tarjoaa käärmepääkaloja menuksi. Tarjoaa ostamaan niitä. Tämä ravintoloitsija ei halua myydä uhanalaisia kaloja, vaan nimenomaan vieraslajeja jotka ovat riesaksi.

    "..Sure Alewife is a tavern and, after a few, some patrons will eat anything…even the slimy, toothy Franken fish? They will when Chef Wells spices it up into main courses and bar food. Ethically, this Chef refuses to serve to over-harvested fish, as they become the new fish fad, like Chilean Sea Bass. Instead he chooses to serve invasive fish like Blue Catfish. No mad media attention for the whiskered bottom dweller. But sautéed Snakehead was served up with a side of major media coverage. DC’s WTOP radio put Wells’ dishes on the news menu, further driving up dinner appetite. “I like to serve them as the best way to control the population, creating demand…start in the restaurant and the media will help to get the commercial fishermen involved with another revenue stream.”

    http://www.oldtowncrier.com/archive/1443-snakeheadsits-whats-for-dinner

    Äänestä

  • Vanno Biblian nimeen kirjoitti:

    Muistakaa että käärmeenpään poikasia ei sitten saa laskea vesistöihin siellä tienestien toivossa, sillä nyt puhutaan rikkaiden kesämökkijärvistä.

    OK, lupaattehan?!

    Muistakaa sitten että jos pyydystätte eri osavaltiosta näitä käärmeenpäitä, ja lunastatte "korvauksen" Marylandista, on tämä petos!

    Äänestä

Suomeen jenkkien ansiosta hirviöitä jotka ovat suoraan helvetistä.

Äänestä

Meillä suomessa taas vastaavasti hirviösuomenhurri helvetistä tappaa suomalaisia.

Äänestä

Höh, taas mollataan ihan turhaan vieraslajia. Koettakaa nyt hyvät ihmiset ymmärtää että tämän luontokappaleen lajityypillinen raatelu ja tappaminen kuuluu sen elonjäämiskulttuuriin, eikä sitä sovi arvioida länsimaisten subjektiivisten arvoväritteisten raybanien läpi. Tämäkin tulokas kyllä kotoutuu kun sen kotouttamistoimiin vain allokoidaan riittävä määrä tylsämielisten läskiperse-veronmaksajien taaloja ja tuotetaan riittävä määrä Hollywood-hömppäviihdettä, jossa tämä laji on sankarina pääosassa. Kaikki muut kannanotot tullaan leimaamaan vihapuheeksi siionistiomisteisen median toimesta.

Äänestä
  • Joo kyllä tuon kalan nimittäminen käärmepääksi on jo pahimman luokan akvafoobiarasismia! Sano Leninin Sanoneen?!

    Äänestä

  • Minun arvoväritteiset Ray-Banini ovat ruskeat, joten niiden läpi katsottuna jokainen ihminen näyttää kauniin ruskealta.

    Äänestä

syödä?Niistähän sais paljon kalapuikkoja.Sit vaan myyntiin
Suomalaisena delikatessina jenkkilässä.

Äänestä

Hel/vetistä levittäytyy samaan aikaan vapaaseen ja demokraattiseen eurooppaan yhteiskuntajärjestelmä, joka on niin-ikään aasialaista perua.

Se on totalitaarinen järjestelmä, kuten lähisukulaisensa kansallissosialismi ja kommunismi. Se ei ole pelkästään juutalaisvastainen, vaan avoimen rasistinen myös nk. "kafiireita" kohtaan, joiksi se katsoo nk. kristityt, uskonnottomat ja ateistit.

Se on rasismin lisäksi myös imperialistinen, sillä sen perus-doktriiniin kuuluu koko maailman valtaaminen ns. Maailmanlaajuisen Islamilaisen Kalifaatin alaisuuteen.

Suomen valtaa-pitävä kulttuurimarxilainen eliitti kannattaa avoimen agressiivisesti kyseisen yhteiskuntajärjestelmän valtaanpääsyä maassamme. Tämä käy ilmi mm. siitä, että n. 93% kaikista Suomeen haalituista pakolaisista ovat kyseisen yhteiskuntajärjestelmän edustajia.

Suomalaista poliittista valta-eliittiä ja itämaista imperialistista yhteiskuntajärjestelmää yhdistää yhteinen vihollinen: Kristin-uskosta voimansa saava vapauden, rauhan, ja tasa-arvon käsitys, johon koko länsimainen demokratia pohjautuu.

Äänestä

suomalainen versio hirviökalasta.

Äänestä

Vaarallinen on tuo Käärmepäinen hirviökala mutta on suomenkin mutautunut eräs erittäin vaarallinen alkuperäislajia syrjäyttävä laji !

Suomen vaarallisin otus on varmaan Siiderivalas joka pariutuu enimmäkseenvierasperäisten lajien kanssa ja josta seuraa se että suomen alkuperäislaji katoaa lyhyen ajan sisällä .

Esimerkinä voi osoittaa vaikkapa Vesikko , se katosi lyhyen ajan sisällä Minkin aikaan saannoksena eikäsitä ikinä enää tullä näkemään suomen luonnossa jossa riehuu nyt Minkit .!

Äänestä

Minkkejä pyydetään häkki-loukuilla ja heti-tappavilla-loukuilla. Päinvastoin kuin siiderivalaissa loisivaa kantaväestön syrjäyttävää lajia tuetaan, ruokitaan ja hoivataan. Onhan se rauhoitettu-, joskaan ei missään tapauksessa uhan-alainen laji.

Äänestä

Tuolla hinnallahan niitä kannattaa alkaa kasvattamaan lohien sijaan. Ei muuta kun häkit järville ja huolehtia kalojen riittävästä ravinnonsaannista.

Äänestä

lol

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Kauhua ja kuolemaa kirjoitti:

Muutamaan Yhdysvaltain osavaltion vesistöä piinaa ikävä vitsaus. Vierasperäinen kalalaji käärmeenpää on levittäytynyt muun muassa Marylandiin eikä siitä päästä hevillä eroon. Käärmeenpään pelätään syrjäyttävän alkuperäiset lajit.

Käärmeenpäät, joita kutsutaan myös nimellä "kala helvetistä" voivat kasvaa jopa metrin pituisiksi ja painaa toistakymmentä kiloa. Ne voivat elää vähähappisessa vedessä ja selvitä kuivalla maalla jopa yli vuorokauden. Käärmeenpäiden tiedetään myös siirtyneen maata pitkin lammikosta toiseen.

Käärmeenpäät elävät makeissa vesissä Aasiassa ja Afrikassa. Niitä on kuitenkin levinnyt Yhdysvaltoihin ihmisten myötä. Jotkut ostavat niitä akvaariokaloiksi ja päästävät vapauteen, kun kala ei miellytäkään.

Ikäviä käärmeenpäistä tekee se, että ne ovat erittäin aggressiivisia eikä niille löydy Amerikasta luontaisia vihollisia. Muniaan puolustaneiden käärmeenpäiden tiedetään jopa tappaneen ihmisiä. Käärmeenpäiden pelätään valtaavan muiden kalojen lisääntymispaikat ja syrjäyttävän ne lopulta. Ne myös tappavat aggressiivisuutensa vuoksi runsaasti muuta eläimistö.

- Emme halua käärmeenpäitä vesiimme, Marylandin luonnonvaraviraston (DNR) johtaja Don Cosden sanoo.

DNR onkin käynnistänyt kampanjan, jossa kalastajat saavat 200 dollarin (noin 150 euron) suuruisen lahjakortin kalastusliikkeeseen jokaisesta tappamastaan käärmeenpäästä.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012040915427257_ul.shtml

Käärmeenpää, terrorin lähettiläs, voi iskeä koska tahansa, missä tahansa. Voit juosta, mutta sinä et voi paeta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu