Orjuus nykypäivänä
Vaikka orjuus on kaikkialla maailmassa virallisesti kielletty, on esitetty arvio, että orjia olisi tällä hetkellä eri puolilla maailmaa 27 miljoonaa. Kansainvälisen orjuutta vastaan taistelevan Anti-Slavery International-järjestön mukaan nykyajan orjuutta on ihmiskauppa eri muotoineen:
Sidonnainen työ: ihmiset ottavat lainaa, mikä voi johtaa perheen orjuuttamiseen sukupolvien ajaksi. Sidonnainen työ koskee miljoonia ihmisiä. Esimerkiksi Intiassa arvioitiin vuonna 1996 olleen 15 miljoonaa lasta tässä asemassa, vaikka maan lainsäädäntö kieltää sidonnaisen työn.
Pakkoavioliitot: naiset ja tytöt pakotetaan naimisiin.
Pakkotyö: vähintään 12,3 miljoonaa ihmistä pakotetaan väkivallalla, muulla rangaistuksella tai näiden uhalla työhön.
Syntyperään liittyvä orjuus: ihmiset joko syntyvät orjaluokkaan tai kuuluvat ryhmään, jota pidetään orjatyöhön soveltuvana. Nigerissä vähintään 43 000 ihmistä on orjina syntyperänsä takia.
Lapsityön pahimmat muodot: arviolta 179 miljoonaa lasta tekee työtä, joka on terveydelle ja hyvinvoinnille vahingollista.
Lapsisotilaat: arviolta 300 000 lasta on väkivallalla orjuutettu sotatoimiin eri puolilla maailmaa.
Onko Suomessa tai EU:ssa orjia?
10
79
Vastaukset
- Unohditko sinä
tarkoituksella vai tietämättömyyttäsi nämä 9€ "palkalla" tuottavaa työtä yrityksille tekevät orjat? Joita Suomessakin on hävyttömän paljon. Ketäänhän he eivät tunnu kiinnostavan, kuten ei sinuakaan tunnu.
- paha ongelma
Ihmiskaupalla tienataan EU:ssa 2,5 Mrd € / vuosi ja uhreja Euroopassa on n. 140 000 ihmistä.
- Kansan Vastaisku!
Irlannissa 85% kiinteistöomistajista KIELTÄYTYIVÄT maksamasta
kiinteistöveroa!
Katso Kaiser Report, jossa kerrotaan valtioita lahtaavista bankstereista, ja ihmisten vastarinnasta velkaorjuutta vastaan. Onko Irlanti ensimmäinen valtio EU:ssa, joka onnistuu lyödä hampaat kurkkuun valtionmurhaajilta/bankstereilta? - Kaiser Report
Kansan Vastaisku! kirjoitti:
Irlannissa 85% kiinteistöomistajista KIELTÄYTYIVÄT maksamasta
kiinteistöveroa!
Katso Kaiser Report, jossa kerrotaan valtioita lahtaavista bankstereista, ja ihmisten vastarinnasta velkaorjuutta vastaan. Onko Irlanti ensimmäinen valtio EU:ssa, joka onnistuu lyödä hampaat kurkkuun valtionmurhaajilta/bankstereilta? - velkaorjuus
Kaiser Report kirjoitti:
Kuinka paljon Suomessakin on velkaorjuutta josta ei tunnu olevan ulospääsyä.
Orjan tunnistaa nöyryydestä.
- joillakin pyyhkii hy
Velkaorjia ja työnorjia, pitää painaa kielivyönalla, ja köyhyys ei kun lisääntyy, siitä pitää varsinkin huolen nykyisin EU:n byrokraatit ja pankkikoijarit.
- pahimmat:
Eri puolilla maailmaa töissä kiertäneenä yllätyksekseni törmännyt räikeimpiin ja härskeimpiin ihmiskauppoihin Ranskassa. Itäeuroopasta ja esim Moldoviasta huijaamalla tilatut tai väkisin / puoliväkisin kuskatut naiset laitetaan pakkotöihin.
Passi pois, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, hyvännäköiset seksitöihin ja huonomman näköiset tehtaisiin. Sitten kun naiset ovat ihan loppu, ne jotka eivät ole kuolleet tai tehneet itsemurhaa lähetetään taskut tyhjinä ja mielenvikaisina joko takaisin tai kuopataan paikan päällä mikäli heistä on odotettavissa harmia.
Nuo ihmiset ovat niin loppu että suurin osa ei uskalla edes puhua avun tarpeesta. Yhtä rohkeaa nuorta Moldovalaista naista olisin auttanut pakenemaan Suomeen mutta hän katosi pari päivää ennen sovittua siirtoa.
Meininki on niin karua että sitä ei sinisilmäinen pohjoisen ihminen uskoisi edes todeksi vaikka näkisikin. Sellaista et nää elokuvissakaan.
Muita pahuuden keskittymiä tästä lähistöltä löytyy Virosta ja Kyprokselta. Turismi tulisi lopettaa kokonaan kyseisiinkin maihin eettisyyden vuoksi.
Lisää löytyy Unkarista, Romaniasta, Serbiasta ja Kroatiasta sun muualta... Eurooppa on karuimman ihmiskaupan keskus.- karu EU
Veikkaan että tänä päivänäkin löytyy Suomestakin orjuutta.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8582991
- raksalla tapahtuu
Tuossa kymmenen vuotta sitten ennenkuin näistä asioista alettiin Suomessa puhua niin stadissa oli joillakin rakennuksilla noin kymmenen hengen porukka mustia rotevia miehiä jostakin pimeimmästä afrikasta jotka eivät osanneet sanaakaan Suomea eikä englantia.
Heidän johtajansa oli "orjakauppiaaksi" nimetty Suomalaismies joka kulki työmailla siirtomaaherra vaatteissaan ja komenteli pontevasti tuota porukkaa jollakin oudolla kielellä.
Koko remmi oli myyty työmaalle apumiehiksi muutamalla kympillä / tunti.
Työmaat joissa nämä työskentelivät eivät olleet mitään syrjäisiä kohteita vaan Helsingin ja Espoon suurimpia ja merkittävämpiä kohteita.
Kaikkia vaan kovasti nauratti tuo touhu. Todellisuudessa kyse oli räikeästä hyväksikäytöstä ja veronkierrosta. En nyt ihan orjuudeksi sanoisi kuitenkaan koska kaverit saivat jonkinnäköisen palkan ja kimppa-asunnon.
Jotkut virolaisporukat majoittuvat tänä päivänäkin työmaille tuotujen vaahtomuovinpalasten päälle yöpymään työpäivän jälkeen. Kilpaile siinä kustannuksissa Suomi-poika heidän kanssaan... - näinon
Merkittävin ero halvalla työvoimalla ja orjuudella on se että ensinmainittu maksaa itse asumisensa ja ruokansa kun taas jälkimmäisessä sen tekee työnantaja. Ennenpitkää lopputuloksena on se että molemmat maksavat työnantajalle suunnilleen yhtä vähän ja antaa yhtä antoisan elämän työntekijöille. Päivä päivältä orjuuden ja työnteon ero tulee pienenemään ja tuloerot senkun paisuvat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1225115Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303658No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
- 411560
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241504- 231391
- 141292
- 271198
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221117