Kirkon taloudellinen kurjuus pahenee

"Evankelisluterilaisen kirkon ylimääräinen eläkerahastomaksu uhkaa seurakuntien taloutta. Ensi vuoden alusta alkaen seurakuntien kirkollisverotuloista osa tarvitaan turvaamaan kirkon työntekijöille riittävä eläke. Tavoitteena on kerätä kymmenen miljoonaa euroa vuodessa seuraavien kymmenen vuoden ajan. Kirkko ryhtyi kasvattamaan eläkerahastoaan verraten myöhään, vuonna 1991. Tähän asti eläkerahat on kerätty siten, että seurakunnat ovat maksaneet tietyn prosentin palkoistaan eläkerahastoon. Kirkon eläkerahaston varat riittävät tällä hetkellä hieman yli kuuden vuoden eläkemenoihin. Eläkevakuutettuja kirkon keskusrahaston eläkelaitoksessa on noin 20 000.

Kirkon keskusrahaston johtaja, kirkkoneuvos Leena Rantanen kertoo, että kirkolliskokous päättää eläkerahastomaksun ensi vuoden prosentin marraskuussa.

– Kirkolliskokous ennakoi määräksi 1,2 prosenttia kirkollisverotuloista, mutta jopa viisi prosenttia on päätösten mukaan mahdollinen, hän kertoo.

Uuden maksun myötä seurakuntien talous tiukkenee entisestään.

– Nyt on todella ryhdyttävä elämään suu säkkiä myöten, sanoo Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän talousjohtaja Irma Hokka.

Vuonna 2010 hieman yli 300:sta seurakunnasta noin joka kolmannella tulot eivät riittäneet edes juokseviin menoihin. Köyhimmät seurakunnat ovat saattaneet myydä omaisuuttaan tai osa-aikaistaa työntekijöitään saadakseen raha-asiansa kuntoon. Kirkkohallitus ei juuri voi auttaa vähävaraisimpia seurakuntia. Verotulojen täydennykseen ja harkinnanvaraiseen avustukseen on käytettävissä yhteensä kaksi ja puoli miljoonaa euroa."

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/332306/Seurakuntien kirkollisverotuloja menee uuteen elakerahastomaksuun
22219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Järjestelykysymys. Itse kirkko on sääntönsä rahanjaosta määrittänyt, itse se voi ne myös muuttaa. Ihan turhaa ruikutusta tuollainen.

Äänestä

No höh. Kirkon päättäjät ja talousihimiset ovat näköjään tiedottomia tämän palstan uskovaisten viisauksista, heidän mukaanhan pienet eromäärät ei tunnu millään tavalla kirkon taloudessa, koska kirkko on äärettömän vauras.

Kuuden vuoden eläkkeisiin riittävä kassa on aika vähän, kun ottaa huomioon että kyse on kuitenkin henkilöstöstä jota odottaa ikuinen elämä, siinä sitä eläkeaikaa riittää ihan äärettömästi.

Äänestä
  • Tappiolla näyttää porskuttavan.

    Äänestä

Tilanne kirkon eläkejärjestelmän kannalta tulee jatkossa vain huononemaan. Kirkosta eroaminen vain jatkuu ja kirkon talous onkelmat vain pahenevat. Kirkko joutuu ajamaan alas toimintaansa ja supistamaan työntekijämääräänsä. Tästä seuraa se, että yhä vähemmällä työntekijämäärän työeläkemaksuilla pitää yrittää kustantaa yhä kasvavan eläkeläisten määrän eläkkeet. Yhtälö on kirkon eläkejärjestelmän kannalta mahdoton. Ei ihme, että kuppauskatto kirkollisveroihin on asetettu niinkin ylös kuin viiteen prosenttiin.

Äänestä

Pistin jo lehden sytykkeiksi, mutta Länsi-Savo-lehdessä oli pääsiäistä ennen juttu Pertunmaan seurakunnasta, joka painiskelee talousvaikeuksien edessä. Pohtivat muun muassa omistamansa saaren ja muun omaisuuden myymistä. Mielenkiintoista jutussa oli se, että viime vuonna seurakunta teki itse asiassa ylijäämäisen tuloksen, mutta talous on silti niin kuralla, että seurakunta on pahoissa vaikeuksissa. Tosin ylijäämä selittyi suurelta osin seurakunnalle testamentatulta suurperinnöltä.

Erojen vaikutus alkaa näkyä siellä täällä.

Äänestä
  • Niin ja samassa mainittiin, että seurakunta oli joutunut jopa ottamaan kulutusluottoa.

    Äänestä

  • Kulutusluottoa kirjoitti:

    Niin ja samassa mainittiin, että seurakunta oli joutunut jopa ottamaan kulutusluottoa.

    Ei sentään pikavippiä vielä. Ehkä kohta sekin on jo todellisuutta.

    Äänestä

Evlut kirkolla on nyt 21 000 työntekijää. Jos vaikka 10 vuoden päästä määrä on pudonnut viidellä tuhannella 16 000:een, niin ei noilla eläkkeitä makseta.

Äänestä

Älä hätäile aloittaja!

Kirkkoon liittyy koko ajan enemmän ja enemmän jäseniä samaan aikaan kun erot putoavat kolmannekseen parin vuoden takaisesta.

2010 kirkkoon kuuluvien määrä väheni yli 60 000 ihmisellä, viime vuonna enää alle 30 000 ihmisellä. Ensi vuonna kirkkoon kuuluvien määrä nousee jo kasvuun.

Vuonna 2010 erosi 84110 ihmistä.

Viime vuonna erosi 46502 ihmistä eli erot laskivat vuoteen 2010 verrattuna 44,7%.

Ja jälleen erot ovat pudonneet viime vuodesta reilun neljännesvuoden jälkeen 40%, eli tänä vuonna eroja arvioidaan tulevan n. 30000-35000.

Erot saattavat siis tänä vuonna syöksyä jopa 70% alaspäin verrattuna vuoteen 2010!

http://eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/

Äänestä
  • 70% väheneminen eroissa tarkoittaa että loppuvuonna tulee eroamaan yhteensä ~6350 ihmistä. No saahan sitä uskoa jos haluaa, eikai se eroa niin paljoa jonkun ison kaverin uskomisesta. :D:D

    Ja se 40% alenema eroissa tarkoittaisi että loppuvuonna eroaisi enään 20 000, joka voi tulla pelkästään jostain homo-kohusta tai yle-verosta.

    Äänestä

  • Tuon tutkimuksen mukaan 55.3% ei uskonut jumalaan. Jos joku ihminen ilmoittaa ettei tiedä uskooko jumalaan vai ei, niin eihän hän silloin usko. Vain positiivisesti kyseiseen kysymykseen vastanneet uskoo jumalaan.

    Äänestä

Kirkon talous on niin kuralle, että seuraavan kolmen vuoden sisällä koko homma räjähtää totaalisesti käsii. Kirkko on joutumassa jatkuvaan sopeutuskierteeseen eikä mikään sopeutus auta, koska kaikki sopeuttaminen tulee ruokkimaan vaan itse itseään kiihdyttäen kirkosta eroamista. Kirkko on negatiivisessa kierteessä, josta yksinkertaisesti ei vain ole ulospääsyä. Kirkko käy vain viivytystaistelua siitä, koska koko homma on finaalissa ja lappu lyödään luukulle.

Äänestä
  • Loppu on lähellä, koska vuorokauden aikana yli 100 eri Kristittyä keskustelijaa on poistanut "erot vähenee" todistuksensa täältä!

    Kirkko korskuttaa, kuin tupakkayskäinen fokkeri syöksykierteessä.

    Äänestä

Kirkon keskusrahaston hallussa on n. neljännes koko kirkon varallisuudesta, miltei miljardi euroa. Mihin sellaista rahamäärää tarvitaan? V: Ei mihinkään. Sitä vain kerätään lisää ja lisää, ja taas lisää ja lisää, eikä loppua näy. Miten paljon hyvää tuollakin rahamäärällä saisi tehtyä, voi vain kysyä, vaikka parannettua vanhusten huoltoa hoitolaitoksissa.

Äänestä
  • No, saadaanhan sillä kirkon isokenkäisille kustannettua työsuhdekämppiä ja -autoja sekä tietysti kokousmatkoja etelän lämpöön.

    Äänestä

Parempi pitää siitä rahasta huolta, sitä tarvitaan kohta eläkkeiden maksuun. Ilmeisesti kun kirkon rahat loppuvat, tulevat kirkon eläkkeet kaikkien suomessa työtätekevien maksettavaksi.

Äänestä
  • No ei todellakaan tule. Jos kirkon rahat ei riitä, niin silloin kirkko eli seurakunnat nostaa kirkollisveroja eli uskovaiset tulee kustantamaan kaiken ja kalliisti tuleekin kymmenen vuoden päästä, sillä jo nyt on nähtävissä, että kirkollisverot tulee nousemaan ja rajusti tuleekin nousemaan.

    Äänestä

A ITO
T EISTI
T URHAAN
E VANKELOI

Äänestä
  • Eilenkin erot väheni puoli miljoonaa

    Äänestä

Kun kirkko talousvaikeuksien johdosta alkaa supistamaan työtekijämääriä, niin sitten se eläkepommi vasta oikein kunnolla laukeaa. Tilanne tulee vuosien saatossa vain pehenemaan ja pahenemaan. Yhä pienempi määrä työssäkäyviä yrittää epätoivoisesti maksaa suuren ikäluokan eläkkeet, jotka kirkon palkkalistoilta on kohta ryntäämässä eläkkeelle.

Äänestä

Kyllä!
Ja kun tuohon lisätään, että kirkko tulee tulevina vuosina olemaan jatkuva kriisipesäke, niin ei sinne saada pätevää väkeä millään.

Miettikää millaiseen pesään uusi piispa Jolkkonen pistää päähänsä.

Hän lähtee eläkkeelle runsaan 20 vuoden kuluttua ja sillä matkalla on menty kriisistä kriisiin...

Down goes kirkko!

Mutta todellakin:säälin siellä olevia!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


down down down kirjoitti:

"Evankelisluterilaisen kirkon ylimääräinen eläkerahastomaksu uhkaa seurakuntien taloutta. Ensi vuoden alusta alkaen seurakuntien kirkollisverotuloista osa tarvitaan turvaamaan kirkon työntekijöille riittävä eläke. Tavoitteena on kerätä kymmenen miljoonaa euroa vuodessa seuraavien kymmenen vuoden ajan. Kirkko ryhtyi kasvattamaan eläkerahastoaan verraten myöhään, vuonna 1991. Tähän asti eläkerahat on kerätty siten, että seurakunnat ovat maksaneet tietyn prosentin palkoistaan eläkerahastoon. Kirkon eläkerahaston varat riittävät tällä hetkellä hieman yli kuuden vuoden eläkemenoihin. Eläkevakuutettuja kirkon keskusrahaston eläkelaitoksessa on noin 20 000.

Kirkon keskusrahaston johtaja, kirkkoneuvos Leena Rantanen kertoo, että kirkolliskokous päättää eläkerahastomaksun ensi vuoden prosentin marraskuussa.

– Kirkolliskokous ennakoi määräksi 1,2 prosenttia kirkollisverotuloista, mutta jopa viisi prosenttia on päätösten mukaan mahdollinen, hän kertoo.

Uuden maksun myötä seurakuntien talous tiukkenee entisestään.

– Nyt on todella ryhdyttävä elämään suu säkkiä myöten, sanoo Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän talousjohtaja Irma Hokka.

Vuonna 2010 hieman yli 300:sta seurakunnasta noin joka kolmannella tulot eivät riittäneet edes juokseviin menoihin. Köyhimmät seurakunnat ovat saattaneet myydä omaisuuttaan tai osa-aikaistaa työntekijöitään saadakseen raha-asiansa kuntoon. Kirkkohallitus ei juuri voi auttaa vähävaraisimpia seurakuntia. Verotulojen täydennykseen ja harkinnanvaraiseen avustukseen on käytettävissä yhteensä kaksi ja puoli miljoonaa euroa."

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/332306/Seurakuntien kirkollisverotuloja menee uuteen elakerahastomaksuun

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu