Olen parikymppinen nainen, jolla on melko vaikea paniikkihäiriö (estää työnteon&koulutuksen)
En ole hoitokontaktissa koska en vain pysty menemään vastaaotolle (minulle ei ole tarjottu esim. rauhoittavaa lääkitystä tms. että pääsisin vastaanotolle vaikka olen sitä pyytänyt) eikä paikkakunnallani ole lääkäriä ja joutuisin matkustamaan 60 km terapiaan, joka ei paniikissa onnistuisi mitenkään.
Saan tt-tukea, josta uhataan vähentää 20 % koska en ole hoitokontaktissa. Olen muutama vuosi sitten käynyt psykiatrin vastaanotolla, mutta en saanut sairaspäivärahaa/sairaslomaa koska olen hänen mukaansa liian nuori siihen, eikä tilani ole vakava.
Olen pari vuotta istunut kotosalla.
Olen huolissani omasta itsestäni ja muista jotka jollakin tapaa jakavat kohtaloni.
Kirjoitin ministeri Paula Risikolle sähköpostia jossa ilmaisin huoleni, ja kysyin samalla miten voisin itse päästä mukaan syrjäytyneiden ihmisten kanssa työtätekevään työryhmään ideoimaan sitä miten tilannetta voisi helpottaa. Minulla oli hänelle jo mielestäni erittäin hyviä ideoita tarjolla. Ministeri ei koskaan kuitenkaan vastannut sähköpostiini (lähetetty helmikuun alussa) mikä on minusta erittäin surullista.
Miten syrjäytymistä voidaan ehkäistä, jos kukaan ei kuuntele?
Sähköpostia ministerille, ei vastausta.
1
106
Vastaukset
- fghasdfadfhafh
Psykiatri on syyllistynyt kohdallasi hoitovirheeseen ja psykiatri tarvitsee myös psykologisen arvion psykologilta (jos ei ole suorittanut lisäopintoja) että on diagnoosi millä perusteella määrätä lääkkeitä (byrokratia). Senkun tietäisi itsekkin että miten ihmiset saadaan kuuntelemaan. Aika paljon tulee myös tulkintavirheitä. Suosittelisin että kysyisit paikkakunnan psykologisen sairaanhoitajan numeroa ja lähtisit siitä liikkeelle, koska lääkärien ei tarvitse käydä psykologista koulutusta (kun pyysit rauhoittavia niin varmaan tulkitsivat sinut narkkariksi). Mikäli toimeentulotuesta vähennetään tuo 20%, niin parasta on valittaa päätöksestä ja viedä asia vielä hallinto-oikeuteen saakka. Syrjäytymistä ei yksinkertaisesti osata ehkäistä koska ne tyypit ei vain tajua. Sama asia olisi jos minä yrittäisin opettaa kamelia kusemaan seisaaltaan. Lopuksi vielä että ministereitä ei oikeasti kiinnosta jonkun yhden ihmisen asiat (valitettavasti).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2772885Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka472280Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3471987- 1131717
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1051644Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121365- 661307
- 681243
- 551179
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771161