Yksi tarina

Isäni kuoli taannoin. Hän eli viimeiset viikkonsa sairaalassa. Itsenäisyyspäivänä pappi kävi toimittamassa siunauksen, koska näytti että hän ei ehkä elä seuraavaan päivään. Pappi sanoi, ettei kukaan voi tietää kuinka paljon meillä on päiviä jäljellä. Veljeni oli siellä. Hänen täytyi lähteä, mutta minä jäin sinne yöksi.

Isäni oli osittain tietämätön tästä maailmasta, mutta katsoimme illalla itsenäisyyspäivän vastaanottoa. En tiedä ymmärsikö hän siitä mitään.

Iltamyöhällä huoneeseen alkoi levitä kalmanhaju. Nukuin siinä samassa huoneessa yön uskoen että aamulla isä on poissa. Aamuvarhaisella herättyäni totesin että kalmanhaju oli poissa.

Kumpikin meistä oli vielä elossa ja hoitaja sanoi tullessaan että "Täällä sitä nukutaan kuin lapset."

Sairaalasta lähtiessäni kävin WC:ssä ja siinä istuessani huomasin kaakelien saumoissa ristin muotoisen kuvion. Sen vasen ja yläsakara olivat poikki. Risti hävisi silmieni edessä aivan hetkessä.

Minulle oli heti selvää että isä oli käynyt rajalla, hänelle oli näytetty hänen elämänsä ja hän oli saanut syntinsä anteeksi. Pois pyyhitty rikkinäinen risti oli siitä merkkinä.

Ajoin kotiin ja riisuutuessani huomasin että alusvaatteissanikin oli vielä kalman haju. Isä kuoli sitten viikon lopulla.

Silloin aamuvarhaisella ajattelin että voi ei, vielä yksi pitkän pitkä päivä edessä.. Eihän tämä ole enää ihmisarvoista elämää. Jos ottaisi tyynyn tuosta ja painaisi hänen kasvoilleen...