Julkaistu 27.01.2012 13:00 päivitetty 14:36
Piiritystilanne Varkaudessa - poliisia kohti ammuttu
Varkaudessa on meneillään piiritystilanne. Poliisi piirittää viime yönä Varkaudessa tapahtuneesta puukotuksesta epäillyn miehen asuntoa Relanderinkadulla.
Poliisi meni asunnolle kello 12 aikaan ottamaan kiinni puukotuksesta epäiltyä miestä. Poliisin ollessa asunnon oven takana asunnosta ammuttiin ampuma-aseella oven läpi. Myöhemmin asunnosta ammuttiin toisen kerran oven läpi porraskäytävään. Kukaan ei loukkaantunut.
Vähän tämän jälkeen saman asunnon ikkunasta ammuttiin rakennuksen pihalla olutta poliisikoiraa, joka haavoittui.
Poliisi on eristänyt alueen ja määrää ihmisiä pysymään eristetyn alueen ulkopuolella, koska aseistautunut kohdehenkilö on vaarallinen.
Vaarallinen alue on Relanderinkadun, Kirikadun, Metsämiehenkadun ja Urheilukadun sisään jäävä kortteli. Alueen sisäpuolella olevien henkilöiden on pysyttävä sisätiloissa ja heidän vältettävä ikkuna- ja oviaukkoja.
Poliisin mukaan on syytä epäillä, että henkilöllä on sellaisia ampuma-aseita, joilla hän voi vahingoitta sivullisia vaara-alueella.
Vuonna 1960 syntynyttä miestä puukotettiin eilen illalla varkautelaisessa kerrostalohuoneistossa hengenvaarallisesti. Koska tekovälineenä oli teräase ja vamman syntyalue keskiruumiin alueella, tekijää epäillään tapon yrityksestä.
(MTV3)
Piiritystilanne Varkaudessa
Piiritystilanne
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064572Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293393No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452380- 391418
- 361343
- 381196
- 141102
- 1591026
- 27978
- 6944