Taistelu Näsinlinnasta: ohj. Claes Olsson :D

Kieli ruotsi.

Kuukauden katsoja saldo.

VAIVAISET 9000 katsojaa :D:D:D:D

Vertailun vuoksi Fennojen tekemä Iron sky filmin näki ekalla viikolla 71.000 katsojaa.
Saksankielisissä maissa ekana viikonloppuna monta sataa tuhatta katsojaa.

Elokuva on myyty kymmeniin maihin.
7147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Reservaattihurrit ovat aina kunnostautuneet suomalaisia vastaan. Jo nuijasodasta alkaen, jossa rantahurrit siirtyivät yön aikana Flemingin joukkojejn puolelle.
Kova oli huuto ja uho, kun lähdettiin flemingiä vastaan.


Silloin, kun isänmaa oli vaarassa (talvi- ja jatkosota), suomenruotsalaisista ei ollut muuta kuin haittaa suomalaisten sodankäynnille.
Åke yritti valheellisesti esittää elokuvassaan - Eturintaman edessä - että niistä olisi ollut jotain hyötyä Suomelle.

Äänestä

1) mikset samalla kerro että ruotsinkielsiet talonpojat Pohjanmaalla olivat nousseet nuijasotaa ennen kapinaan mutta suomenkielsiet eivät silloin uskaltaneet osallistua. Flemmingin joukot olivat tappanet niin monta ruotsinkielisellä pohjanmaalla että oli vielä suuremmat vaikeudet pärjätä kuin ennen. Tämä on tä suomenkielisten valikoiva historiatutkinta.
2) on kumma että Vänäjän sotaaikainen propaganda vielä elää teissä. Sehän oli heidän taktiikkansa hajota kansamme kieliryhmien kautta. Mutta jatkakaa vaan - itse olen näitten palstojen ja meidän ruotsinkielisten sotaveteraanien halveksumisen takia tulluut siihen tulokseen etten lähtisi puolustamaan maata. Meitä vaan kuitenkin hauluttaisiin omilta kansalaisilta. Istuisin vankilassa.

Äänestä
  • Tähän te sitä rasististen ruotsalaisten sosialistien ja heidän raha kavereittensa viha propagandaa suomalaisia kohtaan viiljelette. Esim. jos vaikka Heikki Ritavuori olisi käynnyt Leniniltä pyytämässä itsenäisyyttä Ukko-Pekan sijaan olisiko ironnut. Mieti sitä.

    Äänestä

Tuostakin 9000 suurin osa oli Tampereen ja Vaasan peruskoululaisia jotka olivat pakotettu katsomaan propagandavideo. Olssonilla on henkisiä ongelmia myöntää että hänen sukulaisensa ei ollut muuta kuin terroristi ja murhaaja. Sääliksi käy Tamperelaisia nuoria jotka joutuivat katsomaan kun ihannoitiin sitä että Tamperelaisia lahtasivat ruotsinkieliset juntit. Tampereella on nyt vallassa svekomaaninen XL-ryhmä jonka suurimmat ryhmät ovat kokoomus ja vihreät. Siellä missä kokoomus ja sen puisto-osasto kokoontuu on RKP hyvä olla.

Äänestä

Ompa surkean vähän.....hehehehehehehehe

Ei kannata hur-ri kielellä filmejä täällä tehdä

Äänestä

Suomalaiset arvaavat jo aiheen ja tekijätahon mukaan, että kyse on svekopropagandasta. Joten jättävät väliin.

Äänestä
  • Tarkemmin ottaen kyseessä on pohjanmaalaisen lahtarin ihannoimisesta kyse. Kyllä se elokuva oli alusta loppuun propagandaa punakapinallisia vastaan ja tamperelaisten halveksuntaa.

    Ei kyseessä ole niinkään svekopropaganda, koska kieli ei näyttele pääosaa vaikka lahtarit autenttisesti hurria puhuvatkin. Mutta propagandasta on kyse ja svekon tekemä, se ei silti vielä tarkoita svekopropagandaa ellei sitten määritelmä sisällä myös kaiken propagannan mitä ruotsalainen vain tekee. Itse ymmärrän sanan niin että svekopropaganda tarkoittaa etupiiriruotsalaisuuden ihannointia tai suomalaisuuden halveksuntaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fennot osaa kirjoitti:

Kieli ruotsi.

Kuukauden katsoja saldo.

VAIVAISET 9000 katsojaa :D:D:D:D

Vertailun vuoksi Fennojen tekemä Iron sky filmin näki ekalla viikolla 71.000 katsojaa.
Saksankielisissä maissa ekana viikonloppuna monta sataa tuhatta katsojaa.

Elokuva on myyty kymmeniin maihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu