Lapsi julistettiin kuolleeksi – heräsi arkussa 12 tuntia myöhemmin
Pieni tyttövauva selvisi 12 tuntia hengissä sairaalan ruumishuoneella.
Argentiinalainen Analia Bouter synnytti viidennen lapsensa kolme kuukautta etuajassa.
Pieni tytär syntyi elottomana, ja lääkäreiden mukaan lapsi menehtyi pian syntymisensä jälkeen.
- Hän oli liian pieni selviytyäkseen, lääkärit kertoivat Bouterille ja tämän aviomiehelle.
Kuollut lapsi siirrettiin arkussa ruumishuoneelle odottamaan hautaamista. Surevat vanhemmat lähtivät kotiin kuolintodistuksen kanssa.
Kotiin päästyään vanhemmat päättivät palata sairaalle hyvästelemään tyttärensä.
- Halusimme valokuvan pienestä tyttärestämme muistoksi, Bouter kuvaili The Sun –lehdelle.
Sairaalalla vanhemmat ohjattiin kylmälle ruumishuoneelle.
Bouterit saivat käsiinsä pienen arkun, jonka kansi oli naulattu kiinni.
Isä-Bouter avasi arkun, jotta vanhemmat saisivat hyvästellä ennenaikaisesti menettämän lapsensa.
- Hänet oli kääritty valkoiseen lakanaan. Näin omin silmin, kuinka tyttö oli jäässä, Analia Bouter kuvaili järkyttyneenä.
Pian tyttö osoitti elonmerkkejä. Lapsen pieni käsi kohosi ja kosketti naamansa.
- Kuulimme, kuinka hän itki. Sitten jalkani pettivät, Bouter muistelee.
Vastasyntynyt tyttö oli todettu kuolleeksi kolmen eri lääkärin toimesta syntymän jälkeen.
Siitä huolimatta tyttö antoi elomerkkejä 12 tuntia myöhemmin.
Lääkärit epäilevät ruumishuoneen matalan lämpötilan hidastaneen lapsen elintoimintoja ja pitäneen tämän hengissä.
- Mitään muuta selitystä emme ole keksineen. Hän syntyi elottomana, Perrando de Resistencia -synnytyssairaalan lääkärit kertoivat.
Analia Bouter on onnellinen tyttärensä selviytymisestä.
- En tiedä ketä syyttää tästä, mutta en mieti sitä juuri nyt. Olen kristitty, ja tämä on Jumalan ihme. Tytön selviytyminen on kaikkein tärkeintä, tuore äiti kertoi.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/lapsi-julistettiin-kuolleeksi--herasi-arkussa-12-tuntia-myohemmin/art-1288461480195.html
Jumala on edelleen ihmeitä tekevä Jumala.
Ihme argentiinassa!
3
66
Vastaukset
- *
"Jumala on edelleen ihmeitä tekevä Jumala."
Jumala on myös hyvin valikoiva ja laiska.
Afrikassa noin joka neljäs lapsi kuolee vauvana.
Jos kiitämme Jumalaa siitä että kymmenen vuoden välein tapahtuu "ihme", voimme hyvällä omallatunnolla myös syyttää Jumalaa siitä että hän antaa kymmenien miljoonien lasten kuolla joka vuosi.
Mistään ihmeestä ei tietenkään ole kyse. Kyse on tietenkin siitä että kun paljon asioita tapahtuu, mahtuu joukkoon myös harvinaisia tapahtumia.
Joskus yksi lääkäri erehtyy, joskus kaksi. Tässä tapauksessa kolme lääkäriä erehtyi.
Hyvä että kävi näin tällä kertaa.
Jos Jumala olisi olemassa, saisimme lukea näitä uutisia päivittäin.
Korjaan: Jos Jumala olisi olemassa, tällaiset tapahtumat eivät olisi edes uutsia. - isovauva
Jumala haluaa että vauva saatetaan kasteessa Hänen tykönsä jotta Jumala tässä vauvassa näyttäisi rakkautensa voiman todisteena iljettäville lahkolaisille jotka eivät rakasta varsinkaan keskosvauvaa, mutta Jumala rakastaa.
Olen kristitty minäkin kuten vauvan äiti. - Mikä oli vikana?
Jumala tykkää kuolleista vauvoista.
Tästä kyseisestä vauvasta Jumala ei ilmesesti tykännyt, koska lähetti hänet takaisin maan päälle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1074662Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293433No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452390- 491514
- 361423
- 381236
- 141142
- 1591036
- 271028
- 6954