Onko kaveraavalla opettajalla auktoriteettia?

Kuulostat siltä, että olet kateellinen, koska nykyopettajilla on yleensä mutkattomat suhteet oppilaisiinsa. Se, että joskus rupatellaan kuulumisista ja nauretaan yhdessä, ei tee opettajasta "kaveriopettajaa" vaan ihmisen oppilaan elämässä.

Ja kyllä luulisi kaikkien ymmärtävän, että nykyään on todella paljon lapsia, joilla ei ole kotona ketään, jolle voisi kertoa arjen sattumuksista. Lasten ja nuorten puhelimeen soitetaan yleisemmin juuri siksi, että voitaisiin kertoa, mitä kuuluu ja kysyä vaikka, miten kaakaota keitetään. Moni "kaveriopettajaksi" nimittämäsi välittävä ammattilainen on auttanut monta tällaista oppilasta olemalla hetken kiinnostunut hänen asioistaan.

Opettajalla on oma roolinsa, enkä ole havainnut olevan mitenkään yleistä, että hän sen unohtaisi. Opettajuuden kanssa ei kuitenkaan ole millään tavalla ristiriidassa se, että hän on ihminen ja kohtelee oppilaita kuin ihmisiä. Ja mikä ihme on paras mahdollinen auktoriteetti? Semmoinenko, että oppilaat eivät uskalla kysyä tai kertoa vaan luimistelevat pulpettien takana peläten katederilla ylhäisessä yksinäisyydessään mulkoilevaa Opettajaa, jonka maailmaan ei mahdu muuta kuin oppisisällöt?

Kaipaisin tarkkennusta, mitä tarkoitat kaveriopella tai millaista auktoriteettia kaipaat?

Itse ole amiksen ope. Minulla on mutkattomat välit opiskeljoihin (15-20 v), saan heihin mielestäni aika helposti kontaktin ja keskusteluyhteys toimii. Silti en mitnekään koe olevani kaveri (oma ikä yli 50) vaan nimenomaan ope. Joidenkin isovanhemmmat ovat lähempänä omaa ikääni kuin heidän vanhempiensa ikä.

Auktoriteetti voi näkyä monella tapaa. Samoin sen voi saavuttaa eri tavoilla, samoin myös menettää.

En tosiaan tarkottanut sitä, että opettajan pitäisi olla natsi luokassaan. Ei kai semmonen ole auktoriteettia ollenkaan???

Mua vaan niin risoo semmoset opettajat jotka yrittää kovasti olla kaveria ja antaa periksi kaikessa kun pelkää konflikteja. Ei esim. pidä huolta lapsen parhaan edun mukaisesta kasvatuksesta ettei vaikuta paasaajalta (vaikkapa terveyskäyttäytymisessä, tupakoinnin sallimisessa yms.). Sitten muut opettajat leimautuu vieressä tiukkapipoiksi ja nalkuttajiksi kun yrittää rehellisesti vaan kannustaa lasta yhteisten sääntöjen ja normien noudattamiseen. Jos lapsi ei niitä koulussa opi noudattamaan niin vaikeempaa se on sitten työelämässä (jos sinne ylipäätään asenteineen pääsee).

Kaveriopeksi nimitän semmosta, joka yrittää päästä lapsia nuoleskelmalla samaan pisteeseen kuukaudessa mitä amis-ope olet päässyt vuosien työkokemuksen myötä. ARG! Auktoriteetti on mun mielestä sitä, että lapsi osaa kunnioittaa sinua myös silloin kun sanot ei, veikkaan että sun mutkattomat välit oppilaisiin ei amis-ope katoa vaikka joskus komentaisitkin.

Auktoriteettihan tarkoittaa sitä, että on asiantuntija jollain alalla.

Amis-ope jatkaa. Todellakin "kommennan" välillä enkä siedä kaikkea tunneillani. Tosin ääntäni en korota juurikaan, enemmin olen hiljaa ja odotan miten luokka reagoi.
Joskus olen kuullut olevani tiukkiskin - minkä koen positiivisena palautteena. Olen tiettyyn pisteeseen asti melko "lepsu", mutta raja on olemassa. Kursseista ei pääse läpi, jollei kaikki ole tehtynä. Ei siitä tarvi keskustella erikseen.

Vuosien mittaan on tullut kokemus kuinka paljon opiskelija tarvii ohjausta ja mistä selviää itsenäisesti. Nuoret ovat kiva ikäryhmä.

puhuvat tv:ssä kuten murrosikäiset, niin myös eräs kuuluisa suomalainen formulakuski :@

"KELAA VÄHÄN HEI!"

"Vai enkö vain ole ymmärtäny, onko opettajien tehtävä ollakkin juuri kaveri lapsen kanssa? Miksi ihmeessä? Kuka sitten lapsia kasvattaa? "

Eiköhän tuo kasvattaminen kuulu kuitenkin suurimmaksi osaksi lapsen omille vanhemmille.

Nykyopettajilla, varsinkin nuoremmilla, FB pehmentänyt pään.

Ei nykyään voi näyttää auktoriteettiään liikaa. Opettamisen ohella opettajan tulee pysyä väleissä vanhempien kanssa. Ainakin ala-aste ikäisten lasten vanhemmat vahtii haukan lailla että heidän lapset saa juuri sen erikoislapsen kohtelun, on ainutlaatuinen muiden lasten joukossa. Ei tarvitse opettajan paljon käskeä eikä komentaa kun vanhemmilta tulee valitusta opettajan toiminnasta.
Ole siinä sitten auktoriteetti. Ennen oli "kuri" toinen ja oppilaat kunnioitti opettajaa. Ei nykyään opettajat saa kasvattaa oppilasta.

opettajan tehtävä on opettaa ei kasvattaa, kotona on vastuu kasvattamisesta, okei ja sitten voidaan ruveta tietenkin vääntelemään, sanojen kasvatus ja opetus merkitystä, mutta luulisin että jokainen isä ja äiti ymmärtää tuon eron

Sen opettajan tehtävä koulussa on opettaa opetussuunnitelman mukaisia aineita, se kasvatus tulee siinä sivussa. Se, että opettaja osaa "vajota" lapsen asteelle ei suinkaan haittaa opetusta, semmin kuin vie häneltä auktoriteettiakaan. Sen auktoriteetin saavuttaminen ei edellytä aikuisuuden korostamista, auktoriteetti ansaitaan sanoin, teoin ja elein.
Vaikuttaa sille, että nimimerkki kaveriopet??? on lapseton ja siitä katkeroitunut kansankynttilä, jota vitu,,, siis harmittaa, kollegoidensa kyky tulla lasten kanssa juttuun. Tuo viimeinen kysymyksensä "kuka sitten lapsia kasvattaa" herättää vastakysymyksen. Kuka niitä lapsia oikein tekee? Missä on vanhempien ja kodin vastuu lasten kasvattamisesta? Vai onko helpompi olla sossudemari ja todeta oman kasvatusvastuun välttämiseksi, että meillä on yhteiskunta joka pitää lapsista huolen jos ei satu itseä kuin tekotapa kiinnostamaan? Lasten teko ei välttämättä ole vallattoman työlästä ja pitkäjänteistä puuhaa, opettaminen on.
Luulen, että arvon aloittajan kannattaisi pohtia jotain muuta kuin opettajain auktoriteettia ja miten se saavutetaan. Homma ei välttämättä ole omassa tumpussaan.

Olet ehkä ymmärtänyt auktoriteetin käsitteen hiukan väärin. Se ei ole yhtä kuin mahdollisimman kova kuri tai selkeän etäisyyden pitäminen opettajan ja oppilaiden välillä. Oikeastaan sillä ei juurikaan ole tekemistä näiden asioiden kanssa.

Auktoriteetti on arvostusta ja myös luottamusta monella tasolla. Se on aina myös opettajan henkilökohtaisista ominaisuuksista kiinni, miten kukin sen auktoriteetin saavuttaa. Vai saavuttaako. Esimerkiksi armeijassa, jossa kuri vielä 70-luvulla oli kiistaton ja kova, ei silti tässä huippuhierarkisessa järjestelmässä läheskään kaikki ammattiupseeritkaan saavuttaneet auktoriteettiä. Heitä toteltiin, koska järjestelmä oli heidän takanaan. Jos kaluunat olisi riisuttu, olisi moni heistä saanut turpasaunan.

Opettaja voi olla myös lapsen kaveri ja silti säilyttää auktoriteettinsä, jopa rakentaa sen kaveruuden varaan osittain. Mutta, toki opettajan on oltava myös opettaja ja aikuinen. Nämä eivät kuitenkaan ole toisensa poissulkevia asioita. Jos lapsen ja itsensä väliin rakentaa muurin, lapsi ei enää uskalla puhua asioistaan vapaasti, eikä se ole kenenkään etu. Aikuisuus on niin paljon muutakin, kuin "kurinpitoa" wanhankansan malliin.

Kaljaa koneeseen!Vappu lähestyy.

luulen että syynä on myös se että opettajan keinot käyttää mitään mikä osottaa oppilaille auktoriteettia on aika pienet, ku nämä oppilaiden vanhemmat tekee opettajasta valituksen heti jos opettaja korottaa ääntänsä, saati sitten jos koskee jollain tavalla ja ketään ei saa poistaa luokasta ettei kukaan syrjäydy. ja nykyään on harvassa ne nuoret jotka todella kunnioittaa vanhempia, eli tän yhtälön jälkeen mielestäni opettajille ei jätetä paljon muita vaihtoehtoja kuin olla kavereita. Harvassa on ne ihmiset joilla on luonnostaan sellanen auktoriteetti että kaikki kuuntelee ja ei puhu päälle, hatun nosto näille harvoilla ihmisille siitä ja heidän kaikkien tulisi olla ammatissa jossa he voivat käyttää sitä olemustaaan ja rauhallisuuttaan.

Kun itse olet toiminut opettajan ammatissa, no sanotaan vaikkapa edes 5 vuotta, alat huomata, missä nykyään mennään nuorten ja lasten kanssa. Vanha tyyli ei toimi. MUTTA: ikävä kyllä oppilaiden mielistely on joillakin yksilöillä tapa saada rauha työlleen ja pisteet kotiin, sehän ei tietenkään ole hyvä ja oikein.

Koulumaailmassa on vielä muutakin kuin se, mitä esim. vanhemmat näkevät tai oppilaat tunneilla/välitunneilla näkevät, paljon muuta. Rehtoritkaan eivät kaikki tiedä ja tajua, millaisia opettajia heidän koulussaan on, ja kuka oikeastaan tekee hyvää työtä ja millä eettis-ammatillisilla pelisäännöillä

On helppo besserwisseröidä nimimerkin takaa...

Itse pääsen tänä keväänä ylioppilaaksi.
Meidän koulussa opettajia voi puhutella etunimellä, mikä on mukavaa. Opettajat ovat läheisiä, mutta kuitenkin opettajia. Opettajille on helppo puhua vaikkapa oppimisvaikeuksista. Opettajat ovat mukavia ja heidän kanssaan on helppo turista muustakin kuin vain kouluasioista. Lukio aikana olen viihtynyt koulussa kaikkein parhaiten juuri siitä syystä, että opettajat eivät ole niin etäisiä. Kyse ei ole siitä, etteivätkö opettajat olisi auktoriteetteja. Mukava saa olla, vaikka olisikin opettaja.

Auktoriteettinä oleminen ei tarkoita sitä, että opettajat pitäisi huutaa ja komentaa ja iskeä karttakepillä sormille. Oppilaiden ei ole tarkoitus pelätä opettajia, ja yleensä keskustelulla saakin parempia tuloksia aikaan kuin suoralla käskemisellä. Opettajien ei ole tarve kerätä kunnioitusta olemalla jonkinlaisia "johtajia". Kunnioitusta voi saada myös monilla muillakin tavoilla.

Käytännössä peruskoulussa joutuu yhä useammin lapsia todellakin kasvattamaan. Osalle vanhemmista rajanveto kaveruuden ja vanhemmuuden välillä on ilmeisen mahdotonta. Pikemminkin on niin, että kouluissa oppilaat sitten törmäävät rajoihin ja monille se on vaikeaa.

Pois kaveeraaminen ja tilalle kuri ja järjestys. Liian tuttavallinen ja kaverimainen opettaja voi joutua pahaan paikkaan jos joutuu "kaveri" oppilaidensa toilailuja ja mahdollisia häiriköintejä peittelemään, kaveruus loppuu siihen tai väärinkäytöksiä peitellään kaverinaamiot päällä.

tuota tuota ei kai se kuitenkaan ole opettajan tehtävä olla kasvattaja?

Kasvatus kuuluu vanhemmille, opetus opettajille; mutta vielä kun tämän nykyvanhemmat sisäistäisivät!

Pahinta on, että opettaja käy arvostelemaan lapsen vanhempia....siinä vasta älyvapaa toimija! Kaikenlaisia torveloita lasten opettajiksi päästetäänkin.

Eivät ymmärrä, että ovat palvelijoitamme eli piikoja. Käyvät hyppimään nenillemme! Sama koskee päiväkotien lapsenlikkoja. Törttöaivoja ovat lähes poikkeuksetta.

Kaveriope ei ole lainkaan tarpeellinen opetyyppi ainakaan enää yläasteella ja sen jälkeen. Opettajan tulee olla aina sopiva auktoriteetti ja se henkilö- aikuinen, joka pitää luokan järjestyksessä. kokemuksieni mukaan se ei aina ole helppoa, mutta kaveeraus ei auta asiaa. käytännössä liian moni opettaja lepsuilee kurin ja järjestyksen kanssa. Rehtorit ovat avainasemassa koulujen järjestyksen suhteen. Toivoisin monessa tapauksessa jämäkkää ja järjestelmällistä otetta rehtoreilta ja opettajilta.

Jokaisella vanhemmalla on oikeus, ja nykyisin melkein velvollisuus, mennä paikalle, eli oppitunnille, milloin vain ilmoittamatta seuraamaan sitä oman sydänkäpysen hurmaavaa toimintaa oppitunnilla. Voi olla monelle yllätys!

- osaa pitää "kurin" luokassa, eli vaatii ja saa oppilaat keskittymään oppiaineisiin (häiriköt ja mölisijät tulisi poistaa luokasta, sillä he pilaavat kaikkien keskittymisen)
- kuuntelee oppilaita eikä suosi ketään (ulospäinsuuntautuneita)... kannustaa myös ujoimpia ja soveltaa heille mieluisia tapoja oppia ja läpäistä kurssit, kuten suorittamalla esitelmä kirjallisesti
- on ystävällinen mutta pitää "tietyn etäisyyden" oppilaisiin

Pikkusiskoni opettaja on täydellinen esimerkki kaveriopesta. Opetus EI suju. Kuulen usein epähuomiossa pikkusiskoni kertovan kuudennen luokan opettajastaan, joka antaa luokan tehdä lähinnä mitä he lystäävät. Hän opettaa asian, tavallaan, ja pitää luokan hiljaisena, toisinaan. Silti, auktoriteetti puuttuu. Mennään lintsille, Brysseliin, minne vaan, ostetaan jätskiä, ollaan kavereita. Kokeet paljon helpompia kuin minun kokeeni samalla luokka-asteella. : ( Se on kurja juttu jos opettaja ei osaa opettaa...

Miten tilanne eroaa 20-30 vuoden takaisesta?

Daa, ope 1 luokalla lempeä, 3lla ok, 6lla vaikea, 9llä TOSI VAIKEA

Tässä yksi näkemys asiaan opettajalta itseltään.

Ensimmäinen neuvo, mitä sain lähdettyäni kohti opettajan uraa, oli: "Älä ole oppilaille kaveri". Tätä neuvoa olen noudattanut ja olenkin sen kannalla. Jos opettaja on oppilaille pelkkä kaveri, käyttäytyvät oppilaat jopa liiankin vapaasti luokassa ja syntyy työrauhaongelmia.

Toisaalta pieni kaverillisuus tai toverillisuus ei ole haitaksi, etenkin jos tavoitteena on saada luokka, jonka kanssa voi esimerkiksi keskustella vapaasti. Pitää löytää sopiva tasapaino kaveruuden ja aikuisuuden välillä.

Tasapaino löytyy opettajalle hiljalleen kokeilemalla ja havainnoimalla oman toimintansa vaikutuksia luokassa. Lisäksi joidenkin luokkien kanssa erilainen lähestymistapa toimii paremmin kuin toisten: kaikki luokat ei todellakaan ole aina samanlaisia. Koko luokan ryhmädynamiikka vaikuttaa myös siihen, kuinka opettaja pystyy opettamaan luokkaa kaikista tehokkaimmin.

Pääasiassa käytän opetuksessani omaa kultaista keskitietä nimeltä ''täti'. Olen selkeästi aikuinen luokassa ja oppilaille viestitetään selkeästi, missä sopivan käyttäytymisen rajat menevät. Toisaalta pyrin olemaan helposti lähestyttävä ja lähestyn mielelläni oppilaita henkilökohtaisesti. Kuuntelen, jos heillä on jotain sanottavaa.

Yksi opettajan tehtävistä onkin saada luokasta turvallinen paitsi kirkemällä uhkaava käytös pois oppilaista, myös olemalla itse se turvallinen aikuinen luokassa. Monille nuorille opettaja voikin olla jopa ainoa turvallinen ja luotettava aikuinen koko heidän elämässään. Näitä surullisia tarinoita kuulee ikävän paljon.

Lapsen ja nuoren kasvattaminen kuuluu sekä vanhemmille että koululle. Kotoa lasten ainakin tulisi saada peruspohja hyvälle kasvatukselle, jota koulu sitten tukee ja mahdollisesti täydentää.

Oisko ne ne lapsen omat vanhemmat joiden sitä lastaan pitäis kasvattaa....

Ihan vaan niinku näin maalaisjärjellä ajateltuna.

ps. joitaikin vanhempiakin vois vähän kasvattaa

Tuo on hyvin yleinen piirre kouluissa. Joidenkin kohdalla se toimii mutta yleensä se ei toimi, koska tällöin eriarvoinen suhtautuminen on yleistä.

Hyvin yleinen tilanne on myös sellainen että opettajat yrittävät olla kavereita ns. kiusaajien kanssa. Eivätkö sitten uskalla puuttua heidän tekemisiin tai pelkäävät että he itse joutuvat tilanteesta osalliksi joten käyttävät tuollaista taktiikkaa että saisivat oppitunnin paremmin pidettyä "ilman häiriköintiä".

Yleensä tilanne menekin täysin päinvastoin ja häiriköinnin määrä kasvaa mutta opettaja suhtautuu siihen olan kohautuksella.

Kaveeramisen ongelma on yleensä juuri siinä että opettajat valitsevat ns. suosikkioppilaansa joihin suhtautuvat eri tavalla kuin muihin. Ei myöskään uskalleta ottaa vastuuta järjestyksen pitämisestä jolloin mielistellään tiettyjä oppilaita toisten kustannuksella.

Se nyt vaan on sellainen taktiikka, että hankaliin tapauksiin hölyn pölypuhe tehoaa paremmin.

Tässä ketjussa tulee selvästi esille mielipiteet siitä miten lapsia tulee "kasvattaa" auktoriteetillä, mikä on selvä merkki olemassaolevista käsityksistä, ja että lapsiin suhtaudutaan ikääkuin he olisivat tahdottomia olentoja, jotka täytyy ohjelmoida ympäristön käsityksiin. Eikös lapsi ole koulussa jotta oppisi asioita josta on hänelle hyötyä elämässä? Nykyajatus on se, että lapsi pitäisi kouluttaa osaksi tyydyttämään olemassaolevan koneiston tarpeita.

Olen tutustunut uuteen suomalaisen kirjoittamaan elämänfilosofiaan Alkuajatus - Elämän pieni käsikirja (Hannu 2010). Kirjan mukaan kopioimme lapsuudesta lähtien ajatuksia ympäristöltämme, ja nämä ajatukset määrittelevät meille vahvasti minkälaisia meidän tulisi olla, ja mitä meidän elämässämme tulisi tehdä, jotta täyttäisimme kunkin ajan ja ympäristön vaatimukset "kunnollisesta" ihmisestä. Ulkoiset ajatukset asettuvat mieleen ulkoisiksi tahdoiksi ohjaamaan elämänvalintoja, jonka takia oma tahto vajoaakin osittain tai kokonaan tiedottomuuteen. Ja koska oma tahto on alistetussa tilassa, ihmisten elämästä ei tule oman tahdon mukainen, vaan hän alkaa elämään muilta opittua elämää, aivan kuten ohjelmoitu robotti.

Kirjasta löytyvän tiedon varassa oppii tarkastelemaan ajatuksia mielessään. Kun ajatus paljastuu, siitä tulee tietoiseksi, jolloin sen voi valita pois. Sitä ennen se vaikuttaa toimintaan tiedottomuudesta, eikä henkilö välttämättä huomaa sitä lainkaan. Tätä työtä tehdessä tietoisuus itsestä ja omasta tahdosta kasvaa, ja sitä mukaan valinnat siirtyvät kohti omaa tahtoa.

Todella mielenkiintoinen, ja ennen kaikkea toimiva filosofia, kannattaa tutustua! Lisää sivulla www.alkuajatus.org

Mielestäni auktoriteettien kaveeraminen on lopun alkua. Lapset ja nuoret menettävät lopunkin järkensä ja vastuullisuutensa. Suomen nuoret ikäluokat ovat hyvää vauhtia henkisesti rapistumassa. Syynä auktoriteettien vuosi vuodelta pehmeneminen.

Ai. Mä ajattelen lähinnä niin, että mitä enemmän annan oppilaalle vastuuta omasta tekemisestään, sitä enemmän nuori oppii vastuullisuutta.

Mielestäni opettajan tärkein tehtävä yläkoulussa on kasvattaa ja valvoa sääntöjen noudattamista. Opettaminen tulee sitten tärkeysjärjestyksessä myöhemmin. Kuitenkin haluan olla helposti lähestyttävä ja positiivinen. En halua, että kukaan joutuu panikoimaan vuokseni!

Ja voi olla yllättävää vanhemmille sukupolville, mutta nykynuorten kanssa pystyy keskustelemaan asioista ja he ymmärtävät järkipuhetta. Ehkä se on sitten sitä kaveeramista, tiedä häntä. Tai sitten se on tämän indivisualistisen nykykasvatuksen tulosta, vanhemmat ehtivät huomioimaan lapsensa yksilöinä ja lapset osaavat nykyään keskustella asiallisesti aikuisten kanssa.

Olen työskennellyt opiskeluaikoinani myös kaupan kassalla ja nykynuorison tilan näkee myös siellä. Nykynuoret jonottavat mukisematta ja tönimättä vuoroaan, kiittävät ja ovat aidosti kohteliaita. Vanhemmista ikäluokista ne aasiakkaat yleensä löytyivät...

Kuule nää amispennut ovat sellaisia, että niille irtolehtikansion käyttäminen on liian vaikeaa. Ne lentää roskiin, jos ei ole perseenpyyhkijää kaihtemassa.

Noinhan se entisaikojen kansakoulussa olikin.

Mielestäni opettajan tärkein tehtävä yläkoulussa on kasvattaa ja valvoa sääntöjen noudattamista. Opettaminen tulee sitten tärkeysjärjestyksessä myöhemmin.

En ole huolissani mistään kaveriopettajista vaan KAVERIVANHEMMISTA, joilla kasvatus hakusessa pahemman kerran!

Joskus 90-luvun alkupuolella meillä oli amiksessa opettaja, nuori matikan ope. Joka oli kaveri opiskelijoiden kanssa. Sillä oli ikää ehkä noin 25 korkeintaan. Poikkes aika lailla muista opettajista. Otti hommat rennommin. Pukeutu nuorten tapaan. Farkut, bootsit, flanellipaita housun päällä, lippis ja nahka tai pilottirotsi. Niinkun siihen aikaan nuoret amisjätkätkin pukeutu. Kävi tupakalla meidän kanssa. Viikonloppusin käytiin porukalla ope mukana ajelemassa, baareissa ja vedettiin viunaa. Tosi rento ja hyvä tyyppi!
P.S. Juoppokuskina toimineet sai aika helposti hyviä numeroita matikassa.