http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/
Noo, pitäkäähän pojat muutama päivä tulitaukoakin välillä, sillä Jerusalemiin on vielä
matkaa!
ps. Sielunlain perusteella rikkaat uskovaiset eli kulttuuri-imperialistit häviävät ihmiskunnan loppusodan myös Jerusalemissa, joten varatkaa jo nyt riittävästi juustonakseja ja simaa.
Huvittava tulitauko Syyriassa
31
56
Vastaukset
- Eiköhän kuitenin
ole parempi lopettaa sota YK:n ehdoilla, USA:n kiusaksikin. Se kun on himoinnut kovin jo suursotaa. No Iran on suunnittelilla kesäksi, joten juutalairahalla on sitten hyödyllistä käyttöä. Tulenee lämmin juhannus.
Tuo on vain vasemmistolainen eli pikkuporvarillinen erehdys, sillä eihän YK ole oikeusvaltio vaan kansainvälisen korruption naurettava etujärjestö. Näin ollen Syyrian taistelut alkavat taas muutaman päivän kuluttua uudelleen.
- Tuoko miellyttää ?
Yhdysvaltalaiset poliitikot kehottavat aseistamaan Syyrian oppositiota
2012-04-11 14:20:26
Moskova, 11.4. (Venäjän Ääni) -- Samanaikaisesti kun YK:n ja Arabiliiton lähettiläs Kofi Annan toimii Syyrian tilanteen rauhanomaisen ratkaisun puolesta, USA:n senaattorit yrittävät avoimesti vahingoittaa hänen työtään.
Senaattorit John McCain ja Joseph Lieberman tekivät yllätysmatkan Turkin ja Syyrian väliselle rajalle ja tapasivat siellä "Syyrian vapautusarmeijan" komentajia.
Yhdysvaltalaiset poliitikot kehottivat aloittamaan opposition aseistamisen, jotta voitaisiin muuttaa sotilaallista tasapainoa paikan päällä. He haluavat käyttää mm. ulkomaalaista sotilaallista voimaa opposition tukikohtien suojeluun.
Venäjän Ääni
http://finnish.ruvr.ru/2012_04_11/71341939/
Vain pikkuporvaristo luulee YK:ta rauhanjärjestöksi.
Aivan selvää on se, ettei Kiina ja Venäjä ala kulttuuri-imperialistien eli rikkaiden uskovaisten käskyläisiksi, niinpä Syyrian tulitauko kestää vain muutaman päivän.
http://www.aljazeera.com/news/middleeast/2012/04/2012481324929562.html- On vain
kaksi mahdollisuutta. YK:n ehdotuksen mukaan aselopo, tai Libyan kohtalo.
Venäjä ja Kiina ovat YK:n ehdotuksen takana. Eikö teillä ole TV:tä, siellä hourulassa ? - voi sinnuu...
Niin Kuksaa2, vaikka oletkin masturboinut osan aivoistasi, ties minne, yritä edes olla järkevä.
On vain kirjoitti:
kaksi mahdollisuutta. YK:n ehdotuksen mukaan aselopo, tai Libyan kohtalo.
Venäjä ja Kiina ovat YK:n ehdotuksen takana. Eikö teillä ole TV:tä, siellä hourulassa ?Toki Venäjä ja Kiinakin hyväksyivät Syyrian tulitauon mutta eri syiden takia kuin porvarilliset valtiot. Porvarien arvovalta on näet demokratian vastakohta. Ei sitä
korruptio muuta.- Salut, Joop
kuksaa2 kirjoitti:
Toki Venäjä ja Kiinakin hyväksyivät Syyrian tulitauon mutta eri syiden takia kuin porvarilliset valtiot. Porvarien arvovalta on näet demokratian vastakohta. Ei sitä
korruptio muuta.Kuin raakkuna1:n koneelta. Kyllä te Venäjän ja Kiinan johtajien ajatukset tiedätte.
Salut, Joop kirjoitti:
Kuin raakkuna1:n koneelta. Kyllä te Venäjän ja Kiinan johtajien ajatukset tiedätte.
Päinvastoin - toki Kiinan ja Venäjän johtajat noudattavat minun ajatuksia.
Koska kysymys on siis maailmankirjallisuuden tulevaisuudessa, minun keksimää sielunlakia testataan jo vähän Syyriassa. Mutta loppupelit ovat vasta Jerusalemissa. Mene toki mukaan.
Avaa Jerusalemissa suu ja katso odottaen taivaalle. Tuleeko sieltä ISO HERRA vai
atomipommi? Ennustan jälkimmäistä.- AMMON, Joop
kuksaa2 kirjoitti:
Päinvastoin - toki Kiinan ja Venäjän johtajat noudattavat minun ajatuksia.
Koska kysymys on siis maailmankirjallisuuden tulevaisuudessa, minun keksimää sielunlakia testataan jo vähän Syyriassa. Mutta loppupelit ovat vasta Jerusalemissa. Mene toki mukaan.
Avaa Jerusalemissa suu ja katso odottaen taivaalle. Tuleeko sieltä ISO HERRA vai
atomipommi? Ennustan jälkimmäistä.Raakkuna
21.4.2007 14:10
Värttinä suikula lennähtää.
Uskosi ei ole kylmennyt sentään. Hienoa Usko jatka vain harjoittelujasi uskosi kehittämiseksi. Mä olen palannut yhteiskuntaan tähän nuoreen kapinalliseen joka on jalo sydämmeltään. Ja tahdon auttaa köyhiä uudestaan selviytymään jokaisesta kirjanoppineesta ja Fariseuksesta sekä portto pueblo köyhien sortajista. Olen todella sitä mieltä että jokaisella pitäisi olla kanava Kaikkivaltiaaseen Luojaan kunnossa. Ja tämä kanava toimii sydämmenne kautta varsin hyvin. Olen todella asialla joka hetki ja minun mieheni on jo selvinnyt suurimmasta vaarasta joutua mielisairaalaan tässä yhteiskunnassa. Mun mieheni joutui sinne vallankäytön seurauksena viime vuonna, ja sitä olemme puineet niin paljon että saatiin lakimuutos aikaan tässä muutama viikko sitten pakkohoitolaista. Kaveri vaan sai niin suuren kauhun eräiden ylilääkäreiden vallankäytöstä että toi korvaussumma 300000€ tosta kärsimyksestä ja törkeästä väärinkäytöksestä ylilääkärin taholta, joka muuten on nyt siirretty toisiin tehtäviin. Niin silti kaveri ei köyhyydestään huolimatta aio lunastaa korvaussummaa Lapinlahden mielisairaalan kautta vielä pitkään aikaan. Täytyy ensin kerätä meriittiä tarpeeksi ennenkuin uskaltaa mennä hakee sen mikä hänelle kuuluu. Mä olen jokaisessa tyypissä varmasti läsnä hänen sydämmensä kautta. Tämä ristipisto systeemi rulettaa Universumissa. Pyhät loimet ovat vedetty sukujuurien avulla yhteen. Ja värttinä suikula lennähtää lankojen välistä tehden raanua joka on pyhä. AAMEN Raakkuna/Ammon - TELKKARIN POLTTAJA
On vain kirjoitti:
kaksi mahdollisuutta. YK:n ehdotuksen mukaan aselopo, tai Libyan kohtalo.
Venäjä ja Kiina ovat YK:n ehdotuksen takana. Eikö teillä ole TV:tä, siellä hourulassa ?TELKKARI se on varsinainen totuuden torvi..Pelkkiä propaganda uutisia ja tosi tv:tä
AMMON, Joop kirjoitti:
Raakkuna
21.4.2007 14:10
Värttinä suikula lennähtää.
Uskosi ei ole kylmennyt sentään. Hienoa Usko jatka vain harjoittelujasi uskosi kehittämiseksi. Mä olen palannut yhteiskuntaan tähän nuoreen kapinalliseen joka on jalo sydämmeltään. Ja tahdon auttaa köyhiä uudestaan selviytymään jokaisesta kirjanoppineesta ja Fariseuksesta sekä portto pueblo köyhien sortajista. Olen todella sitä mieltä että jokaisella pitäisi olla kanava Kaikkivaltiaaseen Luojaan kunnossa. Ja tämä kanava toimii sydämmenne kautta varsin hyvin. Olen todella asialla joka hetki ja minun mieheni on jo selvinnyt suurimmasta vaarasta joutua mielisairaalaan tässä yhteiskunnassa. Mun mieheni joutui sinne vallankäytön seurauksena viime vuonna, ja sitä olemme puineet niin paljon että saatiin lakimuutos aikaan tässä muutama viikko sitten pakkohoitolaista. Kaveri vaan sai niin suuren kauhun eräiden ylilääkäreiden vallankäytöstä että toi korvaussumma 300000€ tosta kärsimyksestä ja törkeästä väärinkäytöksestä ylilääkärin taholta, joka muuten on nyt siirretty toisiin tehtäviin. Niin silti kaveri ei köyhyydestään huolimatta aio lunastaa korvaussummaa Lapinlahden mielisairaalan kautta vielä pitkään aikaan. Täytyy ensin kerätä meriittiä tarpeeksi ennenkuin uskaltaa mennä hakee sen mikä hänelle kuuluu. Mä olen jokaisessa tyypissä varmasti läsnä hänen sydämmensä kautta. Tämä ristipisto systeemi rulettaa Universumissa. Pyhät loimet ovat vedetty sukujuurien avulla yhteen. Ja värttinä suikula lennähtää lankojen välistä tehden raanua joka on pyhä. AAMEN Raakkuna/AmmonJoko tuo puolihullu laservaloestetiikka on hologrammeissa täällä meillä?
http://www.seasky.org/celestial-objects/black-holes.html- Tiedetään.
TELKKARIN POLTTAJA kirjoitti:
TELKKARI se on varsinainen totuuden torvi..Pelkkiä propaganda uutisia ja tosi tv:tä
Ei teillä hourulassa ole omaa TV:ä, joka pömpelissä. Joko sait taplettisi ?
Tiedetään. kirjoitti:
Ei teillä hourulassa ole omaa TV:ä, joka pömpelissä. Joko sait taplettisi ?
Milloin ostat minulle tällaisen?
http://zwee1.s3.amazonaws.com/wp-content/uploads/2009/11/cheap-motion-computing-le1700-tablet-pc.jpg- Miekö ??
kuksaa2 kirjoitti:
Milloin ostat minulle tällaisen?
http://zwee1.s3.amazonaws.com/wp-content/uploads/2009/11/cheap-motion-computing-le1700-tablet-pc.jpgTulkoot nyt kerralla selväksi, etten avaa koskaan mielisairaiden linkkejä. En sinun, enkä raakkunan. Oikeastaan kuuluisitte samaan koppiin. Ettehän te kuitenkaan lisääntyisi. :-))
- Բոլոր
kuksaa2 kirjoitti:
Joko tuo puolihullu laservaloestetiikka on hologrammeissa täällä meillä?
http://www.seasky.org/celestial-objects/black-holes.html: Այս ընթացքում. Այնպես որ ես կարող եմ պատմել ձեզ, որ magnitudes են, իհարկե, չափելի եւ մակարդակը խտությունը կարող է հաշվարկվել: Եվ համակարգիչ միջոցով ճշգրիտ հետեւանքով իրավիճակը. Եվ դա այն ժամանակ, երբ Ֆինլանդիայի սեյսմոլոգիական գծով տնօրեն Tarvainen կարծիքը ընդամենը մխիթարիչ զգացումը.
Բոլոր kirjoitti:
: Այս ընթացքում. Այնպես որ ես կարող եմ պատմել ձեզ, որ magnitudes են, իհարկե, չափելի եւ մակարդակը խտությունը կարող է հաշվարկվել: Եվ համակարգիչ միջոցով ճշգրիտ հետեւանքով իրավիճակը. Եվ դա այն ժամանակ, երբ Ֆինլանդիայի սեյսմոլոգիական գծով տնօրեն Tarvainen կարծիքը ընդամենը մխիթարիչ զգացումը.
Mitä kieltä tuo on?
- Armeniaa.
kuksaa2 kirjoitti:
Mitä kieltä tuo on?
- .
naihan sinä saa tanan homo välillä sikaakin
- Sinä sen tiedät.
Kyllä sikakin käy miehen puutteessa. Samoilla linjoilla ollaan.
- .
http://fi.wikipedia.org/wiki/Zoofilia
Onko tuo jonkinlaista eläinrakkautta vai luonnonsuojelua?- SikaHyvää !
Kyllä sianperse miehen voittaa.
- =
Onko sika siis viisasta naida kuoliaaksi, jotta joulukinkku olisi murea?
- Kukapa sitä
sikaa elävältä söisi. Kelpasihan suomen sotilaille kuolleet venäläiset nais-sotilaatkin. Ne eivät kuulemma uskaltaneet antauta sotavangeiksi, vaan kuolivat urhollisemmin kuin miehet. Lämpimänä sitten pöksyt pois. Korahtelivat toistet vielä kuolonkorinoitaan, kuin orgasmissa ikään.
- ?
Venäjän armeija ei sitä vastoin raiskaa vihollisnaisia vaan panee lesbot porukka paksuksi. Näin lesboista tulee heteroita ja hyviä äitejä.
- Mikä lienee
%-luku ja missä linkki? No se tiedetään myös, että USA:n nais-sotilaista raiskataan yli 60%. Sellaista on suurvaltojen sotilaskoulutus.
- Venäjä on taitava
Mikä lienee kirjoitti:
%-luku ja missä linkki? No se tiedetään myös, että USA:n nais-sotilaista raiskataan yli 60%. Sellaista on suurvaltojen sotilaskoulutus.
Venäjä ja Kiina heittivät USAn ja johtavat NATO-maat Ranskan ja Britannian sivuun Syyrian rauhanvälitystehtävistä. Venäjä ajoi vielä sotalaivansa USAn ja NATOn sotalaivasaattueiden läpi puolustamaan Syyriaa.
Nyt on Syyriassa rauha. USA ja NATOn johto ovat käärmeissään. Venäjästä pitäisi tehdä johtava rauhanvälittäjä YKlle ja maailmaan.
Aivan niin - todellisuudessa tämä Syyrian tulitauko on lännen imperialistien arvovaltatappio, koska Syyrian armeija on yhä kaupunkien kaduilla, luonnollisesti.
- Ai, nytkö vasta
tajusit. Tuosta teikäläiset (hullut) tunnistaa. Alussa aivan muuta jankutusta jaPaskaa. Nyt jo järjellistä. Otit varmaan oikeat tapletit, tai löystynyt ruuvi kiristettiin.
- =
melo vit tuun pikkuporvari
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743477Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1281852Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2971605- 771462
- 771436
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001140Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531136- 631021
- 22997
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois61960