Sofi Okasanen päihitti Sorsan !

Rauha hänen sielulleen. Ai niin kenen? No Oksasen tietysti.

Eiköhän Tammen entinen kustannustoimittaja Sorsa lukenut 1950-luvulla Arvo "Poika" Tuomisen Tammen kustantaman tuotannon aika tarkkaan. Suosittelen jälkiviisaita yhä lukemaan sen, siitä selviää perusdemareiden ajattelutapa.

Kekkonen lakeijoineen onnistui 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa yhdistämään näppeihinsä ulko- ja sisäpolitiikan ja tämän reaalipolitiikan kanssa jouduttiin elämään. En tiedä, mikä Sorsan ja Kekkosen rooli tässä Vankileirien saaristo -tapauksessa oli. Mutta sen tiedän, että Sorsalla oli hyvät suhteet Ruotsin demarijohtoon ja kulttuuripiireihin.

Koska ette vieläkään tunnusta silloista suomettumista niin olette edelleen ihan yhtä suomettuneita senkin vellihousut. Sen tietää kaikki !

Meidän suomalaisten oma historiamme on sisällissotineen ja vasemmisto-jahtineen ihan yhtä kauhistuttava kuin Venäjän vankileirit. Eipä tarvitse mennä tässäkään "merta edemmäksi kalaan".

Tässä jotain lainauksia kirjasta RUMA SOTA.
Ilmari Kianto, suomalainen kirjailija, joutui talvisodan aikana vankilaan. Vankila-aikaa koskevassa päiväkirjassaan Kianto kirjoittaa tulleensa rääkätyksi persoonansa riistolla: "Meillähän näyttää valitsevan sotilasdiktatuuri. Alan olla vakuutettu että koko prosessi on lähtenyt eräänlaisesta tässä maassa vallitsevasta koston- ja rangaistuksenhalusta juuri kirjailijaihmistä, kirjailijapersoonallisuutta kohtaan, ja tämä halu sovelluttaa rikoslaki kirjailijaa kohtaan, on lähtöisin niin sanoakseni raaemmasta upseeripiiristä -- Sattui heille
mainio tilaisuus näyttää valtaansa."

Itä-Karjalassa suomalaisia vankeja vietiin keskityleireille Säämäjärvelle, Kangasjärvelle ja Koveriin. Keskitysleireille siirrettiin suomalaisia kommunisteja ja rauhanaktivisteja. Pahamaineiselle Säämäjärven leirille vietiin arviolta 180-250 suomalaista kidutettavaksi.

Vankeja pidettiin nälässä tarkoituksella. Miehet oppivat syömään sisiliskoja, sammakoita ja käärmeitä. Kapteeni Arvo Kartano oli vankileirillä komentajana. Komentaja Kartano ei estellyt kun vangit söivät nälkäänsä maasta kaivettuja hevosenraatoja. Säämäjärven leirillä syötiin noin 15 mätää hevosenraatoa.

Vapautuessaan suomalaisten Suomessa olleesta vankileiriltä 47 kiloa painanut Nestori Parkkari kertoo:
"Vaikka koetimme kaikin tavoin hankkia metsänantimia lisäruoaksi, ryhmämme oli kolmen kuukauden kuluttua yhtä huonossa kunnossa kuin säämäjärveläiset toverimme. Minunkin hakkuutoverini sairastui vesipöhöön ja valtaviin paiseisiin, kaatuili ja putoili lumihankeen kuin haudanpartaalla oleva vanhus. Kevättalvellla olimme kaikki luurankoihmisiä, iho oli ryppyinen ja kellertävän harmaa.

Suomalaisista keskitysleirikuvauksista puuttuvat raipparangaitukset. Venäläisiin siviilivankeihin niitä käytettiin. Samoin venäläisiin sotavankeihin sovellettiin 25 iskun raipparangaistusmaksiimia. Sisällissodan jälkeisillä vankileireilläkin, erityisesti Lahden Hennalassa, käytettiin laipparangaistuksia, joissa oli myös ollut 25 raippaparia. Raippoja tuli ruuan varastamisesta ja ruokalipun väärentämisestä. Karkausyrityksestä seurauksena oli teloitus.

Myös Itä-Karjalan leireillä piiskaniskujen tyypillinen määrä oli 25. Usein niitä lyötiin suolattujen rättien läpi. Marja-Leena Mikkola kertoo, kuinka haastatteluissa tuli esiin, että raippojen saannin jälkeen piti sanoa suomeksi "kiitos".

Raipparangaistukset olivat myös saksalaisten käytössä. Niistä taloista, joista oli löydetty puhelinlankoja, poikalapset ja heidän vanhempansa komennettiin Mikkolan talon eteen. Sotamies toi talosta pitkän penkin ja poika pantiin sen päälle vatsallleen ilman paitaa. Upseeri ojensi pojan isälle nahkapiiskan ja tulkin välityksellä antoi käskyn - 25 iskua. Jos toimitus ei käy kyllin tehokkaasti, lyöjä ammuttiin tai hän saa saman verran iskuja - ja lyöjänä on saksalainen.
Ensimmäinen rangailtava oli Uatilan Shurka. Hänen isänsä sivalsi poikaa, niin että piiska jätti selvän jäljen. Mutta upseerille se ei kelvannut. "Stärker!" Hän karjaisi.
Pojan selkä oli punajuovia täynnä. Veri virtasi pitkin selkää. Naiset itkivät... upseeri laski iskuja: "Ein, zwei, drei, vier..."
Seuraava poika asetettiin penkille, ja hänen isälleen annettiin samanlainen tehtävä. Kaikkiaan viisi poikaa sai rangaistusraippoja.

Tekeekö Suomen sortojärjestelmä sitten Neuvostoliiton gulakkijärjestelmän jotenkin hyväksyttäväksi vai? Ei minusta. Harmittaako täällä jotakuta, että neuvostojärjestelmän hirveydet tuotiin esiin ja Neuvostojärjestelmä kaatui. Eikös tämän pitäisi olla iloinen asia. En voi käsittää, miksi Neuvostoliiton kauheudet on yritetty salata suomalaisilta vuosikausien ajan.. Nyt on voinut käydä niin, että tietämättömät suomalaiset ovat äänestäneet sosialismia. Hirveetä.
Juuri se, että asioita peitellään ja salataan on johtanut myös Suomessa ihmisten velkaannuttamiseen ja kyykyttämiseen viranomaisvoimin. Ehkä pahin oikeudellinen järjestelmämuutos on Koiviston konklaavi vuodelta 1992. Sen oikeuspoliittiset seuraukset olivatkin tiettyyn ryhmään, pankkivelallisiin ja takaajiin kohdistuvana tie leipäjonoon ja näköalattomaan köyhyyteen. Niitä tuomittuja virtuaalivelkakorkoja kun ei käytännössä ollut mahdollista maksaa takaisin laillisin tienistein.. Käytännössä Koiviston konklaavin masinoimat oikeusmurhat olivatkin vain hygieenisempi tapa tuhota kunnon kansalaisten tulevaisuus. Olen tässä samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, että Ruma Suomi tässäkin suhteessa. En todellakaan tiedä mitä demarit tänne oikein haluavat. Oi kertokaa !

Lisäyksenä tähän ruma sota - ruma rauhanaika ongelmaan toteaisin vielä, että sotatila on aina tiedossa, julkista ja siihen osataan kiinnittää huomiota. Sota-ajan hirveyksiä on vaikeampi pitää salassa, mutta rauhan ajan hirveyksiä, esimerkiksi nyt Neuvostoliiton vankileirijärjestlmä oli salainen, mekään Suomessa emme saaneet tietää siitä. Kukaan sosialisti ulkomailla ei uskonut sellaisen olevan siellä. Tämä on se paha ja vaikea ero. Nytkin maailmassa on paljon vääryyttä ja rumuutta rauhan aikana, kuten Suomen virtuaalivelkavankijärjestlmä Koiviston konklaavin vuonna 1992 järjestämän oikeuspoliittisen päätöksen seurauksena, mutta sitäkään ei haluta uskoa nyt, vasta kun asiapaperit tulevat julki ja Tarja Halosen määrittelemä 100 vuoden salaus evätään häneltä.

HelinäKeiju3:lle "Mikä mikä maahan" terveisiä.
Mikään sortojärjestelmä ei oikeuta toista sortojärjestelmää missään. Kaikki ihmisoikeusloukkaukset kaikkialla ovat tuomittavia.

Amnesty International on järjestö, jonka jäseneksi jokainen ihmisyyden asialla oleva voi liittyä ja vastustaa tämän ajan poliittista sortoa sekä auttaa mielipidevankeja.

Lakia ja kansantaloustiedettä opiskellut oikeustieteen tohtori "Dr.jur." saksalainen pitsitehtailija Maximilian Aue, ent. SS-upseeri kirjoittaa tarinansa HYVÄNTAHTOISET (Jonathan Littell).

Saksan sota Neuvostoliiton kanssa alkoi 22.6.1941 kello kolme aamulla ja päättyi 8. toukokuuta 1945 kello 23:01. Sota kesti lähes neljä vuotta.

Sodan lopputulos:
- kuolleet, Neuvostoliitto, 20 miljoonaa
- kuolleet, Saksa, 3 miljoonaa
- välitulos (Itärintama) 23 miljoonaa
- Endlösung (juutalaiset) 5,1 miljoonaa

Yhteensä 26,6 miljoonaa, kun otetaan huomioon, että Neuvostoliiton kuolleisiin sisältyy 1,5 miljoonaa juutalaista.

Kirjassaan tehtailija, entinen SS-upseeri kertoo matkustaneensa Auschwitziin harrastaakseen filosofiaa.
"Laskeuduin kaivoskuiluihin huojuvilla kalteriseinäisillä hisseillä, himmeiden kellertävien lamppujen valaisemat käytävät puhkoivat mustuutta välitasanteilla; sinne laskeutuva vanki sai heittää lopullisesti hyvästit päivänvalolle. Pohjalla vesi norui seinistä, metallin kalahdukset ja huudot kiirivät matalissa, löyhkäävissä käytävissä. Käymälä oli tynnyrinpuolikas, jonka päälle oli asetettu lankku, ja jotku vangit olivat niin heikkoja, että putosivat siihen. Toiset raatoivat luurangonlaihoina sääret vesipöhön turvottamina, työntäen ylikuormattuja vaunuja huonosti kiinitetyillä kiskoila, tai hakkasiat käytävän seinää kuokilla tai hakuilla, joita jaksoivat hädin tuskin pidellä. Ulos mennessäni ohitin nääntyneitä työläisiä, jotka kannatteleivat puoliksi tajuttomia tovereitaan tai kantoivat vainajia häthätää kyhätyillä paareilla. He odottivat ylös menevää hissiä joutuakseen palutetuiksi Birkenauhun."

jatkuu ....

Voi sua raasua, ai että mikä ihmeen Koiviston konklaavi. Ihan samaa kysyit varmaan Neuvostoliiton aikaankin, että mikä ihmeen Vankileirien saaristo ?

Mitä tulee Koiviston presidentinvaltaan, niin hänellä oli yhtä suuri valta kuin Kekkosella. Vasta sitten, kun Koivisto oli ensin itse käyttänyt väärin valtaansa Koiviston konklaavissa hän ryhtyi kannattamaan presidentin valtaoikeuksien kaventamisajatuksia, mistä häntä niin kovasti aina muistetaan kiitellä demaripiireissä. Hah !.

Helinä-keiju3:lle. "Ihan samaa kysyit varmaan..."
Ihan varmaan minä en kysele tyhmiä, vaan otan asioista selvää. Samaa suosittelen muillekin, jotka varmasti muka tietävät, mitä muut tietävät .... tietämättä itse.

Myös presidentti Koiviston aikana Suomessa valtaa piti hallitus ja eduskunta. Pankkikriisiä, Esko Ahon lamahallituksen aiheuttamaa, ei Suomessa hoidettu oikeudenmukaisesti. Pankit pelastettiin ja pankkien asiakkaat jätettiin. Vasta viime vuosina on pankkien velalliset tainneet saada elinikäisiä velkojaan anteeksi.

Presidentti Kekkonen oli Neuvostoliiton ystävä monestakin eri syystä. Venäjän kaupan kukoistuksen vuoksi Suomella meni hyvin, joten Venäjää ei Kekkosen kaudella arvosteltu julkisesti.

Vankileirien saaristo ilmestyi vuonna 1974 ja Soltsenitsynia luettiin kyllä jo 70-luvulla. Joten Sofi Oksasen "urotyö" ei ihan tuntematon ole.

Soltsenitsyn kirjoittaa omista kokemuksistaan vankileirillä sekä parin sadan haastattelemansa henkilön ajatuksia. Kirjassa on viiltävää ironiaa ja satuttavasti kerrottuna kaltoin kohdeltujen toisinajattelijoiden puoesta. Teos saatiin julkaistua monien uhrautuvien kirjailijan ystävien avulla.

Koivisto ei ollut diktaattori, eikä käyttänyt valtaansa väärin konklaavissa. Koivisto ja Suomen silloinen hallitus tekivät parhaansa pelastaakseen ylivelkaantuneet pankit, koska pitivät suomalaista pankkijärjestelmää tärkeänä Suomalaisen yhteiskunnan kannalta. Emme tiedä mitä olisi tapahtunut, jos ylisuuria luottoja antaneiden pankkien olisi annettu mennä konkurssiin. Tuskinpa yhtään mitään. Ehkä meillä olisi valtion pankki, jonka pääasiallinen tarkoitus ei olisi maksimoida voitot, ja jossa tavallisia asiakkaita ei katsottaisi "pankkien lattioiden kuluttajiksi".

Niin Venäjän vankileireillä, niin Suomen vankileireillä ja kaikilla sisällissotien vankileireillä vangeista tehdään "ali-ihmisiä", joiden kiduttaminen ja nöyryyttäminen on sallittua. Sodan oikeutusta on "julistettu" Suomessa ihan omissa leireissä. Suomessa punakaartilaisia kohdeltiin kuin koiria - vielä sen jälkeenkin kun nämä oli julmasti tapettu.

Viipurissa punaiset olivat haudanneet teloitetut punakaartilaiset Papulanmäen hautausmaalle. Valkoisten valloitettua punaiset vangit joutuivat kaivamaan ruumiit ylös. "Sinne Papulan mäelle ne hautasivat punaiset omansa, mutta heti kun Valkoiset valloitti Viipurin huojuvat nälkäiset heikot näännytetyt vangit pantiin kaivamaan ne haisevat ruumiit ylös. Liekö ollut niille enää paikkaa missään? Vaiko koirahautaan, sinnehän niitä vietiin ammuttavaksi eläviä terveitä ihmisiäkin. Valloituksen jälkeen monina viikkoina öisin."

Koirien hautausmaa sijaitsee välittömästi Viipurin kaupunkialueen ulkopuolella Pietariin vievän tien varressa Maaskolassa. Sinne haudattiin valtaosa valkoisen terrorin uhreista: Papulasta kaivetut ruumiit, teloitetut suomalaiset ja venäläiset sekä vankileirillä kuollleet. Uhrien määrä nousee useaan sataan. Arkistoteksteissä Koirien hautausmaata muistellaan lähes poikkeuksetta. Se on samalla tavalla merkityksellinen muistin paikka kuin Papulan myllätty sankarihautausmaa.

Suomenlinnassa toimi yli 10.000 ihmisen vankileiri yli vuoden ajan. Vasta vuonna 2004 paljastettiin vankileirillä menehtyneiden "hiljainen muistomerkki".

Miten löydämme oikeanlaisen ilmaisun käsitellessämme vaikeaa historiaa?
Väkivallan käsittely sisältää kahtalaisen menneisyydessä vellomisen vaaran:
liiallisen muistamisen tai täydellisen unohtamisen.
On syytä muistaa, jotta sisällissota ei toistu, eikä barbariaan enää sorruta.
Väkivaltaisuuksien esiin nostaminen yksityiseltä tasolta julkiseen käsittelyyn, vastuunottaminen, pyrkiminen oikeudenmukaisuuteen ja totuuteen ovat välttämättömiä.

Sisällissodan muiston käsittelyprosessi on vieläkin kesken. Sodan traumaattisen muiston työstämisessä tärkeää on tiedostaa, että tehdyt rikokset voidaan sovittaa, mutta ensin pitää tunnustaa, että rikoksia on tapahtunut.

Edellä oleva on lainausta kirjasta "Sisällissodan pikku jättiläinen". Kannattaa ehdottomasti lukea. "Sisällissodan pikku jättiläisen" tiedot ovat meille suomalaisille oman historian ja yhteiskunnan ymmärtämiseksi tärkeitä.

Suomalaisten on ehkä helpompi lukea Soltsenytsiniä ja paheksua Venäjällä tapahtuneita ihmisoikeusloukkauksia kuin suomalaisten tekemiä Suomessa.

Hauska nauraa näiden vuonna 1918 rikosistaan tuomittujen jälkeläisten itkuvirsille.

Nimimerkki "Ihmisyyttä oppimaan" on nyt jostain syystä sitä mieltä, että Vankileirien Saaristo on huono kirja vai ?

Minusta taas se on upea teos ja teko. Kunnioitan valtavasti sitä rohkeutta mitä kirjailija ja hänen ystävänsä osoittivat oman henkensä uhalla saattaakseen teoksen maailmalle. Koko tarina on ihan pistämätön, ja TOSI !

Suomessa ollaan edelleen vapaustaistelun poteroissa ja suurinta ääntä pitävät ne miekkoset, jotka pettyivät kun yksilön ja kansakunnan vapautta puolustaneet voittivat. Olis pitänyt ilmeisesti liittyä Neuvostoliittoon rauhanomaisesti. Ei huolta, kyllähän me hyvin pitkälti oltiin liitytty, silleen salaa. kuten kirjojen julkaisemattomuus osoittaa. Kestää kauan, ennenkuin saamme uskottavuutemme palautettua tässä suhteessa, varsinkin kun pitkälti samat 70-lukulaiset taistolaiskommunistit hilluvat kansakunnan kaapin päällä poliittisina ja taloudellisina päättäjinä ja johtajina. Ei olis muualla onnistunut.

Solženitsynin "Vankileirien saaristo" on aikalaiskuvaus, kirjailijan omakohtaisista kokemuksista ja vankitovereiden haastatteluista 10 vuoden vankeutensa ajalta. Kirjaa luettiin Suomessa -70 luvun puolivälissä ja Solženitsynin on tunnettu kirjailija monelle tiedostavalle suomalaiselle.

Suomessa oli sisällissodan jälkeen yli 40 punavankileiriä ja kymmeniä tuhansia vankeja. Suurin osa punavangeista, sisällissodassa antautuneista, kuoli vankileireille ammuttuna, kidutettuna, sairauteen tai nälkään. Tammisaaren ihmisyysloukkauksista, kun punaisia kidutettiin nälässä ja liassa, paheksuivat ruotsalaiset lehdet - eivät suomalaiset lehdet.

Saksa lähetti Itämeren divisioonan valkoisten puolelle, ja siihen loppui sisällissota. Punaiset pelkäsivät saksalaisia ja kokonaisia joukko-osastoja antautui.

"Helsinkiläisen eliitin kokemus oli tulla vapautetuksi punakaartin pelosta saksalaisten, ei oman talonpoikaisarmeijan ja Mannerheimin toimesta.
Saksan tulevaisuuskin näytti keväällä 1918 vielä hyvältä. Tuntui täysin realistiselta laskea, että vaikka Saksa ei ehkä voittaisi totaalisesti koko sotaa, se ei ainakaan romahtaisi", kirjoittaa dodentti Vesa Vares "Sisällissodan pikku jättiläisessä".

Elokuussa 1918 monarkistinen esitys kuninkaanvaalista hyväksyttiin. Tasavaltaiset olivat hävinneet.

9.10.1918 Suomessa pidettiin kuninkaanvaali ja Hessenin prinssi Friedrich Karl valittiin Suomen kuninkaaksi. Friedrich Karl oli Hessenin prinssi ja Preussin armeijan kenraalimajuri. Saksan romahdettua (9.11.1918) Saksan prinssi lähettää luopumiskirjeen.

Vähältä piti, ettei Suomesta tullut saksalaisen prinssin ja kenraalimajurin hallitsemaa kuningaskuntaa.

Neuvostoliittoon liittymistä ei Suomessa ole kannatettu ennen eikä jälkeen sotien. Sekä punaiset että valkoiset osallistuivat Neuvostoliiton vastaisiin sotatoimiin yhdessä talvi- ja jatkosodassa.

Sen sijaan Saksan kansaa on eri tavoin yhdytty, jopa valittu saksalainen prinssi Suomen kuninkaaksi - vaikka hirvittäviä ovat olleet saksalaisten hirmuteot.

Suomen suhteita Neuvostoliittoon rauhan aikana, sotien jälkeen, on sanellut "Venäjän kauppa". Sitä on käyty hyvällä menestyksellä ja Venäjän kaupasta toivotaan pelastusta Suomelle myös nyt, kun vienti EU-maihin ei vedä.

Onko "pitkälti sama 70-lukulainen taistolaiskommunisti", kansakunnan kaapin päällä päättäjänä ja johtajana toimiva Björn "Nalle" Wahlroos?. Suomen rikkaimpiin kuuluva pankkiiri Wahlroos vastustaa köyhien vähäisiä sosiaalietuuksia (700 e/kk) mutta ottaa itse monen sadan tuhannen euron vuosittaiset maataloustukiaiset.

Vastaus viimeiseen kysymykseesi on kyllä, mutta tämä Nallukka ei ole ainut. En tajua, miksi meillä on taas Erkki Tuomioja (sd) ulkoministerinä, vaikka on olevinaan porvari pääministerinä. Sen siitä saa kun vannoo sen typerän konsensuksen nimeen. Mistään ei tule mitään.

Nyt se Nallukka Wahlroos pääsi eilen oikein A-studioon telkkariin haastatteluun kirjansa vuoksi. Maailmassa ja Suomessakin on monia hyviä kirjailijoita ja esikoiskirjailijoita, mutta tämä yksi keskinkertainen kynäilijä Wahlroos väsää jonkin provokirjan ja kaikki juoksee laumana hänen perässään. Täytyy vetää se johtopäätös taas kerran, että suomalaiset toimittajat ovat todella nöyriä rahan edessä. Mitään muuta selitystä asialle ei ole. Mutta kyllähän vasemmistolaistaustainen Tarja Halonenkin kutsui Wahlroosin aina linnanjuhliinsa omana henkilökohtaisena vieraanaan, vaikka ei olis ollut pakko siten kuin esimerkiksi kansanedustajat, jotka on saavat automaattisesti kutsun. Wahlroosiahan kansamme ei ikinä ole äänestänyt mihinkään, hän on vaan sellanen wannabe-päättäjä. Kaino toivooni onkin, että jospa ens kerralla meitä hemmoteltais ihan oikeella asialla olevalla oikealla kirjailijalla A-Studiossa.

Vielä tosta Wahlroosista sen verran, että kyllä hän vahvasti liiottelee pitäessään itseään kapitalistina tai markkinavoimien edustajana. Nallukkahan on ollut aina valtion eli kansamme pääosin omistamien, pitkälti monopoliasemassa olevien yritysten johtajana lukuunottamatta pientä ristiretkeä Mandatiumiin, josta hän on hippulat vinkuen palannut takaisin valtion eli parjaamiensa taviskansalaisten omistamien tai osaomistamien valtionyhtiöiden turvallisiin helmoihin. Edes omassa yksityiselämässään hän ei saa aatilisilta ostamansa kartanon peltoja tuottamaan kannattavasti ilman meiltä taviksilta anomaansa ja meidän hänelle myöntämää rahallista maataloustukea. Aateliskartanon ostaminen ei tee Wahlroosia aateliseksi eikä valtionyhtiön johtaminen kapitalistiksi. Hän ei ole tottunut ikinä toimimaan aidossa kilpailu- tai markkinataloudessa vaan ainoastaan etuoikeutetussa asemassa, kuten usein juuri sosialistimaissa jotkut etuoikeutetut voivat tehdä.

Rikos ja rangaistus -nimerkkiä naurattaa: "Hauska nauraa näiden vuonna 1918 rikosistaan tuomittujen jälkeläisten itkuvirsille."
Niinhän se nauroi myös Norjan Breivik, kun ampui demarinuoria saarella.
Ehkäpä Breivikin hengenheimolaiset nauravat nyt tapettujen demarinuorten vanhempin itkuvirsiä.

Uset erilaiset aatteet ja uskonnot ovat ääriaineiston saadessa vallan tai diktaattorien kurimuksessa totelleet ja aiheuttaneet suurta tuskaa ja hätää eri valtioissa eri vuosisatoina. Siirtomaavallan aikana kohdeltiin julmasti siirtomaiden orjia. Natsien vallan aikana Saksassa juutalaiset ja toisinajattelijat sekä kommunistit yritettiin eliminoida kaasulla ja muilla myrkyillä keskitysleireillä.

Yhteinen nimittäjä näille eri aikakausien sortajille on itsekkyys ja ahneus. Työkalujaan ovat julmuus ja alistaminen. Alistaminen jopa niin, että alistettu ei tunne olevansa alistettu ja pakotettu vaan aatteen kannattaja.

Kylmäkiskoisesti ei ihmisyyden asialla oleva voi suhtautua mihinkään sortojärjestemään eikä minkään maan sortojärjestemän aiheuttamaan uhriin.

Tutkimus "Myötätunto ei ylitä poliittisia rajoja" on ehkä totta poliittisesti ajattelevien, omaa etuaan ajattelevien kohdalla. Siitähän se toisten sortaminen lähtee, kun omaatuntoa tai yhteistuntoa (samvete) ei ole.
Myötätunto ylittää kaikki rajat - ihmisyyden asialla olevilla. Ihmiselle ihmisyys ja vain ihmisyys on elämänsä aikana tärkeää. Niin helppoa se elämä on, kun sen ymmärtää.

Aika monet suomalaiset toimivat suomessa etuoikeutetussa asemassa, vaikka sosialismia kaikin tavoin halveksivat ja aliarvioivat. Suomessa yritysten saamat tuet ovat noin 3 miljardia euroa verotuet pari miljardia päälle. Maatalousyrittäjien saamat tukiaiset ovat samaa suuruusluokkaa. Kepu ja kokoomus ovat hyvin hoitaneet omiensa etuja. Erikoista Suomen tukiaispolitiikassa on se, että tukia jaetaan eniten kaikkien suurimmille pörssiyrityksille ja kaikkein rikkaimmille maataloudenharjoittajille. Köyhät älkööt vaivautuko verokertymästä tukia hakemaan.

Suomessa ei ole vapaata kilpailua. Yritykset saavat tuhat erilaista tukea 300 eri tahon maksamina. Tuet vääristävät kilpailua ja ovat tutkijan mukaan usein täysin tarpeettomia. Nokia on ollut suuri tukiaiten saaja, jotta Nokia koteutettaisiin Suomeen. Ei kotoutunut eikä palauttanut "kotottamistukiaisia", veronmaksajien maksamia.

Suomalainen "sosialismi" on kokoomuksen luomaa, Suomen suurimpana puolueena. Se on merkinnyt tuloerojen kasvua ja epäoikeudenmukaista verotusta. Vuosittaiset veroedut (poikkeamat normiverotuksesta) ovat noin 20 miljardia ja ne ovat hyvän hallinnon vastaisia. Uusia yritystukia myönnetään, vaikka entistenkään vaikutuksia ei tiedetä. Uusin yritystuki, 300 miljoonaa kasvuyrityksille" on päällekkäinen ja turha tuki. Kasvuyrityksille on budjetoitu tälle vuodelle innovaatioihin ja yritysten kansainvälistymiseen 820 miljoonaa, työllisyyteen ja yrittäjyyteen on lisäksi nudjtoitu 1,2 miljardia euroa. Alueiden kehittämiseen ja rakennerahastoihin on budjetoitu 591 mijoonaa. Joten eiköhän siinä olisi ollut myös kasvuyrityksille tukiaisia 1000 eri tukimuodosta - ennestäänkin.

Suomalainen "sosialismi" on merkinnyt, että noin 150.000 suomalaista on jätetty yhteiskunnan ulkopuolelle sekä toimeentulo-ongelmissaan että terveysongelmissaan kirkon diakoniatyön mukaan.

Suomalainen "sosialismi" on merkinnyt, että Suomessa on nyt noin 20.000 tulotonta ja 55.000 lasta ja nuorta on syrjäytymisvaarassa.

Kokoomus kannattaa suuria tuloeroja ja mahdollisuuksien tasa-arvoa. Mahdollisuus ja tasa-arvo ovat samoja leipäjonoissa jonottaville samoin kuin ne ovat samoja verottomia osinkoja tai vähän verotettuja osinkoja nostaneille osinkoruhtinaille. Mahdollisuuksien tasa-arvo ei ole sama tulottomalle ja miljonäärille.

Kun rikkaita on kokoomuksen mukaan liian vähän verotettavaksi, verot peritään progressiivisina välittöminä veroina palkansaajilta, joiden verotus on kasvanut kymmenessä vuodessa noin 10 % kun taas yhteisöjen verotus on vähentynytsaman verran. Yhteisöt maksoivat veroja v. 2009 enää vain 4.352 milj. euroa. Luonnolliset henkilöt maksoivat veroja v. 2009 peräti 24.245 miljoonaa euroa. Kun osakeyhtiöt maksavat veroja vain noin 4 miljardia, mutta ottavat tukiaisia ja veroetuja noin 5 miljardia - niin kuka maksaa?
Se on sitä kokoomuslaista, suomalaista sosialismia, Nallen hyväksymää, ei kun paheksumaa, ei kun...


Kun yhteisöt maksavat veroja vajaa

Hävettävää piilottelevalle suomalaismedialle