Poliisi on kirjannut vuorokauden aikana jälleen useita rikosilmoituksia pienistä parkkipaikkakolareista, joissa toinen osallinen on poistunut vähin äänin.
Parkkipaikalla sattuneet pienet kolhut jäävät monesti huomaamatta.
Parkkipaikalla sattuneet pienet kolhut jäävät monesti huomaamatta. (HANNU KIVIMÄKI)
Poliisin mukaan autojen saamat kolhut ovat usein pieniä, mutta varsinkin uudehkon auton omistajaa harmittaa tällainen käytös.
Vuoden mittaan poliisille tehdyistä ilmoituksista voidaan päätellä, että valitettavan usein kolhija poistuu kylmästi paikalta jättämättä itsestään mitään tietoa.
Liikennerikkomuksia selvitellään jälkikäteen melko usein siitä syystä, että sivullinen on huomannut tapahtuman ja on ilmoittanut havainnoistaan kolhitun auton omistajalle.
Poliisi muistuttaa, että tieliikennelain mukaan törmääjä on aina velvollinen ilmoittamaan toiselle osalliselle aiheuttamastaan vauriosta. Kyse on useimmiten vahingosta, joka on sovittavissa osapuolten
AUTOLLA ON PÄÄASIA ETTÄ PÄÄSEE PAIKASTA A PAIKKAAN B !!!!!!
KAMALA STRATEGIA JOKU PIKKU KOLHU JA SITTEN VIELÄ ALKAA MIETTIÄ JA ETSIÄ TODISTAJIA SELLASEEN KUN JOKA TAPAUKSESSA TIETÄÄ ITSEKIN ETTÄ EI LÖYDÄ TODISTAJIA KOVIN HELPOSTI SELLASEEN.
KUN SELLANEN HENKILÖ JOKA ON PÄÄTTÄNYT POISTUA ILMOITTAMATTA PAIKALTA, SE ON 50%-50% LANTIN HEITTOA ALKAA ETSIÄ SELLAISTA(JOUTAVAA AJAN TAPPAMISTA), HELPOMPI JOS HALUAA KORJATA VIE SUORAAN KORJAAMOLLE.
Poliisi huolissaan parkkipaikoilla yleistyvästä ikävästä ongelma
9
822
Vastaukset
- strateegikko
Mikä oli kirjoituksesi pointti? Sekö että parkkipaikalla on ihan ok kolhia autoja ja paeta paikalta? Vai se että autonomistajan ei kannata käyttää aikaansa ja vaivaansa selvittääkseen autonsa kolhian?
Auton korjaaminen on tässä maassa sen verran kallista hupia, että kyllä ainakin itse haluan saada syyllisen kiinni.- tagtikko
teetä virossa on halvempi
- Keppihuuti
tagtikko kirjoitti:
teetä virossa on halvempi
Jaa se kolarointi vai, kyl ne kolhii tääl sellos myös.
- Osuinjanaarmutin
Ei kannata kertoa jos kolhaisee, on kallista. Ei Jää kiinni jos lähtee vaan pois. :)
- Kokeile vaan
juuri niin, mutta tuleppa kolhasemaan minun autoa niin jäät 100 % varmuudella kiinni ja maksat korjauksen lisäksi saat sakot kolaripaikalta pakenemisesta. Kaksi urpoa on tätä yrittänyt mutta niin vain löytyivät. Ai miten ? Katos kun mulla on varashälyttimeen yhdistetty kameravalvonta. Siinähän pakenet paikalta mulkku, kyllä sut löydetään ja toivo että löytäjä on poliisi en minä.
- ei kannata kolhia...
Tuuppa kuule kolhimaa mun autoo nii 100% jäät kiinni. Ja jos löydän itse syyllisen ja maksut eivät hoidu niin voin taata ettet pysty puhumaan, saatikka sitte kävelemään pariin viikkoon... Että tiedät olla parkkipaikalla kolhimatta. Koska et voi tietää mikä on mun auto...
Kokeile vaan kirjoitti:
juuri niin, mutta tuleppa kolhasemaan minun autoa niin jäät 100 % varmuudella kiinni ja maksat korjauksen lisäksi saat sakot kolaripaikalta pakenemisesta. Kaksi urpoa on tätä yrittänyt mutta niin vain löytyivät. Ai miten ? Katos kun mulla on varashälyttimeen yhdistetty kameravalvonta. Siinähän pakenet paikalta mulkku, kyllä sut löydetään ja toivo että löytäjä on poliisi en minä.
Taas joku urpo ,joka on rakastunut autoonsa...
- Kohtalon kolhu
Houkutus kasvoi niin suureksi, että nyt on pakko vähän vetokoukulla töytäistä.
- zeeppii
Koukku voipi osua vaikka mihin, ei tartte olla peltiä ihan vaan ihokin riittää......
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32718Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581341Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä181006Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071000Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42899
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk298893- 72875