Nokian Flopista ennustetaan

surkeinta johtajaa

"Uutiskanava CNBC on pohtinut, ketkä huippupomot osoittautuvat tämän vuoden kehnoimmiksi yritysjohtajiksi. Kanavan kommentaattorien mielestä Nokian Stephen Elop on vahva ehdokas tähän joukkoon".

http://www.itviikko.fi/ihmiset-ja-ura/2012/04/12/nokian-elopista-ennustetaan-surkeinta-johtajaa/201227201/7?rss=8

Herb Greenbergin ja Jim Cramerin mielestä Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop on alkanut näyttää yhä paremmalta ehdokkaalta tämän vuoden surkeimpien yritysjohtajien joukkoon.

Joidenkin mielestä hän olisi ansainnut paikkansa listalla jo viime jouluna, mutta raatilaisten mielestä Elopille piti antaa lisäaikaa näyttää osaamisensa. Nyt näyttöjä ei ole kuulunut.

Varsinkin Cramerin mielestä Applea ja Androidia selvästi heikompaan Microsoftin teknologiaan ripustautuminen on Nokialta iso virhe, ja yhtiön pitäisi uskaltaa jo myöntää se. Microsoftilta tullut Elop ei vain pysty hylkäämään entisiä isäntiään.

Amerikkalaisia on myös suututtanut Lumiasta löytynyt ohjelmistobugi. Osakekurssikin on pudonnut Elopin valtakauden ajan.

ONNEKSI OLKOON KONKURSIIN MENEVÄ N O K I A !

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nokia - Benefon

      Rahaa oli Nokian kassassa vielä joulukuulla 5.5 mrd € verran. Nyt kassa on laskenut 4.9 mrd euroon.

      Syöksynopeus saattaa tästä senkuin kiihtyä.

      Vanhaa kassaa sopivasti säästelemällä ja toimintoja koko ajan supistelemalla, niin kyllä tuolla rahalla pärjää vielä ehkä arviolta 3-4 vuotta eteenpäin kuitenkin.

      Olihan se edesmennyt Benefonkin http://fi.wikipedia.org/wiki/GeoSentric mennä hölkättänyt pintakaasulla, pelkällä bensan haisulla, viimeiset 4-7 vuotta aina vaan eteenpäin.

    • NOKIA ON JO

      MENNEEN TALVEN LUMIA!

    • mode pieru erkki

      Persujutut loppuneet. Mode meuhkaa TÄÄLLÄ ISOIN KIRJAIMIN

    • aol

      Härski kaappaus koko nokia systeemi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      274
      3487
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      132
      1880
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      300
      1629
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      79
      1470
    5. 78
      1451
    6. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      53
      1166
    7. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1150
    8. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      68
      1029
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      1021
    10. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      1007
    Aihe