rakkausuhde joka on pudonnut ikävästi asfelttiin jo kaksi kertaa toimii vain edelleen toimii vaikka en ollut napsauttanut kantta kiinni...Nokiani on kuin minun perhe joka on mukanani kulkenut säässä kuin säässä Enkä nyt kerro mitä hämmenystä, ihailua se sai aikaan joitain vuosia eräässä massa. En uskaltanut Nokiaani kädestäni päästtää kun ajattelin jos näen Nokiaani sitten viimeisen kerran
Minun Lidlini on kanssa saannut osakseen minun palvontani enkä tiedä loukaantuko s-market mutta voin kyllä todeta että täällä ihaillaan seppo rätyä siinä mainoksessa jonka tahdon nyt varmana tieoina tässä ilmoittaa joten tänään kannatin kumpaakin kauppiasta että ei kummalekkaan tule paha mieli :)
Olen närkästynyt kaikkien Nokioiden puolesta jotka kehtaavat solvata julkisesti härskeillä otsikoillaan sekä tahrata Nokian paremmuuta....mutta täläistähän tämä on että kestetään kuin Miehet tosin en ole oikein tietoinen miten he kestävät kun en ole laittanut taloustutkimukseen kyselyä enkä vaivautunut lukemaan muitakaan miestutkimuksia :)
Minun Nokiani johon minulla on melkein
2
<50
Vastaukset 2
- ;)
ja sitten maailman tuskaa tunteville innokkaille ihmioikeuksita taisteleville joiden aina tehtävä on välttää työntekoa sekä tuntea tuskaa sekä ahdistusta milloin mistäkin konfliktista ja joiden on oman esteelisyytensä takia muodikasta tuntea yhteekuluvaisuutta maaapallon toisella puolella tapahtumiin sekä muutenkin profiloitua "suurena " asintuntijana...
Voin kertoa että suurimalle osalle noista ihmisistä olisi sitä ihmisoikeustyötä siellä omassa kunnassa kuin lähialueilla menette rohkeasti vain vapaaehtoistyötä hekemaan sekä pyyttämään saatteko olla hyödyksi..voitte tehdä köyhille rukaa, viedä estyneitä ulkoilemaan, mammoja tanssimaa, leikata hiuksia, hoitaa ha hieroa kipeitä jalkoja sekä talvisen hakata puita sekä kaikenlaista ihmisoikeustyötä on kyllä.
Tosin sehän on helppoa nähdä jossain muualla se hätä kuin omassa lähipiirissään eikä se ole kovin trenikästäkään eikä äksöönii kuin miten siitä ei saa edes julkisuutta...Kuitenkin hyvin useat ja suurempi osa voivat tehdä hyvää siinä omassa ympäristössä ja sitä työtä riittää. Huomauttaisin myös kaikille nyt kriiseissä tunteville kuin yhteistä psykoosia tunteville että kannattaa myös lukea mitä suuret kansalliset yhtiöt tekevät ihmisten eliolojen parantamiseksi eikä vain ainoastaan yksipuolista ihmisoikeusjärjestöjen rabortointia.
Tosi asia kuin faktaa että läheltä voi opetella lähimmäisen rakautta ja kun taidot kehittyvät sekä myös tunnetasolla että eivät mene sekaisin jokaikisestä maailman sodasta voivat hankkiutua maailman kriisipesäkkeisiin jos viellä on jäljellä todelista halua, mutta nuo monekin halut auttaa on sinne jonnekin koska on helppo tuntea huolta ja olla hyvinkin tietoinen kunhan ei vain tarvitse työhön tarttua ihan siinä omassa lähipiirissä.
mutta jatkakoot palstoilla tuntemista minä lähden lidliin viellä toisenkin kerran tänään Ai mutta oletteko ajatteleet mikä ero on tuntemisella ja tietämisellä :)- .
:) niiin ja Sonera on parhaita mainoksia, mutta nyt lähden auttamaaan taloudelista hyvinvointia sitten lidliliin ja ostan juhla mokkaa ehkä jäätelöäkin :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2142143
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,511290Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1861147- 81986
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56881- 71813
- 100802
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77747Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.355720- 40711