Taas kysyttiin hekkareita ulkomaalaiselta.

Irakilaissyntyisen nykytaiteilija Adel Abidin ravintolaan meno estyi viime viikolla, kun häntä pyydettiin selvittämään kansalaisuutensa taskuvarkaaksi epäilemisen takia. Vähemmistövaltuutetun toimiston mukaan ravintoloilla ei ole oikeutta kysellä kansalaisuutta.

Etnisyyteen tai kansalaisuuteen perustuvasta syrjinnästä ravintoloissa tehdään vähemmistövaltuutetun toimistoon muutamia kanteluita vuodessa. Poliisille asiasta tehdään rikosilmoituksia vielä vähemmän.

Vähemmistövaltuutetun toimistossa arvellaan, että kyseessä on vain jäävuoren huippu kaikista tapauksista, sillä ilmoituskynnys on monelle korkea.

Yli kymmenen vuotta Suomessa asunut, kansainvälisesti tunnustettu nykytaiteilija Adel Abidin ei aio vaieta.

Abidin oli menossa Helsingin keskustassa sijaitsevaan ravintolaan viime torstaina. Seurueeseen kuuluivat hänen lisäkseen sveitsiläinen mies, suomalainen nainen sekä kaksi muuta, alun perin Lähi-idästä olevaa miestä.

Voi voi pienokaista, kun on kohdeltu noin törkeästi.

Kyllä nyt laitetaan Suomalaisia oikein kunnolla polvilleen kovalla kampanjalla.

http://yle.fi/alueet/helsinki/2012/04/ravintolan_ovimies_tivasi_kansalaisuutta_quottaskuvarkaanquot_ulkonaon_takia_3401582.html
29185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Taitaa olla nyt suurin pelko, että luvattomasti maassa oleville tulee lähtö?

Äänestä

Entäs jos on keeneriportsari...

Äänestä

Multa kysyttiin S-korttia kaupan kassalla. Mikä se on ?? joku sosialistiikorttiko?

Äänestä

Alan pukeutumaan burghaan se taitaa olla ainoa keino pysyä "piilossa".

Äänestä

Miksi poliisi ei kysele maajusseilta papereita koko ajan? Heitä on nähty traktoreineen kyntämässä jopa valtateitä kun sattuu huvittamaan... Onko ainoastaan maajussilla valta kulkea ympäriinsä ilman passia? Heitä saattaa löytää pankolta nukkumastakin ja passia ei herättäessä löydy...

Äänestä
  • Korjaisin sen verran että kun minä kynnän motaria motskarillani niin on se normaalia itseni toteuttamista. Jusseilta ei kysytä.

    Äänestä

  • et saisi enää karjalapiirakoita ellei maajusseja olisi, ei Ambomalla saa karjalanpiirakoita, vaan tavallisia letrusia haisevia raakoja piirakoita.

    Äänestä

Juu, löytyykö Jussufilaisilta mitään papereita, poislukien väärennetyt (niitähän näillä on Suomeen tullessaan), ei taida, eihän ne osaa lukea, saati kirjoittaa. Ainoa paperi taitaa olla laku-pekan (lakritsipötkön käärepaperi) käärepaperi?

Äänestä

Aivan oikein , muutiaisilta pitäisi kysellä paperit joka paikassa , sekä selvitys millä tavoin täällä elelevät , maksaako elämisen sossu vai jokin muu verovaroin ylläpidetty taho.

Äänestä
  • Muuuuuuuutiaisten, kuten myös talitiaisten papereihin tarvitaan joku uusi laki, sillä nykyisin ei sellaisia vaadita.

    Meidän maahanmuuttajien verot kyllä kelpaavat. 99.9% maahanmuuttajista on töissä, kun taas kantasuomalaisista ehkä 20 %. Mutta tietääkö tämä nöyryyttä ja kiitollisuutta suomalaisten keskuudessa? Ei suinkaan! Ei minkäänlaista kiitosta kuulu, mutta papereita kysellään koko ajan.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Muuuuuuuutiaisten, kuten myös talitiaisten papereihin tarvitaan joku uusi laki, sillä nykyisin ei sellaisia vaadita.

    Varastaminen EI ole työtä!

    Äänestä

  • Tosimies. kirjoitti:

    Varastaminen EI ole työtä!

    Ei ole, mutta se käy työstä.

    Äänestä

  • Tosimies. kirjoitti:

    Varastaminen EI ole työtä!

    Ryöstäminenkään EI ole TYÖTÄ.

    Äänestä

  • Tosi on kirjoitti:

    Ryöstäminenkään EI ole TYÖTÄ.

    Suurin joukko maahanmuuttajista Suomesta on Karjalasta. Heidän solvaamisensa ei ole kunniaksi kenellekään. Tiedän kyllä että karjalaisia vihataan, mutta minun mielestäni kaikkien heidän leimaaminen varkaiksi menee jo hyvän maun yli.

    Olen muuten edelleen sitä mieltä että kun joku kirjoittaa minun nimimerkilläni, se voi hämätä lukijaa. Maajusseille tällä ei nähtävästi ole mitään väliä.

    Äänestä

  • Tosi on kirjoitti:

    Ryöstäminenkään EI ole TYÖTÄ.

    Eikä päivystäminen tällä suomi 24 palstallakaan ole mitään työtä , joten tuskinpa Jussufillekkaan siitä mitään maksetaan , joten ne verotulot ainakin Jussufin osalta jäävät kyllä samatta.

    Äänestä

  • anskattoony". kirjoitti:

    Eikä päivystäminen tällä suomi 24 palstallakaan ole mitään työtä , joten tuskinpa Jussufillekkaan siitä mitään maksetaan , joten ne verotulot ainakin Jussufin osalta jäävät kyllä samatta.

    En tiedä miksi ne jäävät saamatta, koska verottaja kuitenkin ottaa tuloistani yli satatuhatta euroa.

    Eikö taas maataloustuet tulleet ajallaan, vai mistä nyt on paha mieli? Kylllä minä ainakin olen yrittänyt maksaa kaikki mitä vouti vaatii.

    Teillä maajusseilla nyt vain on se pohjaton Cayman-saarien talletustili jolle uppoaa kaikki EU-tuet, joten minun mitättömät sadat tuhanteni jäivät sinulta huomaamatta.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Suurin joukko maahanmuuttajista Suomesta on Karjalasta. Heidän solvaamisensa ei ole kunniaksi kenellekään. Tiedän kyllä että karjalaisia vihataan, mutta minun mielestäni kaikkien heidän leimaaminen varkaiksi menee jo hyvän maun yli.

    Olen muuten edelleen sitä mieltä että kun joku kirjoittaa minun nimimerkilläni, se voi hämätä lukijaa. Maajusseille tällä ei nähtävästi ole mitään väliä.

    Sinä kun sotket joka asian, niin mistä se johtuu ?

    Selitä nyt, -vai ootko sinä se jolta tässä taannoin tämä nettisivusto tilasi täysin epäonnistuneen uudistuksen, jossa meni kaikki aivan pers---leen ?

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Suurin joukko maahanmuuttajista Suomesta on Karjalasta. Heidän solvaamisensa ei ole kunniaksi kenellekään. Tiedän kyllä että karjalaisia vihataan, mutta minun mielestäni kaikkien heidän leimaaminen varkaiksi menee jo hyvän maun yli.

    Olen muuten edelleen sitä mieltä että kun joku kirjoittaa minun nimimerkilläni, se voi hämätä lukijaa. Maajusseille tällä ei nähtävästi ole mitään väliä.

    Mitä sinä aina höpöttelet karjalaisten vihaamisesta, kun kukaan, ei yksikään oo täällä ilmoittanu vihaavansa karjalaisia maahanmuuttajia ???

    Hehän OVAT SUOMALAISIA, joille kuului TÄYSI TURVAPAIKKA muualta SUOMESTA, kun raja siirtyi !

    Minä esimerkiksi pidän paljon karjalaisista, ja tiedämme heidät erittäin isänmaallisiksi ihmisiksi, ja sieltä taisi tulla sota-aikana parhaimmat sotilaat, kun oli kysymys vihollisen maahanrynnimisen pysäyttämisestä !

    Olemme monet lukeneet Viljam Pylkkäästä, ja Törnistä, ja ilman sellaisia sotilaita raja olisi paljolti lännempänä.

    Jos jotkut on sinua loukannu pahasti, niin anna anteeksi heille , sillä joittenkin suunsoitosta ei kannata tuhota katkeruudella JUMALAN antamaa elämäänsä.

    Vai mitä ?

    Äänestä

  • JA MITÄ IHMETTÄ kirjoitti:

    Karjalaisten vihaaminen alkoi heidän asuttamisestaan ympäri Suomen, ns. siirtolaistiloille, joita lohkaistiin (korvausta vastaan) maajussien maista. Tätä eivät maajussit sietäneet silloin, eivätkä siedä vieläkään, ja sen vuoksi he kirjoittavat päivästä päivään tänne karjalaisia kohtaan vihakirjoituksia. Heitä kutsutaan "keenereiksi", "oikeauskoisiksi", "rullahuuliksi" tms. Pahinta on se että tällä tavoin jatketaan sitä 40-luvulla alkanutta vihaperinnettä ja esim. kouluissa karjalaisten lapsia edelleen kiusataan syntyperänsä vuoksi.

    Ehkä vielä täytyy mennä ainakin toiset 60 vuotta ennen kuin karjalaiset aletaan hyväksyä osaksi Suomea. Siihen asti pilkka, syrjintä ja solvaaminen varmaankin jatkuu.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Muuuuuuuutiaisten, kuten myös talitiaisten papereihin tarvitaan joku uusi laki, sillä nykyisin ei sellaisia vaadita.

    Meidän maahanmuuttajien verot kyllä kelpaavat. 99.9% maahanmuuttajista on töissä, kun taas kantasuomalaisista ehkä 20 %. Mutta tietääkö tämä nöyryyttä ja kiitollisuutta suomalaisten keskuudessa? Ei suinkaan! Ei minkäänlaista kiitosta kuulu, mutta papereita kysellään koko ajan.

    99,9 % maahanmuuttajista on pummeja.

    Äänestä

kyllä japanissakin kysytään henkkareita ulkomaalaisilta.Olen ihan
pesunkestävänä Suomlaisena tämän muutaman kerran kokenut.
Se on ihan normaalia touhua maailmalla,niiin en ymmärrä mistä
tämä kohu johtuu Suomessa.

Epäilen että tollasilla valittajilla on
heidän tuttava tai ystäväpiirissä porukkaa ilman oleskelupaa tai vanhentuneella luvalla oleskelijoita.Ei pidä kaikkia rasismiksi
vääntää ja vääristää.Tämä ei todellakaan ole rasismia että ulkomaalaisilta paperit tarkastetaan,se on vain järkevää toimintaa viranomaisilta tietää mitä sakkia Suomessa liikkuu.Jos ei kestä näyttää papereita niin on aika
nostaa kytkintä ja keula kohti lähtömaata.

Äänestä
  • Kyse oli siitä, että henkilöpapereita saatetaan vaatia myös Suomen kansalaisilta, koko ajan, ilman perusteita. Riittää että on "ulkomaalaisen näköinen".

    Eniten tässä huolettaa suomalaisten lapset, jotka esimerkiksi haluavat mennä kouluunsa päivisin. Jos heillä ei ole passia mukana, saattaa koulun portilla oleva poliispartio pistää heidät kaikki putkaan jos he eivät riittävän todisteellisesti pysty todistamaan henkilöllisyyttään.

    Ongelmana tässä on pari asiaa:

    1) Osa oppitunneista saattaa jäädä väliin, kun lapsi on poliisiasemalla ja vanhempia yritetään saada kiinni todistamaan että lapsi on ollut Suomessa jo ainakin 20 polvea eikä hänellä ole edes ulkomaisia tuttavia.
    2) Tuollainen kokemus voi järkyttää lasta. Pidättäminen ilman että on syyllistynyt mihinkään rikokseen, voi vääristää käsitystä millainen yhteiskunta lasta odottaa. Varsinkin esikouluikäisellä ei välttämättä edes ole passia ja sen saaminen saattaa kestää jopa 5 vuorokautta. Lapsen pitäminen putkassa noin pitkän aikaa voi 6-vuotiaalle tuoda turhia pelkoja.
    3) Tasa-arvoisuus. Jos poliisi voi mielivaltaisesti päättää kuka näyttää ulkomaalaiselta, voi tietyn näköiset lapset joutua erityisesti silmätikuiksi. Erimerkiksi punatukkaiset saattavat tahtomattaan näyttää irlantilaisilta, vaikka eivät ole. Joutuvat pidätetyksi ilman syytä.

    Että tämmöisiä murheita. Minne suomalainen sitten joutuu lähtemään jos ei ole papereita ja passin saaminen poliisilta voi kestää jopa 5 päivää. Joutuvatko nämä lapset lähtemään esim 2 päivän jälkeen pois maasta, ja minne? Minne sitten suomalaislapset joutuvat? Japaniinko?

    Äänestä

Onko tosiaan 99% maahanmuutajat töissä Suomessa??
Ihan toiset luvut luin muutama päivä sitten!
Se on jo fantastisk jos se jota "jussuf(se sama) väittää on totta!
Se on vain vaikea uskoa jos tietää kuika ahkeria
esimerkiksi somalilaiset on!
Maailmakin laiskin kansa!

Äänestä

Vähemmistövaltuutettu huutaa virkansa puolesta melkein miljoonan määrärahalla eli veromaksajien tuohella toitottaa.

Et kait sä voi missään maassa majailla luvatta ja käyttää veronmaksajien rahoittamia palveluja ilmaiseksi.

Äänestä

Vähemmistövaltuutetun toimisto on valehtelijoiden pesäkolo. Yhdelläkään heidän väitteellä ei ole totuuspohjaa. Rikolliset soittelevat heille ja syöttävät valheita. Vastuuttomat toimiston suojatyöläiset levittävät kuulemiaan valheita totuuksina.
Taas saavat kaikki nauraa lammas-kansalle eli suomalaisille.

Äänestä

Tuollainen paskasakki kuuluukin heivata pikimmiten ravintelista.

Äänestä

kun ei maan rajoja saa rajalla vartioida tarkastusten muodossa , se on sitten tehtävä sisämaassa tarkastaen, ei siihen mitään syytä tarvi, kaikki konnat osaa käyttää schengensopimusta hyväkseen,,, miksi ei voida siis lain suomaa oikeutta käyttää sisämaa tarkastuksiin..... kaikki vaan ratsattavaksi joka vähänkään vaikuttaa ns. ulkomaalaiselta.

Äänestä

Kyllähän kautta ihmisten historian on jouduttu osoittamaan henkilöllisyys viranomaisill, myös suomessa.

Sehän kysytään se jo kapakan ovella, videon vuokraamoissa ja jäätelökioskeilla. Kyllä jepareillekin on jouduttu ja joudutaan eikä siitä kukaan närkästy, jos on puhtaat jauhot pussissa.

Mutta auta armias jos joltain mamulta, varsinki mustalta, se tehdään, alkaa vähemmistöhyysäritoimisto, jossa on enemmistö koko tämän ryhmän valtuutetuista, huutaaa kurkku suorana. Ja tämä kaikki meidän veroavaroillamme.

RKP:n Thors hoiti rkp-tyylipolitiikalla nimittämällä (omaan pussiin) toimiston päämiehen ohi organisaation ja muiden pätevämpien.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Järkyttävää. kirjoitti:

Irakilaissyntyisen nykytaiteilija Adel Abidin ravintolaan meno estyi viime viikolla, kun häntä pyydettiin selvittämään kansalaisuutensa taskuvarkaaksi epäilemisen takia. Vähemmistövaltuutetun toimiston mukaan ravintoloilla ei ole oikeutta kysellä kansalaisuutta.

Etnisyyteen tai kansalaisuuteen perustuvasta syrjinnästä ravintoloissa tehdään vähemmistövaltuutetun toimistoon muutamia kanteluita vuodessa. Poliisille asiasta tehdään rikosilmoituksia vielä vähemmän.

Vähemmistövaltuutetun toimistossa arvellaan, että kyseessä on vain jäävuoren huippu kaikista tapauksista, sillä ilmoituskynnys on monelle korkea.

Yli kymmenen vuotta Suomessa asunut, kansainvälisesti tunnustettu nykytaiteilija Adel Abidin ei aio vaieta.

Abidin oli menossa Helsingin keskustassa sijaitsevaan ravintolaan viime torstaina. Seurueeseen kuuluivat hänen lisäkseen sveitsiläinen mies, suomalainen nainen sekä kaksi muuta, alun perin Lähi-idästä olevaa miestä.

Voi voi pienokaista, kun on kohdeltu noin törkeästi.

Kyllä nyt laitetaan Suomalaisia oikein kunnolla polvilleen kovalla kampanjalla.

http://yle.fi/alueet/helsinki/2012/04/ravintolan_ovimies_tivasi_kansalaisuutta_quottaskuvarkaanquot_ulkonaon_takia_3401582.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu