Salimme ei isoin, mutta komein urho Pekka (nimi muutettu) oli taas kovan treeninsä parissa. Treenailin niitä näitä kuten yleensä kun katselen poikia. Odotin, että pääsisin yhtäaikaa Pekan kanssa pukkariin. Pekka riisui alasti ja meni pyyhe mukana vessaan. Noh, odotin, että hän tulisi ja menisi suihkuun kuten yleensä. Menin vessaan hänen jälkeensä, olinhan nähnyt hänet jo monta kertaa aikaisemminkin alasti, ja ehtisin vessan jälkeenkin. Olin menossa nuolemaan pytyn, mutta pöntössä odottikin jymy-yllätys. Vessa ei ollut vetänyt Pekan dumppia, olin pyörtyä onnesta. Nyt sai Pekan katseleminen suihkussa jäädä. Vietin vessassa melkein puolituntia, herkuttelin runkatessa pekan dumpeilla. En voinut maalata niillä kehoani, koska jäisin helposti kiinni matkalla suihkuun. Niinpä vain nautin niiden aromeista ja suu täynnä ollessa laukesin lavuaariin. Se oli kiimasta sekaista touhua. Pyyhin vielä kasvoiltani dumpin jälkiä ja menin suihkuun, meinin vielä saunaan lepäämään hetkeksi ja unelmoimaan Pekasta.
haaveeni toteutui
Jili gnut
1
<50
Vastaukset
- ohhoh aikamoista
Oliko sulla kakkaa pyllyssä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2252970Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1842606Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1101227Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1351154- 701088
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait2901060Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831055Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka3521034Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a21965Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22808